Clôture

Heipä hei! Tässä tulee vihdoin lupaamani viimeinen päivitys ensimmäisistä päivistä (joka on tosin venynyt viikoiksi) Suomessa.

Oli kummallista olla taas Suomessa. Meinasin tämän tästä jaella poskipusuja ystävilleni, heilutus tervehtimisen ja hyvästien merkiksi tuntui todella etäiseltä ja kylmältä. Mietin monia tilanteita päässäni ensin ranskaksi ja suuni avatessani tajusin, ettei kuuntelija ymmärräkään ranskaa ja jouduin kääntämään itseäni suomeksi. Tavarapaljouteni lojui pitkin lattioita puoliksi matkalaukuissa ja puoliksi ulkona koko ensimmäisen viikon. Niin kuin Ranskaan mennessäni, en vain pystynyt järjestämään niitä kaappeihin osaksi myös siksi, että kaappini täällä Suomessa olivat jo valmiiksi todella täynnä, mutta myös siksi, että en vain heti osannut asettua taloksi.

Suomessa ei ollutkaan (heti palattuani) ihan yhtä kylmä kuin odotin, vaikka ei yhtä kuuma kuin Ranskassakaan ja sitä säätä ei kauaa kestänyt. Ehdin kuitenkin nauttia jäätelöä, mansikoita ja ranskalaisia kirsikoita Lahden satamassa ennen töihin paluuta.

Lahti oli minua vastassa kauniinpana kuin koskaan: tietöitä ja remontteja ja niistä johtuvia kaivauksia ja huputettuja rakennuksia on joka puolella, mutta kyllä tämä auki revitty tori erityisesti lämmitti palatessa sydäntä. Paljon on siis ehtinyt muuttua, vaikka vasta joulunahan minä täällä kävin! Kaikki muutokset eivät tällä hetkellä näytä olevan hyviä, mutta onneksi tällaiset rakennustyöt ovat vain väliaikaisia ja kunhan kaikki valmistuu, pitäisi Lahden olla entistäkin kauniinpi ja toimivampi kaupunki.

Ensimmäisinä työpäivinä vain neljä päivää Ranskasta paluun jälkeen, tunsin olevani töissä kuin unessa. En voinut kuvitella olevani taas työpaikassa, mutta jostain takaraivosta suurin osa työtehtävistä vaan tuli ja sen enempää ajattelematta sujahdin liiankin helposti vanhoihin maneereihin ja asiakaspalvelija-rooliini. Asiakkaiden edessä ei koskaan ole oikeastaan oma itsensä, siihen tarvitsee jonkun yltiöystävällisen ja -iloisen "alter egon". Älkääkä ottako tätä väärin, pidän kyllä työstäni, mutta totuus vain on, että siinä kassalla istuessaan ei voi olla se sama Henna kuin vapaa-ajalla.

Vapaa-ajalla olen nähnyt kaikkia Suomen kavereitani pitkästä aikaa ja nauttinut Suomen kesästä luonnosta mökkeilemällä ahkerasti. Ensimmäisen kerran menin saunaankin paluuni jälkeen leirikeskuksen puulämmitteiseen saunaan ja vilvoittelimme naku-uimalla viereisessä järvessä. Olen myös saanut hoidettua ensi syksyn asiat Turussa kuntoon: on asunto, josta tähän mennessä kaikki kulut maksettu ja on uusi (käytetty) polkupyörä, joilla matkat taittuvat, kun käytössä ei enää ole äitin ja isin auto. Tuet on haettu ja uutta asuntoakin, tuo ensimmäisenä saamani saa jäädä hyvin väliaikaiseksi, sillä se on kalustettu, siitä ei varmasti persoonattomuus enää pahene.

Kaikki on tähän mennessä palannut normaaleihin uomiinsa, mutta vain hetkeksi, sillä syksyllä seuraava elämänmullistus koittaa: muutto omaan asuntoon ja yliopiston aloitus.

Olen kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen, että lähdin au pairiksi Ranskaan. Opin valtavasti ranskan kielestä, kulttuurista ja erityisesti perheestä, jossa olin ja josta tuli toinen perheeni. Minulla on jo nyt ikävä lapsia. He tulevat minulle mieleen pienistä arkielämän asioista, mietin, että tästä Thibaud tai Elise olisi pitänyt ja hänellä oli tapana tehdä näin tässä tilanteessa. Otan ympärilläni olevista asioista kuvia lähettääkseni ne heille sähköpostilla, koska haluan, että he tietävät, että ajattelen heitä ja tiedän kyllä, mikä heistä olisi kiinnostavaa. Olemmekin aika ahkerasti lähetelleet sähköpostia puolin ja toisin.

En kadu yhtäkään Ranskassa viettämistäni kolmestasadasta yhdestätoista päivästä. Niiden päivien aikana opin valtavasti itsestäni, tiedän nyt mihin pystyn ja olen kasvanut henkisesti todella paljon. Tunnen olevani paljon valmiimpi yliopistoon kuin vuosi sitten, enkä voisi olla iloisempi, että päätin pitää välivuoden. Niiden päivien aikana sain paljon uusia ystäviä, joiden kanssa opin monista muistakin kulttuureista, kuin vain ranskalaisesta. Niiden ystävien kanssa seikkailimme ympäri Valencen baareja, Ranskaa ja eksyimme hieman Espanjankin puolelle. Jaoimme perheidemme kummallisimmat tavat ja tottumukset keskenämme, tuimme toisiamme vaikeissa tilanteissa ja nauroimme katketaksemme.

Viettämäni aika Ranskassa oli elämäni parasta aikaa. Tilaisuuden tullessa, tartun siihen varmasti, etsin uusia kokemuksia ja uusia tapoja nauttia elämästä parhaani mukaan. Minulle yliopisto on seuraava tutkimaton maa ja opiskelujeni puitteissa "joudun" lähtemään kaksikin kertaa vaihtoon tutkimaan uusia tuntemattomia maita ja alueita. Uusia seikkailuja kohti!

Kiitos kaikille lukijoille, toivottavasti olette saaneet tästä blogista jotain irti, oli se sitten varmistus siitä, että olen edelleen hengissä, vaikkakin kaukana, tilannepäivitys vaiherikkaasta Ranskan vuodestani, tai jopa inspiraatio lähteä itse samanlaiselle tutkimusmatkalle!

Pour la dernière fois,
bisous,
Henna

La fin

Heipä hei! Tässä on siis jo Suomeenkin palattu, eikä mitään päivitystä viimeisistä au pair päivistä näy eikä kuulu. No, tässä se nyt tulee!

Tiistaina toteutin vihdoin kauan muhineen suunnitelman pyöräillä Valenceen. Olen muutenkin tehnyt parinkymmenen kilsan lenkkejä, mikä on aika tismalleen etäityys Tainista Valenceen, siihen mennessä olin vaian kääntyny kymmenen kilsan jälkeen takaisin. Nyt otin junakortin matkaan ja lähdin kohti Valencea ja muutaman pienen harhalenkin jälkeen pääsinkin perille asti! Olin ylpeä saavutuksestani, mutta oikeastaan siellä Tainin päässä olikin kauniinpaa pyöräillä, Valencen päässä pyörätie kulki kaikenmaailman teollisuusalueiden läpi.

Ilta sujui vähän niin ja näin: Elisi kitisi koko illan ja paheni vaan, kun vanhemmat tulivat kotiin. Siinä vaiheessa minä onneksi pääsin pakenemaan paikalta Skypen pariin. Keskiviikko meni aika tavallisesti, harrastuksia vähenevässä määrin kouluvuoden loppua kohti ja käytiin puistossa. Lapset vaan ovat tosiaan sisäistäneet sen, että olen lähdössä, Thibaud kysyi minulta aamulla, että mikä on ollut parasta tässä vuodessa. En oikeen osannut vastata mitään, sillä en ensinnäkään ollut valmistautunut, että lapset esittäisivät minulle tämän kysymyksen ja toisekseen en oikeen osaa nostaa mitään yksittäistä asiaa parhaaksi. Kymmenessä kuukaudessa tapahtui niin paljon ja niin erilaisia asioita, etten edes pysty vertailemaan kaikkia kokemuksia keskenään.

Vika ilta Cham'sissa. Sain kaverilta kyydin, joten join oikein lasin viiniä!

Torstaina kävimme Joannan kanssa pyöräilemässä Guilherand Grangessa, joka on ihan Valencessa kiinni oleva kaupunki. Rhonen rannalla oli kaunista, löysimme hyvän piknik-paikan, jota myöhemmin viikolla hyödynsimme. Pyöräilyn jälkeen teimme ruokaa ja sitten olikin aika lähteä hakemaan lapset. Torstaipäivä meni aika normaaleissa merkeissä. Thibaud vaan oli vähän hankala ja illalla juttelimmekin vanhempien kanssa, että hän kyllä näyttää heti, jos joku asia ei ole hyvin, vaikka ei mitään sanoisikaan. Thibaud'ta on vähän kiusattu koulussa, koska hän hyppää yhden luokan yli ensi lukuvuotena ja on siis "liian fiksu".

Perjantaina kävin pankissa sulkemassa Ranskan pankkitilini. Kaikki meni kyllä juuri niin Ranskalaisesti kuin voi: minulla oli aika yhdeksältä aamulla ja virkailijani oli silti myöhässä! Kun hän vihdoin otti melkein puolen tunnin odottelun jälkeen minut vastaan, hän puhui ensimmäiset kymmenen minuuttia puhelimessa, ennen kuin pääsimme hoitamaan asiaani. Tilini piti tietenkin tyhjentää ja rahat olivat ties missä aikaviivekaapissa ja sain odotella niitäkin sitten viitisen minuuttia. Kortin katkomiseen ja papereiden allekirjoittamiseen kului ehkä viisi minuuttia, mutta vietin tosiaan noin neljäkymmentäviisi minuttia tätä asiaa hoitaen.

Pankkiepisodin jälkeen näin nyrkkeilykaveriani Juliaa. Kävimme vähän kiertelemässä alennusmyyntejä ennen lounasta. Oltimme suolaiset piirakat leipomosta ja vietimme useamman tunnin mukavasti jutellen ennen kuin kello tuli neljä. Perjantaina oli lasten kevätjuhla, joka erosi aika paljon suomalaisesta. En ollenkaan hakenut lapsia kotiin, vaan menin koululle lähinnä katsomaan, että minne ne nyt juoksevat. Lapsille oli erilaisia pelejä tarjolla, osa maksullisia ja osa maksuttomia. Molemmat isovanhemmat olivat myös paikalla, joten en ihan yksin ollut vastuussa ympäriinsä kirmaavista lapsista. Pelien jälkeen jokainen luokka esitti jonkun tanssin ja kun kaikki tanssit oli tanssittu, siirryimme sisätiloihin syömään. Emmanuel ja etenkään Nathalie kerkesivät hädin tuskin pöydässä istua, sillä he olivat järjestämässä kevätjuhlaa, sillä Nathalie on vanhempainyhdistyksessä. Isovanhempien ja lasten kanssa lähdimme jo aikaisemmin kotiin, kun vanhemmat jäivät siivoamaan. Laitettiin lapset nukkumaan ja painuin itsekin pehkuihin. Tai no, nukahdin ensin sohvalle, sillä jäin pitämään vahtia siltä varalta, että Elise ei nukukaan ja alkaa itkeä ja Emmanuelin tultua ja herätettyä minut siirryin omaan sänkyyn.

Lauantain pakkasin. Perhe lähti Correnconiin ja minä jäin Tainiin tosiaan pakkaamaan ja illalla oli vielä läksiäisjuhlani/yhden kaverin tuparit. Illalla suuntasin viettämään viimeistä iltaa Valencessa.

Ilta päättyi kavereiden autoon: kaksi kaveria oli lähdössä reissuun Bretagneen ja he olivat virittäneet parisängyn levyisen patjan toisen auton takapenkkien päälle! Meitä oli siinä neljä ja parin tunnin unien jälkeen tultiin siihen tulokseen, että siellä on liian kuuma ja liian ahdasta neljälle ja Joannan kanssa mentii hänen luokseen jatkamaan uniamme.

Sunnuntaina suuntasimme Joannan, Frankan, Nicolas'n (yhden niistä neljästä, joihin olen tutustunut Ranskassa) ja Sonian kanssa piknikille minun ja Joannan torstaina löytämään paikkaan. Käytiin ensin markkinoilla ostamassa leipää ja saucisson, ja sitten mentiin. Vietettiin ihanan rento sunnuntai.

Maanantaiaamuna sain Thibaud'lta tunnustuksen, että hänestä oli oikeasti kivaa, että olin Ranskassa heidän au pairinaan. Mehän emme alkuun tulleet kovin hyvin juttuun ja sitten kun tultiinkin, hän ei osoita tykkäävänsä ollenkaan niin selvästi kuin Elise. Se oli kiva kuulla. Maanantain vietin kotona pakaten kaiken, minkä vaan siinä vaiheessa pystyin ja siivosin kaappini sisäpuolelta ja jynssäsin kylpyhuoneen puhtaaksi. Iltapäivä lasten kanssa meni mukavasti.

Illalla sain jäähyväislahjani: uunivuoka, johon on kirjoitettu tartifletten ohje. Se on erittäin ranskalainen ruokalaji, jota en päässyt edes ikinä kokeilemaan, joten kokkailusta voi tulla mielenkiintoista, kun hädin tuskin tiedän mitä teen. Itse en ollut hankkinut perheelle mitään lahjaa, lahjani oli leipoa paljo pullia ja karjalanpiirakoita pakkaseen pahan päivän varalle. Ne suomalaisherkut nauttivat perheessä suurinta suosiota.

Tiistain menin viimeistä kertaa Valenceen näkemään kavereitani. Hyvä etten kuollut vikana päivänäni Ranskassa! Junalla pyörän kanssa suuntasin Valenceen, niin kuin yleensä ja olin samoihin aikoihin asemalla kuin aina. Lippuautomaatti oli rikki, joten jouduin ostamaan lippuni sisältä ja siellä oli tietenkin hirveä jono. Ulkona jo kello soi sen merkiksi, että juna tulee, kun vihdoin pääsin tiskille, ja olin varma etten kerkeä. Virkailija myi minulle nopeasti lipun ja leimasikin sen valmiiksi ja sitten juostiin! Junan ovet olivat jo menneet kiinni, kun pääsin oikeille raiteille, mutta sain oven kuitenkin auki ja aloin nousta junaan. Pyöräni jäi kuitenkin jumiin kapeaan oviaukkoon ja juna alkoi liikkua. Joku yritti työntää minua takaa, mutta pyörä vaan oli jumissa. Onneksi eräs nainen tajusi tulla vetämään pyöräni sisälle junaan ja pääsin yhtenä kappaleena pois nyt sulkeutuvan oven välistä. Toinen jalka sai kyllä vähän kolhuja ja pari naarmua ja valkoiset sortsini olivat pyörän öljyissä, mutta muuten selvisin säikähdyksellä. Olisi voinut käydä huonostii!

Päästyäni ehjänä Valenceen, menin ensin Joannalle. Sain siellä pyykätä sortsini ja otin ne Frankan uima-altaalle mukaan kuivumaan. Tehtiin ensin hyvä lounas, jota varten toin yllätyspullon roséeta. Sitten heittäydyttiin nurmikolle ottamaan aurinkoa. Halusimme uima-altaaseenkin, mutta sen ympärillä on lukollinen aita ja kaikki avaimet olivat hukassa. Vihdoin olimme niin kärventyneitä, että päätimme kiivetä aidan yli. Aidan matalin kohta on toisen portin kohdalla ja sinne päästyämme löysimme avaimet lukosta! Ei sittenkään tarvinut kiivetä. Kävimme siis vielä vähän pulahtamassa ennen kuin meidän piti mennä hakemaan lapsia. Ei mikään huono viimeinen päivä, jos alun junaepisodia ei oteta lukuun. Iltapäivän junailukaan ei sujunut ihan niin kuin piti: juna oli 40 minuuttia myöhässä.

Ammuin korkin vahingossa toiselle puolelle puutarhaa. Kuplivien avaaminen on

taitolaji, joka ei ole minulla hanskassa..

Lasten kanssa käytiin puistossa iltapäivällä. Ilta venähti pitkäksi, kun jumituimme Emmanuelin kanssa keittiönpöydän ääreen juttelemaan, kun lapset olivat nukkumassa. Sen jälkeen piti vielä käydä suihkussa ja pakata kaikki tavarat, joita en aamulla enää tarvitsisi. Viimeinen yö oli lyhyt; heräsin kuuden aikaan aamulla meikkaamaan ja aamutoimet hoidettuani, pakkaamaan loputkin tavarani. Ehdin pyyhkiä pölyt ja imuroidakin ennen viimeisen työpäivän alkua. Thibaud'lla oli musiikkitalolla joku erikoispitkä juttu lukuvuoden viimeisen viikon kunniaksi. Kävimme Elisen kanssa ostamassa Valrhonalta viimehetken tuliaiset ja matkamuistot ja leipomosta pari patonkia voileipiä varten. Ehdin juuri leikata ja voidella kaikki leivät, kun Nathalie tuli töistä ja oli aika lähteä. Tapasimme Emmanuelin Part Dieun ostoskeskuksessa. Olimme ajoissa ja ehdimme siinä vähän hengailla ja syödä eväämme rauhassa. Pikkuhiljaa siirryimme hakemaan tavarani autosta ja Part Dieun rautatieasemaa kohti. Haimme vielä smoothiet ennen oikeille raiteille suuntaamista.

Hyvästien hetki oli vaikea, Emmanuelia lukuunottamatta itkimme kaikki. Olin viimeiseen asti ovilla vilkuttamassa ja lähettämässä lentosuukkoja ja ensimmäiset puoli tuntia junamatkasta meni itkien. Sain ryhdistäydyttyä ennen Pariisiin lentokentälle saapumista. Junassa oli onneksi eräs mukava mies, joka auttoi minua raahaamaan kaikki tavarani ulos. Emmanuel oli vienyt ne vielä junan yläkertaan, sillä alakerran laukkupaikat olivat täynnä. Mies kävi hakemassa minulle vielä laukkukärrynkin, sen avulla selvisin yksin. Laukut painoivat juuri alle sallittujen rajojen, enkä joutunut hätäilemään lisämaksuista. Nautin lentokentällä viimeistä kertaa halvoista ranskalaisista aikakauslehdistä (uusimmat Cosmo ja Marie Claire yhteensä 2€!!). Lentokoneeseen noustessa törmäsin laukkumieheen vielä uudestaan, hän oli myös tulossa Suomeen, johonkin lentäjäkoulutukseen.

Lentokoneessa torkuin ja nautin Finnairin tarjoamasta grillikanakolmioleivästä. Oli aika tyylikästä tulla Finnairilla takaisin Suomeen ja onneksi tulinkin, matkatavaraa sai olla sen verran halpalentoyhtiöitä enemmän.

Laskeuduimme Helsinki-Vantaalle, jossa oli siinä yhdeltätoista varmaan ihan yhtä valoisaa kuin Pariisissa seitsemältä, kun lähdin. Laukkukärryn kera kävin hakemassa tavarani ja sitten pois kansainväliseltä alueelta. Lentokentällä vastassa olivat äiti, isä, sisko ja kaverini Hanna. Oli kivaa nähdä kaikkia, mutta vielä kummallisempaa oli tosiaan nähdä kaikkia livenä ja olla Suomessa, fiilis oli unenomainen. Autolla hurautimme kotiin Hannan kautta ja siitä omaan sänkyyn nukkumaan. Kotona odottikin yllätys, oma sänky ei ollutkaan sama, kuin lähtiessä, vaan uudenkarhea ja mukavan leveä runkopatja! Siinä sai hyvin nukuttua, vaikka pelkäsin, etten Suomessa saisi valoisuuden takia unenpäästä kiinni. Ei tuottanut mitään ongelmia.

Tässäpä siis viimeinen viikko Ranskassa ja paluupäivä. Aion tehdä vielä erillisen päivityksen ensimmäisistä päivistä Suomessa, johon luultavasti päätän tämän blogin. Viimeinen päivitys tulossa pian!

Bisous,

Henna