Crise des cadeaux

Tässäpä tulee sitten viimeinen blogipäivitys ennen Suomen reissua ja mahdollisesti koko vuoden viimeinen, koska en varmaankaan kirjoita tänne suomalaisille lukijoilleni, miten vietin jouluni Suomessa. Suurin osa lukijoista vielä luultavasti näkee minut kun olen siellä käymässä, joten kuulumiset saa vaihdettua ihan kasvokkain. Mitäs siis on tapahtunut viimeisellä kokonaisella viikolla ennen joulua?

Tiistaina kävin koulun jälkeen parin muun kurssikaverin kanssa joululahjaostoksilla. Saalis ei ollut suuri, vaikka ajattelin, että tänä vuonna lahjojen ostaminen olisi helppoa, sillä tavallisesta poiketen, minulla oli jo ostoksille lähtiessä aika selvät suunnitelmat, että mitä haluaisin ostaa, mutta kaupoissa ei vaan ollut, mitä halusin. Saihan siinä kuitenkin iltapäivän kulutettua.

Valencen Victor Hugo-ostari oli kauniisti koristeltu.

Keskiviikkona Thibaud'lla oli taas paljon harjoituksia jouluesitykseen liittyen, ja tällä kertaa olin tietoinen siitäkin, että normaali tunti oli peruttu, joten viimeviikkoista kohtausta ei tarvinut uusia. Toisten harjoitusten aikana lasten mummo kävi hakemassa Elisen jälleen kerran heille, sillä se lapsi-parka on taas kipeänä. Tämä ei enää ole mikään erityisjärjestely, vaan enemmän normaalia, että ainakin osan viikosta Elise on poissa. Pelkästään Thibaud'n kanssa ollessani sain helposti tehtyä läksyjä, sillä hän viihtyy muutenkin pitkät tovit hyvää kirjaa lukien, joten tällä kertaa päätin sillä välin tehdä jotain hyödyllistä ja sainkin aikalailla kaiken tehyä. Meillä ei läksyt ole oikeastaan pakollisia, opettaja yleensä sanoo, että tehkää, jos koette, että se on teille hyödyllistä. Olen aina sitä mieltä, että tietenkin se olisi hyödyllistä, mutta minun on kauhean vaikeaa pakottaa itseäni tekemään vapaaehtoisia läksyjä. Päätin kuitenkin, että parempi tehdä ne ja mieluiten ennen lomaa, niin asiat on jossain määrin vielä mielessä. Illalla menin tapani mukaan Cham'siin. Yhdellä kurssikaverillani Frankalla oli synttärit keskiviikkona, ja hän oli sen kunniaksi leiponut kakkua ja tuonut Cham'siin. Hän ei ollut illan ainoa synttärisankari, ja baari oliki normaalia täydempi tällä viikolla.

Torstaina oltiin kahdestaa Thibaud'n kanssa ja saatoin hänet aamulla kouluunkin, sillä perheen äiti lähti keskiviikkona työmatkalle ja palailee sitten perjantai-iltana. Yritin kovasti saada Thibaud'ta innostumaan leipomisesta: olin päättänyt tehdä perheelle ennen lähtöäni mustikkapiirakkaa, kun edelliset meni parempiin suihin. Joku kirja oli kuitenkin mustikkapiirakkaa kiinnostavampi ja tein sitten piirakkani itse. Tein taas myös makaronia ja jauhenlihakastiketta, tällä  kertaa motiivina oli enimmäkseen se, että olin menossa illalla salsaa ja halusin päästä lähtemään ajoissa. Torstaina olin kuskina, kun en saanut ketään muuta, ja muutama autoton/ajokortiton kaveri oli kyytiä vailla. Ei ehditty kuitenkaan illan opetusosuuteen, vaikka miten olin lähtevinäni ajoissa, mutta tanssittiin sitten ilman mitään opetusta ja ihan hyvin se niinkin kävi. Kotona olin vasta myöhään, kun aikaa meni lähtemisen jälkeen vielä kavereiden heittämiseen, enkä voinut vaan mennä suoraan kotiin.

Perjantaina jatkui joululahjojen ostelu, ei ollenkaan paremmalla menestyksellä kuin tiistainakaan ja siinä vaiheessa alkoi jo vähän kuumottaa, sillä aika alkoi käydä vähiin. Aamun tuloksettomien ostosten jälkeen suuntasin Isabelin luo Valenceen leipomaan saksalaisia jouluherkkuja. Nimi ei jäänyt mieleen, mutta leivottiin jotain puolikuun mallisia pipareita ja hyvää oli. Iltapäivällä Elise tuli takaisin, jos sitä viikonlopun jälkeen taas pääsisi kouluun.

Tällä kertaa Lyonissa oli menossa homomyöteinen mielenosoi-
tus, viimeksihän siellä oli homovastainen.

Itse vietin suurimman osan viikonlopusta Lyonissa. Lauantaiaamuna heräsin ajoissa käymään perheen isän kanssa viinikaupassa, itse kun en tiedä viineistä mitään ja alkuiltapäivästä suuntasin sitten Lyoniin. Meillä oli Aurin ja Maijan kanssa itsenäisyyspäiväjuhlat/pikkujoulut. Kokoonnuttiin Aurille ja leivottiin pipareita ja joulutorttuja. Pipareita leipoessa saatiin nähdä vähän vaivaa ja käyttää mielikuvistustamme, sillä ranskalaisesta kodista ei tietenkään löydy piparimuotteja, joten leikeltiin itse veitsellä kuvioita. Koristelemaan ei päästy, sillä Aurilla ei ollut tomusokeria ja valmis koristemassa ei myöskään kuulu tavallisen ranskalaisen perheen kaapista löytyviin asioihin. Elintarvikevärejä koristemassan tai tomusokerin sijaan kuitenkin löytyi.

Tällainen kattaus saatiin aikaan

.

Leipomisen jälkeen tietenkin syötiin. Tarjolla oli Maijan leipomia karjalanpiirakoita, ruisleipää (sitä myydään joissain leipomoissa & kaupoissa), lohja IKEAsta (mistä olisi kuulemma saanut myös piparitaikinaa pakasteena, nyt Maija oli itse leiponut, kun ajateltiin, ettei Ranskasta voi löytyä) ja Fazerin sinivalkoisia, jotka äiti oli lähettänyt. Sinivalkoisia kynttilöitä tietenkin poltettiin koko ilta ja Maijan perheeltä löytyi suomalainen joululaulu CD, he kun ovat viisi vuotta asuneet Suomessa. Vetäydyttiin vanhempien kodin yhteydessä olevaan toimistoon syömään, että saatin olla rauhassa. Aurin perhe oli tosiaan kotona ja heillä oli joku vieraskin syömässä. Ilta venähti keskiyöhön asti ja ehdittiin Maijan kanssa juuri viimeiseen metroon ja viimeiseen ratikkaan! Menin tosiaan Maijalle yöksi, kun Aurille olen tuppautunut menemään jo tänään illalla, sillä tuolta Tainista ei pääsisi mitenkään lentokentälle niin aikaisin aamulla, että ehtisi seitsmältä lähtevään koneeseen.

Sunnuntaiaamuna oli suht aikainen herätys; Maija oli perheineen lähdössä ilmeisesti jonkun synttäreille kymmenen aikaan, joten minun piti tietenkin sitä ennen lähteä. Jatkoin tuloksetonta joululahjashoppailua Part-Dieussa, joka poikkeuksellisesti näin joulunalusaikaan on auki myös sunnuntaisin. Yhden etsimäni jutun löysin, mutta ei kovin hedelmällinen kauppareissu tämäkään.

"Voita matka Suomeen!" Yhden Part-Dieun kaupan ikkunassa oli tällainen juliste.

Maanantaina perheen äiti oli pyytänyt minua laittamaan lapset kouluun, jotta hän pääsisi aikaisemmin lähtemään töihin, joten jälleen yksi aikainen aamu. Olin aika väsynyt jo viimeviikon jäljiltä, kun olin ollut iltaisin myöhään ulkona ja joutunut silti aina aamuisin heräämään aikasin, eikä loppua näy: tänään koulua, huomenna lento ja Suomessa en oikein viitsisi kuroa kaikkia univelkoja umpeen, sillä yritän kovasti nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä ja muutamia virallisia asioitakin pitäisi nyt Suomessa ollessani hoitaa, että ehkä ensi vuoden puolella sitten.

Lasten päästyä kouluun, joululahjaostokset jatkuivat. Kävin Valrhonan (paikallisen suklaatehtaan) liikkeessä, mikä olikin ensimmäinen erittäin tuottoisa kauppa ja kaupalle olin kyllä myös erittäin tuottoisa asiakas. Mutta sainpahan ainakin jotain kotiin viemistä!

Lelukaupassa käydessä oikein huvitti, kun lelutkin ovat niin ranskalaisia: muoviruuista löytyy macaron-leivoksia!

Huomenna siis on Suomeen lähtö edessä. Pelottaa, että tulen heti kipeäksi, kun siellä on niin kylmä: n. 20 astetta kylmempää kuin täällä! Täällä on tosiaan lämpötila viimeaikoina ollut vaan nousussa, viimeviikolla noin kymmentä astetta ja tällä viikolla sama lämmin sää jatkuu. Vaihdoinkin talvitakista takaisin nahkatakkiin, kun se villakangastakki alkoi tuntua vähän liioitellulta. Enemmän kuitenkin jännittää. Tuntuu hassulta, että olen oikeasti menossa takaisin ja nimenomaan, että menen vain viikoksi käymään ja jätän suurimman osan tavatoistani tänne, niin kuin kotiin yleensä jätetään ja olen kuitenkin menossa kotiin. Jos koti on siellä missä sydän on, niin omani on kahdessa osassa.

Tietysti myös odotan kovasti perheen ja kavereiden näkemistä, se on ehdottomasti matkan tärkeintä antia ja olen innoissani, että pääsen taas juomaan hanavettä ja hyvää maitoa ja käymään saunassa, mitä varmaan tarvitsen joka ilta sulaakseni Suomen pakkasen jäljiltä! Mutta hassua mennä takaisin sinne, mistä on lähtenyt, siitä tuntuu olevan jo kamalan pitkä aika kun olin Suomessa kotona ja paljon on tapahtunut tässä välissä. Ja toisaalta tuntuu, että kiertää vaan ympyrää, kun palaa lähtöpaikkaan, mutta lähtöpaikassa on tietenkin turvallista ja kotoisaa. Ja tämä on vain viikon joululoma, millainenkohan tunteiden sekamelska sitten odottaa, kun oikeasti palaan Suomeen?

Bisous,
Henna

Fête, fête, fête!

Eipä ole taas viime aikoina tullut kirjoiteltua, mutta tällä kertaa on oikein hyvä syy: perjantaina piti kirjoittaa ja tehdä mustikkapiirakkaa viikonlopuksi au pair-tapaamiseen, mutta ensimmäisille piirakoille kävi näin:

Jouduin siis aloittamaan alusta ja bloginkirjoitusaika hupeni sitten leipomiseen. Mutta nyt sitten ahkerana kirjoittamaan, jos sitä vaan muistaisi, mitä kaikkea on tapahtunut, kun näin pitkässä ajassa jo meinaa unohtua.

Olin aika väsynyt edellisviikolla, etenkin loppuviikkoa kohden johtuen varmaan siitä, että olin ollut koko viikonlopun töissä, enkä siis ollenkaan päässyt olemaan kavereitteni kanssa tai edes ihan itsekseni. Työnteko ei siis ollenkaan huvittanut, mutta en jaksanut lähteä salsaankaan torstaina, ja Cham'sinkin väliinjättämistä harkitsin, mutta raahauduin sinne kuitenkin, ja ihan mukavaa oli, vaikka kaikki kyllä huomasivat, että olin levon tarpeessa. Kaikesta epäkiinnostuksesta töitä kohtaan huolimatta askarreltiin torstaina ja vähän perjantainakin lumihiutaleita lasten kanssa.

Kuin väsymystäni lisätäkseen, viime viikon sää oli sateinen ja jos sade ulkona ei saanut masentumaan tarpeeksi, niin mun huoneeseen satoi sisälle! Kattoikkunani vuotaa. Luojan kiitos täällä ei sada kovin usein, ja vaikka täällä on satanut ennen edellisviikkoakin, niin tämä oli ensimmäinen kerta, kun ikkuna vuosi. Mutta vuosi sitten oikein kunnolla, keskiviikkona lattiallani oli ihan lätäkkö. Ja ikkunahan on pöytäni yläpuolella, missä pidän tietokonetta. Onneks olen pitänyt verhoa kiinni lämmöneritysmielessä, muuten olisi satanut tietokoneelle, nyt vettä pääsi tippumaan vain verhon reunoilta, mutta pitää varmaan varmuuden vuoksi ruveta siirtämään kone jonnekin muualle sadepäivinä; ei verho varmaan ihan mitä tahansa kestä.

Maalit vaan ropisee päälle, kun verhoa avaa ja sulkee.

Lauantaina oli perheen äidin isän syntymäpäivät, jonne minutkin oli kutsuttu ja synttäreillä olikin ainakin alkuun kivaa. Minut oli laitettu "muusikoiden pöytään", mistä ensin tuli vähän ulkopuolinen olo, yleensä minut on laitettu istumaan perheeni viereen, koska heidän kanssaan on tietenkin helpoin jutella, mutta istuin siis pöydässä täynnä tuntemattomia, mutta huomasin pian istuvani kaikkein hauskimmassa pöydässä. Musiikot olivat äänekkäitä ja mukavia ja pöytämme viinipullo oli ensimmäisenä tyhjä. Itse tietenkin join sivistyneesti yhden lasin laatuaan, mutta kun joka ruokalajin kanssa on eri viiniä..

Mutta ruokalajeista puheen ollen, alkuruokana oli sammakon reisiä! Ja ne oli ihan oikeasti hyviä. Niin kuin olin kuullutkin, maku oli vähän niin kuin kana ja liha tuntuikin samalta, omasta mielestäni maistui myös vähän kalalle. Mutta hyviä siis olivat, rasvassa ja korppujauhossa paistettu, niin ettei niistä niinkään tunnistanut, että minkä eläimen koipia siinä söi ja ihan hyvä niin, sillä jos lautasella olisi ollut ihan tunnistettava sammakko, se olisi voinut viedä ruokahalun.

Tässä lautaseni sammakonreisiä.

Lukuisten ruokalajien jälkeen muusikot soittivat ja Thibaud soitti myös: hän oli jo pidemmän aikaa harjoitellut muutamaa kappaletta juuri näitä syntymäpäiviä varten. Sitten myös tanssittiin, jopa minä, vaikka en tosiaankaan tuntenut kappaleita tai niihin liittyviä tansseja, mutta vieressäni istuva nainen, Denise vain veti minut mukaansa ja minä sitten tanssin ja myöhemmin muusikot soittivat ranskalaisen perinnemusiikin lisäksi yhden valssin, koska olin sanonut, että Suomessa sitä tanssitaan paljon ja että osaan tanssia sitä. Ja myöhemmin tanssittiin Elisen kanssa, hän ei olisi halunnut päästää minua tanssilattialta pois ollenkaan, mutta koroissani jalkani alkoivat jo tulla kipeiksi!

Tanssien jälkeen oli jälkiruuan, eli synttärikakun aika, ja mikä kakku se olikaan! Olen joskus TV:ssä (Mastef Chefissä, tai jossain vastaavassa) nähnyt sellaista tehtävän ja nyt sitten pääsin syömään!

Kakun nimi oli pièce montée jos oikein muistan, jotenkin se liittyi siihen, että kakku on korkea, montée tarkoittaa siis nousevaa.

Mutta kuten sanoin, ainakin alkuun oli mukavaa, mutta loppua kohden alkoi tylsistyttää. Olin sanonu perheen isälle, että aion vielä lähteä kavereideni kanssa illalla ulos ja ajattelin, ettei se tuota mitään ongelmia, sillä synttärit olivat lounas, päiväruoka siis, enkä ollut ajatellut kuin vasta kahdeksan-yhdeksän aikaan lähteä. Mutta kun kahdeksalta illalla oltiin edelleen synttäreillä ja minua alkoi ärsyttää. Tosin, olisi varmaan ennemmin pitänyt äidille sanoa, että minulla on illaksi suunnitelmia, olisin suuremmalla todennäköisyydellä ollut sitten ajoissa. Lähtö meni niin myöhäksi, että isä antoi minulle kyydin Valenceen kaverini luo, junalla olisin ollut niin pahasti myöhässä.

Mentiin ensin Valencen keskustaan baariin, missä tavattiin muu porukka, jotka olivat tulossa mukaan. Voitin tarjoijalta kädenväännössä lasin shampanjaa! Siitä sitten muutaman selvän juhlijan autoilla jatkettiin Seven-nimiseen diskoon. Valencessa on kyllä tosi huonosti järjestetty tuo yöelämä: ainoastaan yksi disko on keskustassa ja kaikki muut niin kaukana, että sinne on pakko mennä autolla. Aika epäkäytännöllinen sijainti paikalle, jossa yleensä juodaan alkoholia. Päästiin kuitenkin paikalle, jouduttiin jonottamaan ikuisuus, mutta paikka oli paljon parempi kuin Sunshine, disko, jossa kävin aikaisemmin, paljon siistimpi, eikä ihan niin tukahduttavan kuuma. Tanssittiin koko ilta, siis ihan totta, ei käyty kertaakaan istumassa muutamaa vessataukoa lukuunottamatta. Jalat oli niin kuolleet, kun olin tanssinut ne kipeiksi jo aikaisemmin päivällä, mutta kivaa oli. Nukkumaan päästiin siinä viiden jälkeen.

Seuraavana aamuna oli suht aikainen herätys ainakin siihen nähden, miten myöhään edellinen ilta oli mennyt, sillä olin luvannut tulla lasten koulun bingoon, joka alkoi kahdelta. Puoli yhdeltätoista olin tikkana suihkussa ja meikkaamassa, että ehtisin ajoissa. Voin kyllä kertoa, ettei ollut mikään paras idea lähteä ranskankieliseen bingoon niin väsyneenä. Numerot eivä ranskaksi muutenkaan ole oma vahvuuteni, koska ne eivät ole kovinkaan loogisia (esim. 91 on quatre-vingt-onze = neljä-kaksikymmentä-yksitoista) ja väsyneenä ei ajatus kulkenut edes normaalia vauhtia, joten alkuun en välttämättä ollut kovinkaan suureksi avuksi, mutta loppua kohden alkoivat numerot kuitenkin löytyä paremmin ja ihan viimeisellä kierroksella voitin! Arpa ei tosin ollut itse ostamani, mutta minä sitä tarkistin, joten sain käydä hakemassa palkinnon ja näillä näkymin myös käyttää siitä osan. Palkinto oli siis aika sekalainen kokoelma vähän kaikkea sekalaista ja ylimääräistä, viimeisen kierroksen palkinto kun oli, esimerkiksi lahjakortti ilmaiseen pitsaan ja johonkin crèppi-paikkaan.

Tämän takia minun piti olla paikalla: lasten isovanhemmat olivat ostaneet tosi paljon arpoja ja tarkistamisessa tarvittiin apua, toiset isovanhemmat vain pääsivät paikalle ja vanhemmat ovat koulun vanhempainyhdistyksessä ja olivat siis bingossa töissä, joten toiset isovanhemmat ja minä yritettiin sitten tarkistaa näitä kaikkia!

Viime viikko ei ollut kauheasti edellistä parempi, tällä kertaa olin itse skarpimpi, mutta lapset eivät millään meinanneet käyttäytyä. Erityisesti keskiviikko oli kamala päivä: Thibaud'lla oli paljon trumpetin soittoon liittyviä ylimääräisiä juttuja, koska hän esiintyy musiikkikoulun joulujuhlassa ja tavallinen trumpettitunti oli peruttu, mitä en tiennyt, joten Thibaud joutui odottamaan puoli tuntia musiikkikoululla, kun tuntia ei ollutkaan ja loukkaantui minulle erittäin verisesti ja kosti sitä koko loppupäivän, esimerkiksi syömistä ja läksyjä ei olisi voinut paljon vaikeammaksi tehdä. Ja Elise tietenkin seurasi isoveljen esimerkkiä. Mutta en minä voinut tietää, tarkistin vielä jälkikäteen kaikkia papereita, ettei sitä lukenut missään, eivätkä vanhemmatkaan tienneet, olimme juuri tiistai-iltana jutelleet keskiviikon erikoisjärjestelyistä. Se oli ensimmäinen kerta kun sanoin ihan vanhemmille, että tänään ei kyllä ollut mikään hyvä päivä, että lapset eivät käyttäytyneet yhtään. Tietenkään kaikki edeltävät päivät eivät ole olleet loistavia, mutta kaikki muut ovat olleet kuitenkin "normaaleja" huonoja päiviä. Tunniksi-pariksi pakeninkin silittämään, sillä silittäjä ei päässyt tällä viikolla tulemaan, joten ajattelin olla vähän avuksi ja saada vähän muuta ajateltavaa.

Olin ihan kypsä, kun vanhemmat tulivat vihdoin kotiin, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi päästessäni pois talosta Cham'siin ja kunnolla purkamaan ärtymystäni kavereilleni ja viivyinkin vähän normaalia pidempään. Illalla kotiin saapuessani minua odotti vielä päivän viimeinen "kiva" ylläri: jompi kumpi vanhemmista oli jättänyt avaimen lukkoon, sisäpuolelle siis ja jos sisäpuolella ovessa on avain, sitä ei voi avata ulkoa. Ajattelin jo soittaa ovikelloa ja vanhempien puhelimiin, koska tällä kertaa ei ollut oma vikani, etten päässyt sisälle, mutta kävin sitten kuitenkin autosta hakemassa autotallin kaukosäätimen ja menin taas ruuvimeisseliä avaimena käyttäen autotallin kautta sisälle. Seuraavana aamuna pidin kyllä huolen, että muistin mainita asiasta vanhemmille. Mutta ennen kotiin paluuta innostuin ottamaan kuvia kylämme jouluvaloista, kun ne on nyt sytytetty:

Torstaina menin autolla kouluun, sillä viikonloppuna ollutta au pair-tapaamista varten piti leipoa jotain makeaa ja olin päättänyt leipoa mustikkapiirakkaa. Mustikoita löytääkseni minun piti mennä ihan erityisesti pakasteisiin erikoistuneeseen kauppaan vähän Valencen ulkopuolella, joten oli vain kätevämpää mennä autolla kouluun ja koulun jälkeen autolla sinne kauppaan, kuin yrittää bussilla sompailla sinne päin. Lähdin mustikoita varten oikein aikaisemmin koulusta, sillä ranskalaiseen tapaan kaupat ovat ruokatauolla kiinni, Thiriet, jonne olin menossa, meni puoli yhdeltä kiinni ja ranskan tuntini olisi loppunut kahdeltatoista. Siellä Thiriet'ssä, jota vanhemmat suosittelivat, oli jäljellä vain yksi vaivainen pussi mustikoita ja jotain serbialaisia vielä, otin sen silti siltä varalta, ettei muualta löytyisi. Menin kuitenkin etsimään lisää muualta. Onneksi olin kysynyt edellisenä iltana Cham'sissa myös neuvoa ja saanut toisenkin pakastekaupan nimen, mistä löysinkin enemmän mustikoita ja ne olivat sentään ruotsalaisia, melkein kotoa siis.

Iltapäivällä soitin ennen lasten hakemista itsenäisyyspäivän kunniaksi Eevalle, kaverini tädille, jonka luona oltiin yötä, kun käytiin Pariisissa, päästäkseni puhumaan suomea näin itsenäisyyspäivänä ja ihan vaan kuulumisia kyselläkseni. Sitten kävin hakeassa lapset ja läksyjen jälkeen käytiin vauhdikkaasti kaupassa, perjantaiksi piti käydä ostamassa suklaakakku, sillä Thibaud'lla oli silloin synttärit ja täällä Ranskassa kouluun näköjään viedään ihan kakkua, eikä vaan karkkia niin kuin Suomessa. Ruokakaupasta oli kiire kotiin, sillä torstaihan oli itsenäisyyspäivä ja siinä kuuden pintaan (ranskan aikaa) alkoi itsenäisyyspäivän vastaanotto. Elisen sain oikein kiinnostumaan siitä, siinähän on paljon naisia kauniissa mekoissa, Elise tajusi heti, että pukujen arvostelu on koko kättelyn tärkeintä antia, kun taas Thibaud'ta ei niinkään mekot tietenkään kiinnostaneet ja hän kyselikin, että tässäkö se nyt sitten on, eikö tässä tapahdu mitään? Minä kuitenkin katselin kättelyn ja jatkotkin loppuun asti innoissani. 

Yleiskuvaa linnasta ja mielestäni tämän vuoden kaunein puku.

Perjantaina sain odotetun paketin Suomesta:

Olin pyytänyt äitiä lähettämään jotain itsenäisyyspäivän kunniaksi, tai oikeastaan aiotaan siis viettää parin muun suomalaisen tytön kanssa itsenäisyyspäivää/pikkujouluja viikonloppuna, joten tämä paketti ei varsinaisesti ollut myöhässä, vaan tuli hyvissä ajoin sitä varten. Sen lisäksi erityisesti lumihiutaleiden askartelun ansiosta päätin antaa lapsille ja vanhemmillekin joululahjaksi Fiskarsin saksia, sillä askartelu oli tosi vaikeaa, kun mitkään sakset ei leikkaa kunnolla ja sen lisäksi ne ovat useimmiten hukassa. Mutta jos nämä nyt pysyisivät tallessa, kannattaisi ainakin yrittää pitää, sillä tässä on nyt sellasia saksia, jotka leikkaavat! Alla oli vielä Fiskarsin kuviosaksia, joita en varsinaisesti pyytänyt, mutta ne olivat hyvä idea äitiltä, pakettiin menee!

Perjantaina myös leivoin mustikkapiirakkaa, niin kuin alussa jo oli puhetta ja ensimmäisistä piirakoista ei ihan tullut sellaisia kuin piti. Laitoin uuniin vahingossa sata astetta liikaa lämpöä ja tuloksen näittekin jo. Mutta kun täällä uuni alottaa automaattisesti 200 asteesta ja minä sitten vain huolimattomasti katsoin, että siinä oli 75, enkä ensimmäistä numeroa ollenkaan.  Ja olin tosiaan laittanut vielä kaksi piirakkaa samaan aikaan uuniin! En sentään kaikkia kolmea.. Tein tosiaan pellillisen ohjeella, mutta täältä löytyi vain sellanen matala pelti, joten tein useampaan piirakkavuokaan.

Ensimmäiset piirakat siis poltin oikein huolella, ja sitten kun paniikissa otin niitä ulos, laitoin vielä uunin vahingossa johonkin huippukuumaan puhdistustilaan ja uunin luukku meni lukkoon, joten en päässyt paistamaan edes sitä viimestä piirakkaa. Tein sitten odotellessa lisää taikinaa ja paistoin piirakat yksitellen siltä varalta, että joku vastaava katastrofi tapahtuisi. Onneksi olin ostanut vähän reilummin mustikoita, kun ne ensimmäiset serbialaiset eivät niin miellyttäneet, niin olin ostanut sen verran niitä ruotsalaisia, että ne pelkästään riittäisivät piirakkapellilliseen. Ja ideana oli myös, että olisin voinut tehdä perheelle samalla kertaa tai myöhemmin piirakan, jos Lyonin au pairit söisivät kaiken. Noh, pitää käydä ostamassa lisää mustikoita, jos meinaan perheelle piirakkaa tehdä.

Tällä yrityksellä piirakat onneksi onnistuivat, vaikka viimeinen piirakka ei millään meinannut paistua: pidin sitä tunnin uunissa, muut paistuvat puolessa. Mutta paistui kuitenkin ja oli hyvä sekin. Kai se olikin niitä muita paksumpi.

 Näin paljon tosiaan tein ja kaikki meni au pair-tapaamisessa, perheelle jäi vaan palaneet maisteltaviks.

Perjantaina oli Thibaud'n syntymäpäivä ja molemmat isovanhemmat oli kutsuttu meille syömään. Itse lähdin kyllä nyrkkeilyyn ennen ruokaa, mutta söin synttärilounaan sitten jälkeenpäin, kaikki olivat tietenkin edelleen pöydässä, sillä Ranskassahan erityisesti tällaisia juhlalounaita ja -päivällisiä syödään erittäin pitkän kaavan mukaan. Lahjankin olin tietysti ostanut, sellaisen avaruudesta kertovan kirjan. Ensireaktio oli innostus, heti kun Thibaud sai pakettia sen verran auki, että teksti espace, avaruus, tuli esiin, joten ihan onnistunut valinta. Lauantaina juhlittiin kavereiden kanssa, itse en ollut silloin paikalla, vaan Lyonissa au pair-tapaamisessa ja Fête des lumierè'ssä, mutta hyvin oli kavereidenkin kanssa kuulemma mennyt ja lahjat miellyttänyt.

Lauantaina tosiaan puolen päivän jälkeen lädin junalla kohti Lyonia odotettuun au pair-tapaamiseen ja Fête des lumièresiin. Tapaamiseen piti viedä jotain makeaa omalle maalleen ominaista ja herkuttelun jälkeen suunnattiin kaupungille. Kauempaa tulevilla oli mahdollisuus tulla Au pair flyn toimistolle nukkumaan, jotta kaikki pääsisivät nauttimaan juhlasta, eikä vain ne, jotka asuvat Lyonissa. Itsekin nukuin siellä.

Herkuteltiin ja juteltiin sitten tyttöjen kanssa siinä toimistolla, meillä oli tässä tapaamisessa mukana kaksi uutta suomalaista tyttöä: toinen, Jenni, oli tullut vasta ensimmäisen tapaamisen jälkeen ja toinen, Maija, ei ollut tullut järjestön kautta, mutta oli tutustunut Auriin, ja oli sitten kysynyt pääsisikö hänkin meidän tapaamiseemme, jotta pääsisi enemmän tutustumaan ihmisiin. Aurin ja tämän Maijan kanssa on tosiaan ensi viikonloppuna suunnitelmissa itsenäisyyspäiväjuhlat/pikkujoulut, joista mainitsin aikaisemmin. Mustikkapiirakka sai suuren suosion, niin kuin pullat ja karjalanpiirakat koulussa, joten voin kyllä hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen parantanut suomalaisen ruuan mainetta maailmalla!

Tässä vähän pöydän antimia, mustikkapiirakkaa tuolla ihan takana.

Syömisen jälkeen tosiaan suunnattiin kaupungille, ei kaikki yhdessä, vaan vähän pienemmissä porukoissa. Oma porukka suuntasi ensimmäisenä maailmanpyörään! Maksoi kymmenen euroa, mutta oli kyllä sen arvosta.

Tässä vielä lisää kuvia valoista:

Tässä vielä video, siellä tosiaan tiettyjen rakennusten seinille heijastettiin tällaisia valoshw'ta. En valitettavasti saanut videota käännettyä, eikä laatukaan ole paras mahdollinen, mutta halusin kuitenkin näyttää vähän millasta siellä oli, kuvat kun eivät ollenkaan anna oikeutta tuolle liikkuvalle valoshow'lle. Tällä videolla Saint Jeanin katedraali.

Väkeä oli ihan hirveesti ja meillä menikin aina ikuisuus päästä seuraavaan paikkaan ja väkijoukko oli kun jollain keikalla: kaikki työnsivät joka suunnasta ja oli tosi vaikeata pitää porukka kasassa ja alkuillasta meidän porukka sitten jakaantuikin vähän vahingossa kahtia ja myöhemmin jäätiin ihan kaksin yhden tytön kanssa, mutta löydettiin sitten loput myöhemmin.

Toimistolla nukkuvien piti tulla takasin kahdentoista - puoli yhden aikaan ja Phenyo (josta joskus aikasemmin olen kirjottainut) oli porukastani ainoa, joka tuli myös nukkumaan toimistolle, joten hänen kanssa palattiin sinne. Toimistolla oli jo suurin osa siellä nukkuvista tytöistä ja loput tulivat puolisen tuntia meidän jälkeen. Ei kyllä menty nukkumaan läheskään heti kun tultiin: juteltiin muiden tyttöjen kanssa viiteen asti aamulla! Kun noissa tapaamisessa ei ole niin paljon aikaa jutella, joten hyödynnettiin nyt sitten kaikki kaikki, mitä oli. Seuraavana aamuna oltiin luonnollisesti vähän väsyneitä, mutta ilta oli ollut kiva, joten se oli sen arvoista.

Sunnuntaina kävin Lyonin joulumarkkinoilla Maijan kanssa, löysin sieltä vähän viemisiä Suomeen, niistä ei tosin ole kuvia tulossa, sillä voi olla, että osa menee pakettiin.

Tämännäköistä siellä suunnilleen oli, paitsi ettei sunnuntaina ollut enää lunta, itse en tajunnut ottaa sellaista yleiskuvaa. Mutta Lyonissa tosiaan oli kai perjantaina satanut paljonkin lunta, tuolla Tainissa lumihiutaleita on vain meidän ikkunoissa.

Markkinoilla oli paljon myynnissä erilaisia kuorrutettuja hedelmiä, nyt vähän kaduttaa, etten ostanut yhtään maistiaiseksi, jos vielä ennen joulua käyn, niin pitää ehdottomasti ostaa!

Tässä vielä kuva Ranskan perinteisestä joulusuklaasta, näitä tuntuu nyt olevan joka puolella. Ihan tavallista täytesuklaata siis, mutta tärkeää on, että käärepaperi on tuollainen hapsuinen ja tavallisen papaerin lisäksi karkki on kääritty toiseen paperiin, missä on jotain sanontoja, mietelauseita tai sitaatteja.

Ja sitten huomasin, että kolmas kuukausipäiväni täällä Ranskassa oli ja meni, ennen edellistä blogipäivitystäni jo, ilman että ollenkaan muistin. Aika menee niin nopeasti, eikä siihen niin kiinnitä huomiota enää, kun elämästä täällä on tullut niin arkea. Joten luultavasti kuukausikatsaukset eivät tule säännölliseksi tavaksi, tällä menolla ei mitään  mahdollisuuksia. Yritys oli hyvä..

Jos sitä nyt olisi saanut kaiken viime päivityskerran jälkeen tapahtuneen kirjoitettua, pitäisi oikeasti tiivistää kirjoitustahtia, niin muistaisi paremmin, mitä on tapahtunut, mutta toisaalta kun sitten yritän pitää vapaa-aikanani itseni aika kiireisenä, enkä vain istua kököttää kotona, kun kerran olen tänne asti tullut!

Bisous,

Henna

En attendant de Noel

Viime viikko meni rauhallisissa merkeissä täällä: Elise oli kipeänä, joten hän sitten vietti viikon isovanhemmillaan, kun minulle tulisi liikaa työtunteja, jos joutuisin häntä koko päivän joka päivä vahtimaan.

Maanantaina käytiin sitten leikkarilla Thibaud'n kanssa, kun sää oli niin hyvä: aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta, vaikka lämpötila ei enää nousekaan kuin vähän yli kymmeneen ja aamusin on useinkin alle 5 astetta. Ei kovin kylmä siis vieläkään, viikonlopulle on kyllä luvattu pakkasöitä ja alle viittä astetta päiväksikin! Pitäis varmaan ruveta vakavasti harkitsemaan talvitakin esilleottoa, kun täällä tulee niin kylmä! Ja täällä alkaa myös olla jo pimeää: puoli kuuden aikaan, kun lähdettiin leikkikentältä oli jo hyvin alkanut hämärtymään ja täällä Ranskassa kun pimeä laskeutuu nopeammin, niin kotiin kun päästiin, oli jo oikeastaan pimeää.

Sain maanantiana nyrkkeilyssä vihdoin kausikorttini. Ja jos en ole muistanut aikaisemmin mainita käyn kuntonyrkkeilyssä maanantaisin ja perjantaisin, etten ihan löysisty täällä.

Tiistaina tänne oli ilmestynyt lisää joulukoristeita valojen lisäksi: meidän kadulla oleva museo oli käynyt laittamassa kuusen oksia kotikatuni ränneihin! Se oli mukava yllätys koulun jälkeen ja kuusen tuoksusta tuli jo niin jouluinen olo. Perheeni tosiaan kertoi minulle, että se on tuon museon ylläpitäjä, joka kuulemma joka vuosi koristelee tämän kadun. Eipä tullut siellä museossa muuten käytyä, kun se oli vielä auki, nyt se on jo mennyt talveksi kiinni, mutta ensi vuonna vielä ehtii.

Thibaud tuli koulusta tosi innoissaan kotiin, sillä joku kaveri oli opettanut hänelle, miten taitellaan paperista helikopteri, maanantaina se oli panssaivaunu, joten ollaan sitten taiteltu paperia koulun jälkeen tällä viikolla.

Keskiviikkona oli kaikki harrastukset, kuten yleensä: Elisellä kun on vain jumppa ja sekin samaan aikaan Thibaud'n musiikin teoriatunnin kanssa, joten ravaaminen ei yhtään normaalista vähentynyt. Mutta isän juna olikin aamulla peruttu, joten hän otti auton! Ravaaminen hoitui tällä kertaa siis kävellen ja pyörällä. Hyvä, ettei ollut Eliseä, sillä hänen kanssaan se ei olisi millään onnistunut, nelivuotias kun ei vielä niin kovin nopeasti kävele tai osaa niin hyvin pyöräillä ja lähtökin on usein aika hidasta hommaa. Alkuviikon auinkoinen sää oli keskiviikoksi vielä sopivasti vaihtunut pilviin ja sateen uhkaan, ei kuitenkaan kastuttu, vaikka viimeisellä paluumatkalla judosta vähän meinasi ripotella. Töiden jälkeen suuntasin Cham'siin, niin kuin yleensä. Ilta kului mukavasti kavereiden kanssa jutellen.

Torstaina jäätiin ranskan kurssin tyttöjen kanssa tunnin jälkeen Valenceen ja käytiin yhdessä syömässä. Tulipahan ekaa kertaa elämässäni käytyä kiinalaisessa ravintolassa ja tykkäsin kyllä ruuasta. Saatiin mukavasti iltapäivä kulumaan ennen kuin au pairien (suurin osa ryhmästä on au paireja) piti lähteä hakemaan lapsia koulusta.

Torstaina illalla pääsin taas luistelemaan! Inter'Val-niminen erityisesti ulkomaalaisille opiskelijoille suunnattu yhdistys järjesti sellaisen illan Valencen jäähallilla, ja minä olin tietysti innoissani menossa ja sain joitain kurssikavereitakin mukaan luistelemaan. Jäähallin löytäminen ei ollut mikään helppo nakki, kun osoite oli pelkkä katu ilman numeroa, siltä kadulta ei edes päässyt jäähallin parkkipaikalle, jäähalli ei sijainnut ihan suoraan näkyvillä kadulta, vaan edessä oli joku toinen rakennus ja kaiken lisäksi siinä edessä olevalla rakennuksella tehtiin jotain remonttia, joten kävelytie kadulta jäähallille oli vähän vaikeasti huomattavissa ja vain osittain käytössä. Joten jäähallilla päin hetken autolla harhailtuani, päätin vain parkkeerata johonkin, sillä kävellen on helpompi tehdä u-käännöksiä ja kysellä vastaantulijoilta apua. Tällä taktiikalla löysinkin sitten nopeasti perille.

Kanssaluistelijat olivat tälläkin kertaa hyvää viihdettä, joitain myös opetin vähän luistelemaan, mutta parissa tunnissa ei tietenkään paljon kerkeä. Se meni hyvin ja oli kivaa ekaa viittä minuuttia lukuunottamatta: olin saanut varmaan hallin tylsimmät luistimet, mutta vaihdon jälkeen alko sujua. Säälitti vaan ne eka/toka kertalaiset, jotka ei tiedä, että onko joku luistin hyvä vai huono, joten oli entistä vaikeempaa luistella. Hassua kyllä, ettei tollasia vuokraluistimia pidetä oikeen ollenkaan terässä, luulisi, että hallilla olisi terotin, jota toisinaan myös käytettäisiin.

Luistelun jälkeen mentiin yksille vähän keskustampaan Valenceen. Minä kun oli autolla otin kalliin, mutta tosi hyvän alkoholittoman koktailin. Juteltiin siinä kavereitten, uusien ja vähän tutumpien kanssa muutama tunti ja sitten alkoi olla aika mennä kotiin. Olin vielä luvannut heittää yhden vähän kauempana asuvan kaverin kotiin, joten matka-aika tuplaantui, mutta kun perjantaina ei tarvinut herätä, niin ei haitannut. Matkalla päästiin oikeen poliisin pysäyttämiksi: ne olivat nähneet minut ajamassa ilman valoja, mutta olin kyllä muistanut laittaa ne päälle, ennen kuin meidät pysäytettiin, joten siitä ei sitten suurempaa sanomista tullut. Mutkat ei loppuneet sen päivän osalta vielä siihen: olin unohtanut avaimet kotiin! Ja kotona olin tosiaan noin kahden aikaa, joten ei ollut mikään hirveä hinki soitella ovikelloa. Minulla oli kuitenkin onneksi autossa autotallin kaukosäädin, joten pääsin sinne sisälle. (En siis parkkeeraa ikinä autotalliin, se on niin pieni, että kun auto on siellä, sitä ei voi kiertää ympäri, joten ymmärrätte varmaan, miksi en uskalla parkkeetata sinne.) Autotallin ja kodin välinen ovi oli tietty myös lukossa, mutta perheen isän olin nähnyt avaavan sen joskus ruuvimeisselillä, joten sillä taktiikalla pääsin oikeasti sisälle asti. Autotallin ja kodin väliseen oveen on avainkin olemassa, mutta se roikkuu aina ovessa sisäpuolella, tiedä sitten miksi..

Perjantaina oli pullapäivä: olin luvannut leipoa niitä perheen isän yllätys 40-vuotissynttäreille. Tällä kertaa tulikin paljon parempia pullia, sillä käytin hiivaa, enkä mitään leivinjauhetta, niin kuin viimeksi, kielimuuri vaikeutti viimeksi oikeiden tarvikkeiden löytöä. Mutta tällä kertaa tuli siis tosi hyviä pullia, vaikka ihan vaikeuksitta en tälläkään kertaa päässyt: jauho loppui kesken ja kello oli silloin puoli kaksi, eli kaikki kaupat oli kiinni, sillä täällä on ruokatauko klo 12-14 tai 13-15. Jouduin sitten lähtemään kauas isompaan markettiin kauppaan, jotka eivät sulje keskellä päivää, joten jouduin jättämään taikinan vaan lojumaan puoleksi tunniksi, mutta ilmeisesti se ei suurempaa vahinkoa aiheuttanut.

Leivoin tuplasti isomman taikinan kuin viimeksi ja sen lisäksi se vielä kohosi, joten sitä riitti! Mutta noin neljällekymmenelle vieraalle ei voi leipoa vain muutamaa pullaa.

Synttärit oli tosiaan yllätys ja minä olin kaikessa rauhassa kotona leipomassa pullia, kun isä tuli kotiin viisi tuntia aikaisemmin kuin normaalisti, joten olin ihan työn touhussa! Onneksi olen kuitenkin aikaisemminkin leiponut huvikseni, joten jälkeen päin kun kyselin, niin ei kuulemma epäilykset herännyt, vielä kun olin ostanut pullien salakuljetusta varten pakastimenkin kestäviä pusseja, niin sanoin vain, että aion pakastaa suurimman osan, niin niitä sitten olisi aina saatavilla. Sain sitten leipoa loppuun ihan kaikessa rauhassa, sillä isä vei Thibaudin judoon, kävin vain hakemassa hänet koulusta, ja siinä sen perjantain työt.

Carte Vitale korttinikin tuli vihdoin perjantaina, eihän sitä tässä kauaa ole odoteltukaan: varmaan toisella viikollani täällä käytiin jo hoitamassa kuntoon kaikki sitä koskevat paperihommat, mutta niin kuin jo silloin kirjoitin, ranskalainen byrokratia on ihan omaa luokkaansa.

Lauantaiaamuna (tai päivään se oikeastaan venähti) lähdettiin sitten Corrençoniin: isän yllätyssynttärit pidettiin siellä. Olin itse vastuussa pullieni salakuljetuksesta. Alku sujui helposti, sillä huone, missä pakastin on, on ihan makuuhuoneeni vieressä, joten pullien tuominen laukkuuni sujui huomaamattomasti. Laukku sitten ei ollutkaan niin huomaamaton, jouduin ottamaan kamalan ison yhden yön reissulle, että sain tavanomaiset tavarani ja valtavan pullalastin mahdutettua sinne. Isä kommentoikin, että olen ottanut kaiken mukaan ja minä vain nyökyttelin, että "Joo, ylimääräinen takki ja vaihtokengätkin löytyy." Corrençonissa yksi tyyppi oli lupautunut järjestämään isälle harhautuksen päiväksi, maastopyöräilyä ja sillä aikaa äiti lähti järjestämään juhlapaikkaa ja minä jäin vaihtimaan lapsia ja tekemään suklaakakkua juhliin. Isän tultua takaisin ja mentyä suihkuun pyöräilyn jälkeen, lähdimme kaikki koristelemaan vielä juhlapaikkaa, ennen kuin kävimme hakemassa päivänsankarin paikalle mitä huonoimman tekosyyn turvin. (Mennään ravintolaan syömään, ja Vercorssilla kaikki paikat ovat kiinni marras- ja joulukuun eli talven turistikauden alkuun asti)

Saatiin kuitenkin isä mukaan ja juhlapaikalle, missä kaikki sukulaiset ja ystävät sitten odottelivat valmiina laulamaan. Saatiin kyllä kunnolla yllätettyä perheen isä! Juhlat meni hyvin, minullekin oli seuraa: isän veljen lapset, joista vanhin oli 18, eli melkein minun ikäiseni, ei siis pelkkiä lapsia yli 30-vuotiaita. Syötiin hyvin, pullat meni hyvin kaupaksi ja suklaakakkunikin sai kehuja, vaikka vertailtavana oli varmaan viisi muutakin suklaakakkua (eikö ranskalaisissa juhlissa tarjota mitään muuta?). Oli musiikkia ja haastetehtäviä päivänsankarille: kaiken kaikkiaan juhlat meni hyvin. Alkuruuasta otin oikein kuvan, se oli niin näyttävä!

Sunnuntai meni sitten myös työn touhussa: vahdin lapsia, kun vanhemmat siivosivat juhlapaikkaa. Sen jälkeen suurin osa vieraista kävi vielä meillä syömässä ja hyvä niin, sillä ruokaa oli tosi paljon ylimääräistä ja melkein kaikki jäi meille, jonkun verran omenoita ja klementiinejä saatiin kaupattua muille. Kun ruokaa oli niin kamalasti, päätin kutsua kurssikaverini Dannin ja Jessican (joka nyt on se kiinalainen Tainissa asuva kurssikaverini, päätin käyttää tätä "kansainvälistä" nimeä, sillä se on helpompi kuin kiinalainen) vähän auttamaan meitä syömään kaiken ruuan, suklaakakun ja pullat, mitä vielä oli jäljellä.

Ruuan jälkeen piti skypetellä äitin kanssa, mutta kotona oli netti poikki, joten ei päästykkään skypettämään, mikä tietenkin harmitti. Yhteydenpidosta kotiin en ole myöskään kauheasti kirjoitellut, mutta yleensä skypetetään äitin (ja vaihtelevasti siellä muitakin perheenjäseniä on joskus paikalla) kanssa joka viikko ja muitten kanssa silloin tällöin, esimerkiksi kummitätini ja kummityttöni kanssa olen skypettänyt kaksi kertaa, ettei kummityttöni ihan pääse unohtamaan minua! Kun ei nyt sitten maanantaina päästykkään skypettämään, tästä tulee pisin aika, kun olla nähty äitin kanssa. Ensin harmitti tosi paljon, mutta sitten tajusin, että eihän tämä nyt mikään maailmanloppu ole, takana on monta hyvää päivää ja viikkoa, joten äitille jutteleminen ei tuntunut niin elintärkeältä kuin pahimpina koti-ikävän hetkinä. Nyt huomaa, että sitä on pikkuhiljaa tottunut olemaan kaukana perheestä, vaikka edelleen on ikävä, mutta se ei ole enää niin "akuuttia" ikävää. Piti kuitenkiin päästä juttelemaan jollekin suomeksi, joten eilen illalla sitten juttelin kaverini kanssa. Oli mukava vaihtaa hänenkin kanssaan kuulumisia pitkästä aikaa.

Ja kun en sitten skypetellytkään, vaan minulla oli vapaa-aikaa maanantana, kävin ostamassa itselleni joulukalenterin. Suklaakalenteri tietenkin piti olla, pelkät kuvat on ihan tylsiä. Tänä vuonna joulu alkaa siitä kun tulen Suomeen, joten aloitin sen jo eilen, tänään on siis 21 päivää siihen, että tulen käymään, 24. luukun säästän siihen, että on 0 päivää, jos siellä vaikka olisi jotain erikoista, vaikka se ei ole yhtään sen isompi luukku kuin muutkaan.

Tämäkin viikko alkoi rauhallisissa merkeissä, sillä Elise on vieläkin kipeänä ja maanantaiaamuna ukki kävi hakemassa hänet takaisin perheen parissa vietetyn synttäriviikonlopun jälkeen. Hänen pitäisi kuitenkin olla jo paremmassa kunnossa, ja on eilen illalla palannut kotiin, tänään pitäisi päästä jumppaan ja torstaina pitkästä aikaa kouluun.

Bisous,

Henna

À la maison

Tässä edellisiä blogipäivityksiä selaillessani huomasin, etten ole kovinkaan paljon kirjoittanut lapsista, vaikka au pairina täällä Ranskassa nimenomaan olen, kirjoitukset on keskittynyt lähinnä vapaa-aikaan, mikä sinänsä onkin kiinnostavampaa, sillä lasten kanssa päivät ja viikot kuluvat suunnilleen samallailla, kun taas vapaa-aikanani teen eri asioita. Mutta huomioidakseni nyt työni eli lapset, tässä vähän heistä:

Vahdittavana minulla on siis 4-vuotias tyttö Elise ja joulukuussa 8 täyttävä Thibaud. Elisen kanssa oli jo alusta asti helppoa, hän tykkäsi minusta heti ja minusta on tässä viimeaikoina tullut tytön idoli, erityisesti aamuinen meikkaus ja lakatut kynnet kiinnostavat ja korkokenkiäni Elise ihailee kovasti. Vielä kun perheen äiti ei ole mikään maailman naisellisin nainen, olen Eliselle se tyttömäinen esikuva, mitä hänellä ei aikaisemmin oikein ollut. Elise tykkää kovasti läheisyydestä ja jakeli alusta asti pusuja minullekin, mutta siitä on viimeaikoina tullut luontevampaa minulle (suomalaisena kun tuollainen liikaa läheisyys on ihan kummallista) ja muutenkin tuntuu, että olemme tulleet läheisemmiksi. Sen huomaa ihan pienistä asioista: Elise esimerkiksi tulee syliin paljon useammin kuin aikaisemmin ja ennen minun piti aina tarjota apua, mutta nykyään pyyntö saattaa tulla ennen kuin kysyn. Ja tietenkin lapset uskaltavat nykyään näyttää senkin, kun heillä on huono päivä ja kiukutella minulle. Alkuun he olivat niin vieraskoreita, mutta nyt kun olen tutumpi, heillä ei enää ole tarvetta olla erilaisia, kuin vaikka vanhempiensa kanssa.

Thibaudin kanssa oli erityisesti aluksi hirmu hankalaa olla: hän puhui kamalasti ja minä en kauheasti vielä ymmärtänyt, joten toisinaan huomasin, että hän jätti sanomatta paljon, mitä olisi halunnut, ajatellen, etten tajua. Mutta kielitaitoni on tässä huimasti parantunut ja sen myötä minulla menee myös Thibaudin kanssa paremmin. Suhde on päässyt etenemään, kun olemme kommunikoineet enemmän. Ja olen huomannut, että on tärkeää järjestää hänelle aikaa myös ilman Eliseä: Elise on tosi huomiokipeä ja Thibaud taas vähän hiljaisempi, joten olisi helppo vain huomioida Eliseä enemmän, mutta pitää olla tasapuolinen. Ja nyt kun ymmärrän paremmin, mitä Thibaud haluaa sanoa, on helpompi osallistua hänen juttuihinsa. Tällä hetkellä menossa on paperilentokonearmeijan väsääminen.

Kuvia ei ole tulossa, sillä vanhemmat eivät halua niitä nettiin, joten tähän saatte tyytyä.

Tämä viikko ei ollut ihan täysin normaali viikko. Maanantaina vanhemmat tulivat myöhään kotiin ja minun työpäiväni oli sitten tietenkin pitempi. Tein iltaruuan ja laitoin lapset valmiiksi nukkumaan, vanhemmat tulivat juuri ajoissa sanomaan hyvät yöt ja sitten oli jo ehdottomasti lasten nukkumaanmenoaika. Maanantaistakin kyllä huomasi, että lapset ovat tottuneet minuun. Aikaisemmin se, että vanhemmat tulivat tavallista myöhemmin kotiin, aiheutti kamalasti kiukuttelua ja itkuisen illan, mutta maanantai menikin yllättävän hyvin. Minullekin kelpasi kertoa illalla koulupäivän tapahtumista, kun vanhemmat eivät tulleet ajoissa niistä kuulemaan. Harmi vaan, etten nyt sitten päässyt maanantaina nyrkkeilemään, kun vanhemmilla meni niin myöhään.

Tällä viikolla ranskan tunnitkin oli erilaiset kuin normaalisti: tiistaina oli sijainen ja torstain tunti oli kokonaan peruttu. Sijainen oli ihan hyvä, mutta käytettiin aika enimmäkseen esittelyyn, mikä oltiin tehty jo ihan kurssin alussa, joten uutta ei niinkään ollut. Ja torstain tunti tosiaan oli peruttu, sillä joku toinenkin opettaja meidän kurssin opettajan lisäksi oli poissa, ja sijaisia oli saatavilla vain yksi. No, hyvä puoli oli, että sain nukkua pitkään Cham'sissa vietetyn illan jälkeen. Yritän yleensä siinä puolenyön aikaan lähteä sieltä, etten valvo koko yötä, mutta kyllä se kouluun herääminen silti aina väsyttää.

Sen lisäksi, että sain torstaina poikkeuksellisesti nukkua pitempään, aloitin työt myöhemmin: lapset halusivat kovasti jäädä "iltapäiväkerhoon" (se kai on paras käännös) ja siitä oli aikaisemmin tällä viikolla ollut puhetta ja torstaiaamuna perheen äiti oli sitten jättänyt minulle lapun, että jos voisin hakea lapset myöhemmin, niin he saisivat syödä välipalan siellä ja ehtisivät vähän leikkiä kavereidensa kanssa. Skypettelin siinä sitten äitin kanssa päivällä ja tein iltaruuan jo ajoissa valmiiksi. Päätin tehdä ihan tavallista ruokaa: makaronia ja jauhelihakastiketta. Sitä en olekaan syönyt sen jälkeen, kun Suomesta lähdin. Perhekin tykkäsi kovasti suomalaisesta arkiruuasta. Syömisen jälkeen lähtö oli nopea: menin salsaan, samaan jossa kävin jo kerran aikaisemmin joitain viikkoja sitten. Tällä kertaa olin ajoissa myös alun opetusosuudessa ja jäätin sitten tietenkin vielä kokeilemaan uusia taitoja tanssilattialle, kun salsaklubi aukesi. Sain vielä juoda mojitonkin (ne ovat kuulemma erityisen hyviä siinä paikassa), sillä en ajanut tänään itse. Yksi kaveri asuu täällä Tain l'Hermitagessa myös ja aikaisemminkin on ollut puhetta, että voitaisiin joskus olla liikkeellä samalla kyydillä, mutta koska hän on Valencessa töissä, hän  harvemmin tulee käymään kotona, jos illalla on tarkoitus olla taas Valencessa. Onneksi tänään oli poikkeus, sillä paluumatkalla oli tosi sumuista, ei nähnyt oikein mitään.

Perjantaina perhe yllätti minut vapaapäivällä, tai no melkein: aamulla vein lapset kouluun, nostin pyykit ja koko loppupäivä oli vapaa. Lähdin Tournoniin shoppailemaan täällä Tainissa asuvan kiinalaistytön kanssa. Talvikengät kun olivat tosiaan edelleen hakusessa. Tournon kun on vain tuollainen kyläpahanen, joten en odottanut suuria, mutta ajattelin, että voihan sitä aina kokeilla, ei siellä mitenkään huonoja vaatekauppojakaan ole, joten miksei sieltä voisi löytää kenkiä? Ja ne löytyi!

Oikein kunnon karvavuorelleiset ja polveen asti yltävät talvikengät, en ollut uskoa silmiäni kaupassa! Ja lisäksi löysin farkut, jotka tuossa toisessa kuvassa näkyvät, siis kaksi asiaa, mitä on yleensä tosi vaikea löytää. Sopivia farkkuja saa Suomessakin metsästää yleensä koko päivän ja kunnon talvikenkiä taas on hankala täältä Ranskasta löytää. Ja kaikki tämä parissa tunnissa! Olin tosi tyytyväinen.

Kaupoissa käydessä tosi monet myyjät tuli juttelemaan meille: kun yhdessä juteltiin he tietenkin kuulivat, että ollaan ulkomaalaisia, vaikka ranskaa puhuttiinkin keskenämme ja olivat sitten tosi kiinnostuneita, että mistä me tullaan ja mitä me täällä tehdään. Täällähän käy aika paljon turisteja, kun Lyonista helposti laivalla Rhônea pitkin pääsee, mutta sellaiseen ei-turistilautta-aikaan, kun oltiin shoppailemassa, täällä ei tietenkään oikein ulkomaalaisia ole, saati että olisi ulkomaalaisia, jotka puhuvat ranskaa. Alkaa pikkuhiljaa tulla ihan mitään ajattelmatta nuo itsensä esittelylauseet, kun niitä on täällä ollessa saanut niin usein käyttää. :D

Shoppailun jälkeen sanoin heipat kiinalaiskaverilleni (en osaa kirjoittaa hänen nimeään, pitää varmaan kysyä seuraavalla kerralla kun nähdään..) ja näin ensimmäisen ranskalaisen kaverini Louisin kanssa pitkästä aikaa. Meillä ei aikataulut sovi kovin hyvin yhteen, kun hän on koulussa ja minä silloin vapaalla ja töissä sitten kun koulupäivä loppuu, mutta otin nyt kaiken irti vapaapäivästäni. Käytiin kahvilla ja hengailtiin meillä, minä näytin vähän kuvia ruisleivästä ja juteltiin muutenkin vähän Suomesta.

Lauantaina menin Lyoniin tapaamaan au pair-kaveriani Phenyoa. Hän tulee Etelä-Afrikasta ja tavattiin silloin alkusyksystä au pair-tapaamisessa. Käytiin syömässä ja vietettiinkin siellä pitkä tovi jutellen ja tultiin tosiaan hyvin juttuun. Mietittiin vaan, että miksi ei olla saatu aikaisemmin aikaiseksi nähdä, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan! Tutustutin Phenyon macaron-leivoksiin, hän ei ollut vieläkään maistanut niitä, eikä oikeastaan edes tiennyt, että mitä ne ovat! Ja kyllähän Ranskassa pitää macaroneja maistaa. Ostettiin macaronimme tosin vaan jostain ketjukahvilasta, mutta kyllä nekin ihan syötäväksi kelpasi.

                    Jälkkäriksi söin crème brûléen.   Macaron-rasia on jo ihan jouluinen                                                                                      lumihiutaleineen.

Pääsin myös ekaa kertaa Ranskassa ollessani näkemään mielenosoituksen. Ranskalaisethan rakastaa lakkoja ja mielenosoituksia ja molempia järjestetään jatkuvasti. Tain l'Hermitage on vain niin pieni paikka, ettei täällä niitä niin paljon ole, enkä siis ollut päässyt vielä yhtään näkemään. Lyon taas on isompi paikka, ja siellä niitä järjestetään säännöllisemmin.

Mielenosoitus oli tällä kertaa joku homovastainen, en ihan päässyt perille vastustettiinko siellä avioliittoa, vai adoptiota vai mitä.

Sunnuntain olin yksin kotona, sillä perhe oli lähtenyt Corrençoniin ja minä tosiaan jäin tänne, että pääsin lauantaina Lyoniin. Sunnuntain vietin keittiössä. Olin jo aikaisemmin suunnitellut tekeväni karjalanpiirakoita ja kun nyt sitten kokkailin, päätin leipoa myös ruisleipää. Molemmat aika työläitä ja aikalailla koko päivähän siinä meni, mutta oli kyllä sen arvoista! Kumpaakaan en ollut päässyt syömään sitten Suomesta lähdön, enkä ollutkaan tajunnut, miten paljon kaipasin niitä, ennen kuin pääsin niitä syömään. Ja tietenkin tässä oli vielä tämä oma tekeminen, kyllä sitä omatekemää ruisleipää arvostaa paljon enemmän, kuin vaikka jotain Vaasan ruispaloja, vaikka ei siinäkään vikaa ole, mutta kun on itse nähnyt enemmänkin vaivaa, kuin vain kävellyt kauppaan, niin kyllä se maku siitä kummallisesti paranee.

Munavoita piti tietenkin tehdä karjalanpiirakoiden kanssa.

Ruisleipiini olin kyllä erityisen tyytyväinen. Suurin osa resepteistä olisi vaatinut ainakin kaksi päivää aikaa tehdä, enkä ollut ikinä ennen tehnyt itse ruisleipää, joten valitsin joukosta sen helpoimman ja nopeimman ja missä oli vähiten aineksia, sillä sunnuntaina täällä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä kauppaan. Odotukset eivät siis olleet korkealla, mutta ylittyivät roimasti, kun pääsin maistamaan. Meillä vielä sattui olemaan jääkaapissa "tavallista" juustoa, emmentalia siis, joten sain tehtyä itselleni oikein suomalaistyylisen voileivän! Juuston leikkaaminen ohuiksi siivuiksi oli tosin aika haastavaa: täällä Ranskassa kun juustohöylä ei ole mikään joka keittiöstä, tai edes kaupasta löytyvä väline.

Perheellekin tekeleeni maistuivat, karjalanpiirakat taisivat näistä kahdesta viedä voiton. Syötiin sunnuntai-iltana siis ihan suomalainen iltapala: karjalanpiirakoita munavoilla ja ruisleipää voilla ja juustolla. Oman päiväni päätin vielä riviin Fazerin sinistä ja muutamaan salmiakkiin sekä turkinpippuriin. Olen kovasti yrittänyt niitä säästellä, että ne riittäisivät siihen asti, että pääsen jouluna täydentämään varastoja, mutta pahalta näyttää...

Viimeviikko oli tosi hyvä viikko. Tein itse oloani kotoisemmaksi tekemällä suomalaista ruokaa, mutta myös ihmiset ympärilläni saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi täällä.

Bisous,

Henna

P.S. Tänään on tasan 30 päivää siihen, että tulen
Suomeen joulunviettoon!