Santé de fer

Talviloma on alkanut alkanut täällä Ranskassa, ainakin täällä minun loma-alueellani. Ranska on jaettu kolmeen loma-alueeseen, joiden sisällä kaikki lomat ovat samaan aikaan, alueiden välillä on viikon-parin eroja ja lomat on merkitty alueittain ainakin kaikkiin kalentereihin, mitä meillä on kotona, mikä on osoittautunut tosi käteväksi, kun tosiaan kalenterin ostohetkestä alkaen voi aina tarpeen tullen tarkistaa, että mikä loma milloinkin on, koulu kun ei Suomen tapaan jatkuvalla paperien lähettelyllä pidä huolta, että vanhemmat ovat ajan tasalla.

Tuohon viereen nappasin netistä kuvat "lomakalenterista" ja loma-aluekartan. Minä siis asustelen tuolla keltaisella A-alueella. Ja tuo kummallinen erillinen punainen alue on Pariisin alue, joka on valkoinen tuossa koko Ranskan kartassa, ettei nyt varmasti jää epäselväksi, että mihin aikaan pariisilaiset ovat lomalla.

Viimeviikko oli kuitenkin vielä työntäyteinen, tiistaikin, jota ennustin rennommaksi, Nathaliella oli joku hammasröntgen ja ranskalaiseen tapaan ajan varaamisesta huolimatta hän joutui odottamaan reilun puoli tuntia, ennen kuin pääsi röntgeniinsä ja minä tietenkin olin sitten lasten kanssa kotona. Thibaud oli tiistainakin poissa koulusta, mutta koska Nathalie oli edelleen sairaslomalla, se ei minun kannaltani aiheuttanut mitään erikoisjärjestelyjä. Hain pelkästään Elisen koulusta ja olin lasten kanssa kaksin kotona, niin kuin normaalistikin, läksyjen teko kyllä jätettiin pikku potilaan kanssa väliin.

Keskiviikkona kaikki olivat taas elämänsä kunnossa, joten autoilin lapsia harrastuksiin normaaliin tapaan. Elise vaan oli aamulla normaalia itkuisempi, hänellä vaihtui keskiviikkona jumppaohjaaja, kun edellinen jäi äitiyslomalle ja uusi ohjaaja sitten taisi vähän pelottaa, mutta tunnin jälkeen kaikki oli taas hyvin, kun uusi ohjaaja ei ollutkaan kamala. Jumpassa oli myös joku uusi poika, jonka äiti poikkeuksena muista äideistä tuli juttelemaan kanssani tunnin aikana, minä kun olin ainoa, joka jäi urheilusalille odottamaan tunnin loppumista. Ensimmäinen arvaus kansallisuudestani oli venäläinen, kuten aika usein, kun olen lasten kanssa ja aksenttini paljastaa, etten ole ranskalainen. Silloin minulle valkeni, mitä ainakin hän ja mahdollisesti monet muut mahdollisesti ajattelevat minusta, kun olen lasten kanssa. Minulle tuli mieleen sellainen postimyyntimorsian, aasialaiset yrittävät päästä avioliiton kautta Eurooppaan ja naivat jonkun kansallisuus ainoana perusteena.

Noh, oikaisin tietenkin virhepäätelmät, kerroin tulevani EU:hun kuuluvasta Suomesta ja olevani lastenvahti ja aikomuksissani on palata ainakin opiskelemaan sinne, ihan vapaaehtoisesti, en edes yrittänyt löytää itselleni toista työtä au pair-sopimukseni loputtua, mikä oli sitten seuraava virhepäätelmä, jonka tämä äiti teki. Minulle ei jäänyt hyvä mieli siitä keskustelusta

Iltapäivällä oli Thibaud'n kaverin Kayah'n synttärit, sen saman siis, jonka kanssa olin ihan alussa niillä sipulimarkkinoilla. Hänen äitinsä Betty on tosiaan mukava ja kutsui minut ja Elisenkin mukaan synttäreille, jotka pidettii elokuvateatterissa. Kävimme katsomassa jonkun uuden version Pinokkiosta. Se ei ollut mielestäni mikään loistoversio, kauniisti piirretty kyllä, mutta siitä oli tehty pelottavampi kuin muistin Pinokkion olevan ja meinasin lähteä Elisen kanssa pois kesken elokuvan, koska häntä pelotti, mutta asiat alkoivat mennä parempaan ja vähemmän pelottavaan suuntaan elokuvassa, joten katsoimme kuitenkin elokuvan loppuun, minusta oli tärkeää, että Elise näkee, että se loppuu hyvin, kun se ei ollut kuitenkaan liian pelottava. Jos sen olisi jättänyt kesken jossain pelottavassa kohdassa, Elise olisi varmasti nähnyt painajaisia.

Elokuvan jälkeen menimme Bettylle syömään kakkuja ja ainoastaan kakkuja, eikä yksikään kakku muistuttanut mitenkään sitä, mitä pidän synttärikakkuna. Oli Nutella-kakku, persikkakakku ja jogurttikakku. Ainoastaan Nutellassa oli kuorrutus, Nutellaa tietty ja vain persikkakaussa oli täytettä, muuten se olisi ollut vain ihan mikä tahansa kakku. Ei mitään keksejä, pipareita, kääretorttua... Pullaa en odottanutkaan, kun Ranskassa ollaan, mutta täytyy myöntää, että minusta raskalaiset synttäritarjoilut on aika ankeita ja yksipuolisia. Aikaisemminhan olin ollut Emmanuelin 40-vuotisjuhlissa, jolloin makeana oli tarjolla vain erilaisia suklaakakkuja ja minun ansiostani myös pullaa.

Synttärit kestivät sen verran pitkään, ettei Thibaud mennyt judoon, hän yskikin vielä sen verran, ettei varmaankaan olisi kannattanut. Mutta että olin kyllä onnellinen, kun synttärit oli vihdoin ohi. Päätä jomotti niin kovasti, kahdestatoista lapsesta lähtee valtavasti meteliä. Eliseä lukuunottamatta vieraat olivat vielä 8-9-vuotiaita, juuri siinä iässä, että ei enää pelätä tyttö- ja poikabakteereja, joten siitäkös riemu syntyi, kun synttäreille oli kutsuttu neljä poikaa. Siitäkin koettelemuksesta on kuitenkin selvitty ja yritän tässä kovasti kehitellä jotain ideaa, miten välttyisin pitämästä tuollaisia meluisia ja väsyttäviä synttäreitä omille lapsilleni joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta synttärit pitää kuitenkin pitää, tai odotettavissa on meluisa ja väsyttävä itkupotkuraivari..

Illalla kävin Cham'sissa näkemässä kavereita, siellä oli ihan normaali ilta.

Torstaina Thibaud oli taas kipeämpi, eikä mennyt kouluun. Minun piti heittää hänet isovanhemmille Valenceen kouluun mennessäni ja hakea sitten tullessani. Meitä ei ollut koulussa paikalla kuin neljä, melkein yksityisopetusta jo. Ja koulusta puheenollen, tällä hetkellä kouluni jatkuminen näyttää aika epävarmalta. Kurssi, jota nyt käyn, loppuu maaliskuun lopussa ja sen jälkeen ei ole tiedossa mitään vastaavaa, johon voisin osallistua. Isäntäperhe on puhunut kursseista Lyonissa asti, mutta en ole kyllä yhtään innoissani käymään siellä, kulkemiseen menisi nykyisen neljänkymmenenviiden minuutin sijasta vähintään puolitoista tuntia. Oli puhetta, että he tässä loman aikana selvittelisivät mahdollisuuksia, soittaisivat au pair-järjestööni neuvojen toivossa ja katseltaisiin, että miten sitten edetään. Minua ei kyllä niin kamalasti haittaisi olla menemättä enää millekään jatkokurssille, etenkin jos se menee kovin vaikeaksi, niin kuin nyt näyttää. Muut kurssillani käyvät au pairit eivät aio jatkaa opikelua tämän kurssin loputtua, joten ei kai se olisi niin kamalaa? Tietenkin hyödyn kielen opiskelusta täällä ollessani tosi paljon, mutta se maksaa paljon, vaikka tämän ensimmäisen kurssin maksuista pääsinkin aika vähällä, perhe päätyi maksamaan siitä huomattavasti enemmän, kuin au pair-toimistoni vaati. Katsoo nyt, mitten tämä tästä kehittyy, jos jostain läheltä löytyisikin joku hyvä kurssi.

Koulun jälkeen tosiaan menin hakemaan Thibaud'ta Valencen isovanhemmilta, he ovat siis isän vanhemmat, tykkään niistä äidin vanhemmista paljon enemmän. Se varmaan kertoo jo tarpeeksi, että olin yllättynyt siitä, että he kutsuivat minut syömään lounasta siinä Thibaud'n hakemisen yhteydessä ja pääsin jopa käymään vähän kaupoilla siinä ruuan jälkeen: alunperin olin halunnut mennä torstaina autolla kouluun, jotta pääsisin koulun jälkeen käymään urheilukaupassa etsimässä lomaa varten itselleni laskettelulaseja. Viimelaskettelukerran lasit olivat katastrofi: lainasin ukin vanhoja, miesten, itselleni liian isoja laseja, jotka olivat niin vanhat, että käytännöllisesti katsoen hajosivat naamalleni: puhmusteet olivat haperot ja olin ihan musta, kun otin lasit pois, mutta sen kertaisessa lumituiskussa oli pakko olla lasit kuitenkin. Olin päättänyt, että seuraavaa kertaa varten (joka venähti odotettua pitemmälle) voisin sen verran panostaa varusteisiin, että hankkisin itselleni laskettelulasit, muut varusteethan ovat vain lainassa.

Löysin sitten tällaiset tarjouksessa 20€. Ainoat kriteerit laseille oli oikea koko ja halvin hinta.

Lomalla on parempi paistaa aurinko, sillä halvimmat lasit sattuivat olemaan aurinkoiselle säälle!

Palasin siitä sitten isovanhemmille, vietettiinkin loppuiltapäivä siellä, lähdettiin vasta, kun oli pakko, ette ehtisin hakea Elisen ajoissa koulusta. Olisin kyllä niin halunnut nukkua päiväunet tuona torstaina, hyvä, etten nukahtanut katsellessani Thibaud'n leikkivän mummonsa kanssa, minä en leikkinyt, olin tosiaan ihan unessa.

Väsyneenä en sitten lähtenyt salsaamaan torstaina, sen sijaan herkuteltiin hieman vanhempien kanssa illalla, kun lapset olivat nukkumassa, ennen kuin mekin menimme ajoissa nukkumaan.

 Ystävänpäiväteemaisia pakastemacaroneja ja macaronkakkuja

Perjantaina sain juoksennella paikasta toiseen koko päivän: olin varannut itselleni ajat kampaajalle ja ripsien ja kulmien kestovärjäykseen. Sen lisäksi Nathalie pyysi minua hakemaan Thibaud'n koulusta kotiin syömään riisiä, sillä hänellä on taas vähän vatsaongelmia, sekä hakemaan hammasröntgeninsä tulokset, yhden paketin ja lähettämään toisen. Olin vielä jättänyt lomaa varten pyykkäyksen perjantaille, kun en ennen torstai-iltaa tiennyt kuin kampaajasta ja kosmetogista, kun olin ne itse varannut. Kun olin ensimmäisen kerran poistunut talosta, minulla ei ollut tuntiakaan vapaa-aikaa. Sain kaiken kuitenkin kunnialla hoidettua, joka perjantainen huoneen siivoukseni tosin jäi väliin, mikä on sinänsä aika ikävää, ettei minulla seuraavan kerran ole aikaa siivota kuin vasta kahden viikon päästä. Toisaalta, en myös seuraavaan kahteen viikkoon vietä turhan paljon aikaa huoneessani, joten ehkä se ei haittaa.. Nyrkkeilyynkään en päässyt perjantaina, kun ensimmäinen vanhemmista tuli illalla kotiin vasta puoli yhdeksältä, viisitoista yli kahdeksan olisi alkanut. Onneksi oli edes hyvää ruokaa ja olin tosiaan tehnyt ruokaa, kun vanhemmat ilmoittamatta mitään tulivat niin myöhään kotiin.

Kanakastiketta pääsin syömään ensimmäistä kertaa täällä Ranskassa, olin oikein

pyytänyt Nathalieta ostamaan kanaa, että saisin sen tehtyä.

Lauantaina lähdimme mökille Corrençoniin. Sää oli pilvinen ja lunta satoi, sama sunnuntaina, mutta siellähän oli ihmisiä! Muutenhan kyläpahanen on hiljainen, mutta nyt lomaksi tänne oli tosiaan tullut porukkaa. 

Sunnuntaina käydessämme kaupassa Nathalien kanssa hän mainitsi, että heidänhän pitää jo muutaman kuukauden päästä alkaa etsiä uutta au pairia. Minulle tuli siitä hyvä mieli, sillä olen tämän perheen ensimmäinen au pair ja siten siis ainoa kokemus siitä, millaista on, kun on au pair. Minusta siis riippuu pitkälle se, tuleeko tänne enää toista au pairia vai ei ja olisin ehkä tuntenut, etten ollut ihan niin hyvä tai muuten sellainen kuin perhe toivoi, jos he olisivat päättäneet keksiä ensi vuodeksi jonkun muun ratkaisun, mutta kokemus minun kanssani on ilmeisesti ollut myönteinen, kun he kerran aikovat ottaa uuden ensi vuodeksi!

Sunnuntaina sään ollessa huono, pysyttelin kauppareissua luukuunottamatta sisätiloissa ja aloin tekemään esitelmää Suomesta, jonka olin luvannut Thibaud'n luokalle loman jälkeen. Sen takia otin ensimmäistä kertaa oman tietokoneeni mökille mukaan, että saisin esitelmäni helposti Tainiin. Ja jos en täällä tekisi, se ei millään olisi valmis loman jälkeen. Mutta oli kyllä hassua etsiä tietoa omasta kotimaastaan ulkomaalaisille, Matkailun edistämiskeskuksen työn hedelmä, nettisivu Visit Finland, tarjosi paljon hyvää materiaalia, ja täytyy sanoa, että he ovat saaneet Suomen näyttämään erittäin hyvältä! Ja tietenkin haluan antaa positiivisen kuvan Suomesta, joten tulen luultavasti käyttämään useita sieltä löytyviä kuvia ja videoita! Varsinainen pettymys taas oli ranskankielinen Wikipedia-artikkeli Suomesta, jonka mukaan Suomessa esimerkiksi on vain n. 3000 järveä ja kolmannen luokan lukiolaiset lopettavat kursseilla käymisen huhtikuussa.

Tänään sää on ollut aika aurinkoinen, mutta en lähtenyt laskettelemaan, huomenna sitten. Olen tehnyt laskelmia, että monena päivänä minulla on varaa lasketella, se ei ole mitään halpaa huvia etenkään lomalla, vaikka varusteita ei tarvitsekaan vuokrata. Minä kun en saa edes opikelija-alennusta mistään, sillä virallisesti en ole opikelija. Olemme koulussa joskus tyttöjen kanssa kyselleet asiasta ja meillä ei ole oikeutta opikelijakorttiin.

Huomenna sitten uusia laskettelulaseja testaamaan!

Bisous,

Henna

L'année du serpent

Viime viikko sujui rauhallisesti, eikä ihan niin työntäyteisesti kuin yleensä: kotona tuntui olevan iltapäivisin aina joku. Maanantaina Nathalie tuli jo ajoissa kotiin, kun oli juuri leipomassa laskiaispullia. Hänelle oli työpäivän aikana noussut korkea kuume ja työterveys lähetti hänet kotiin. Hän ja  Emmanuel tapasivat Thibaud'n opettajan koulupäivän päätyttyä, joten Nathalie olisi muutenkin tullut ajoissa kotiin, mutta tuli kuumeen takia sitten vielä aikaisemmin lepäämään. Ja Nathalie tosiaan meni tapaamaan sitä opettajaa siitä huolimatta, että oli kipeänä. Lääkäri sanoi, ettei se ole influenssa, joten se ei ollut Nathalien mielestä tarpeeksi hyvä syy jäädä kotiin. Tapaaminen opettajan kanssa oli lyhyt: ehdittiin juuri syödä välipala Elisen kanssa, kun he jo tulivat kotiin, eivätkä sitten tietenkään lähteneet enää uudestaan töihin. Iltapäivä kului rennoissa merkeissä, muka töissä, mutta vanhempien ollessa kotona he ovat kuitenkin minua suurempi auktoriteetti, joten sain olla aika rauhassa.

Illalla jätin nyrkkeilyn väliin ja lähdin Valenceen juhlimaan kiinalaista uuttavuotta muutaman Cham'sin kaverin kanssa kiinalaiseen ravintolaan. Olen muutaman kerran käynyt siellä koulukavereiden kanssa ja tykkään ruuasta kovasti. Puikoilla en kyllä osaa syödä yhtään, vaikka vähän olen yrittänyt harjoitella mutta viimeistään nuudeleiden kohdalla haarukkaa vaihto on paikallaan. Meillä on ranskan kurssillakin juuri kiinalaisen uudenvuoden tai kevätjuhlan takia vähemmän porukkaa: kaksi kiinalaista tyttöä kurssiltani lähtivät kuukaudeksi Kiinaan.

Tiistaina Nathalie oli taas kotona, hän oli saanut sairaslomaa myös tiistain maanantai-iltapäivän lisäksi. Miten nihkeä lääkäri! Suomessa taitaa saada aika automaattisesti kolme päivää, jos on kuumetta. Sen kolme päivää Nathalie ainakin olisi tarvinut: tiistaina kuume oli edelleen korkea, mutta hän kyllä sai vielä keskiviikon soitettuaan lääkärille tiistaina olevansa edelleen kipeänä. Sen lisäksi, että Nathalie oli kotona, enkä olisi ollut yksin lasten kanssa, Elisellä oli pyhäkoulua vielä koulun jälkeen. Thibaud meni sinne hänen kanssaan, kun äiti ei kipeänä päässyt. Kävin siis hakemassa lapset välipalalle ja vein sitten tunniksi takaisin kouluun. Se oli juuri sopiva väli täyttää laskiaispullat, joita sitten syötiin illalla jälkiruuaksi. Tein ruuaksi vielä hyvää lohta, jota perhe rakastaa. Emmanuel oli tosi ovelasti minulle vihjannut maanantaina käytyään kaupassa, että oli ostanut tuoretta lohta, jonka viimeinen käyttöpäivä on torstai. Otin vinkistä vaarin ja tein oikein kunnon laskiaispäivällisen. Minua ei ollenkaan haitannut tehdä ruokaa, minähän kokkailen täällä aika useinkin iltaruokaa, vaikkei se minulle pakollinen työtehtävä olekaan, mutta minusta oli niin hauskaa kun Emmanuel ei ollenkaan pyytänyt minua tekemään sitä lohta, kertoi vaan, että se on jääkaapissa ja torstaina menee vanhaksi.

 Lapsille ei pullat oikein kelvannu mansikkahillon takia! Aikamoista nirsoilua..

Tiistai-iltana ruuan jälkeen kun en ollut menossa minnekään, surffailin koneella ja varasin itselleni lentoliput Barcelonaan! Olimme muutaman kaverin kanssa puhuneet, että menisimme sinne ja että varaisimme liput tällä viikolla. Minä varasin omani siis tiistai-iltana, Isabel ja Joanna keskiviikkoaamuna. Nyt sitä sitten tosiaan mennään Barcelonaan!!

Keskiviikkona Nathalie oli pyytänyt äitinsä avuksi lapsia hoitamaan: Emmanuel oli lähtenyt työmatkalle, eikä tulisi yöksi kotiin. Meitä oli keskiviikkona siis kolme hoitamassa lapsia! Harvinaista kyllä, sain oikein tehdäkin jotain: yleensä, kun isovanhemmat ovat täällä, he haluavat tehdä kaiken ja minä lähinnä istuskelen päivän kotona, koska olen "töissä", joten en voi vain lähteä tekemään, mitä huvittaa. Mummo tuli niin myöhään, että ehdin jo viedä ja hakea lapset päivän ensimmäisistä harrastuksista, trumpetti oli taas peruttu, sillä opettaja on edelleen kipeänä, sen sijaan Thibaud'lla oli esitys heti musiikin teoriatunnin perään aamulla, mutta kuten sanoin, hain hänet sieltä, mummo tuli juuri, kun olin laittamassa takkia päälle eteisessä ja minä hätistelin hänet asettumaan taloksi ja hoidin homman. Illalla, kun Thibaud'lla oli judo, mummo oli päättänyt viedä hänet, mutta Nathalie sanoi, että minä tekisin sen, niin kuin normaalisti, joten pääsin taas vähän tekemään töitä. Se oli oikeastaan ihan mukavaa, sillä yleensä olen kamalan tylsistynyt, kun isovanhemmat ovat täällä.

Keskiviikkona oli tosi hyvä, että meitä oli sen kolme kotona, olin tosi väsynyt, enkä illalla mennyt Cham'siinkaan. Ajattelin, että nyt minä sitten vihdoin olen saanut jonkun taudin täältä, minähän en ole ollut kipeänä kuin silloin ihan alussa, kun tulin ja joulun jälkeen, kun palasin Ranskaan siitä huolimatta, että lapset, erityisesti Elise, ovat jatkuvasti jossain taudissa.

Torstaina menin kuitenkin kouluun, olo oli paljon parempi hyvien yöunien jälkeen. Koulun jälkeen tein ensimmäisen kerran ostoksia perheen pyynnöstä; yleensä ostelen vain aineksi, mitä tarvitsen milloin mihinkin leivonnaisiin tai ruokaan, mutta nyt Nathalie oli pyytänyt minua käymään puolestaan kaupassa, koska siivoja oli jättänyt tiistaina ison listan, mitä siivousaineita tarvitsisi ja oli vielä rikkonut mopin. Onnistuin ihme kyllä löytämään kaiken tarvittavan. Olenhan kertonut, miten epäloogisesti kaupat on järjestetty täällä ja kun nämä tavarat eivät olleet ihan vain perus ruokatarvikkeita, jotka olisin tunnistanut, koska näen niitä jääkapissa, vaan sellaisia siivousaineita, joita en ikinä käytä, enkä siis ulkonäöltä tunnistanut, että "Hei, tätähän meillä aina on!"

Iltapäivällä ehdin olla jonkun tunnin oikein yksien lasten kanssa, mutta äiti tuli aikaisin kotiin, sillä hän ei oikeastaan ollut ihan terve vielä. Ei hän ollut enempää sairaslomaa saanut, mutta yrittänyt vain saada työpaikalla kaiken tehtyä ajoissa. Kotimatkalla hän ajoi kolarin, mitään vakavaa ei käynyt, autokin toimi vielä, mutta se taisi olla hänelle viimeinen pisara. Minä viihdytin lapsia yläkerrassa, kun Nathalie itki väsymystään ja muuta Emmanuelille alakerrassa tämän palattua työmatkaltaan illalla.

Illalla väsyneitä vanhempia odotti vielä valtava crêpien paistourakka: koululla olisi perjantaina crêpe-myyjäiset ja vanhemmat kuuluvat vielä koulun vanhempainyhdistykseen, joten osallistumien oli heille melkeinpä pakollista. Emmanuel paistoi puolet crêpeistä, jonka jälkeen minä tarjouduin hoitamaan homman loppuun. En ollut erityisen väsynyt, enkä joutuisi herämään aamulla aikaisin, joten minulle ei ollut mikään ongelma paistella lettuja yhteentoista asti illalla. Olin oikein ahkera ja tiskasinkin vielä, kun olin paistanut kaikki.

Perjantaita vietettiin Nathalien kanssa kahdestaan. Käytiin hakemassa muutama paketti ja pankissa rahastamassa pari shekkiä. Minä alan oikein oppimaan, että miten shekkejä oikein käytetään. Alkuun, kun kävin kaupassa, sain rahan takaisin käteisenä, mutta takaisinmaksu usein venyi, kun kenelläkään ei ollut käteistä lompakoissaan, joten jouduin oppimaan käyttämään shekkejä. Itse en niitä tosiaankaan aio tehdä, mutta osaan rahastaa shekin, jos sellaisen saan. Minusta se tuntuu niin vanhanaikaiselta, Suomessa ollessani en ollut koskaan edes nähnyt shekkiä, täällä ne ovat niin arkipäivää, vaikka kuulemma vähenemässä.

Illalla lähdin nyrkkeilyn jälkeen Valenceen. Isabelin hostperhe oli poissa, joten saatoi tosiaan olla loppuun asti nyrkkeilyssä, sillä pystyin laittautumaan siellä. Tavattiin muutamia kavereita yhdessä baarissa, minkä jälkeen mentiin Sunshineen tanssimaan, ihan vaan siksi, että se on ainoa disko Valencen keskustassa. Minusta on erittäin epäloogista, että suurin osa yökerhoista ja diskoista on niin kaukana, ettei sinne pääse kuin autolla, siis autolla paikkaan, jossa on usein tapana juoda jotain alkoholipitoista! Sunshineen oli siis tyytyminen, mutta oli joka tapauksessa mukavaa viettää tyttöjen kanssa iltaa tanssien.

Lauantaina nukuin pitkään ja iltapäivällä näin Anna-Lenan (kaverin, joka oli järjestänyt uudenvuoden pippalot ja oli perjantainakin mukana) erittäin myöhäisen aamupala merkeissä. Juteltiin niit näitä, mitä ei baari-illan aikana tule keskusteltua, kunnes hänen piti lähteä: hän ei asu Valencen keskustassa päinkään ja viimeinen bussi sinne meni viisitoista vaille kuusi. Loppuillan vietin silittäen ja pyykäten. Olen täällä Ranskassa tosiaan ruvennut silittämään vaatteitani! En kaikkia, mutta huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Minä syytän siitä kyllä vain isäntäperheeni kuivuria, vaatteeni eivät Suomessa ikinä tulleet niin ryppyisinä kuivurista ulos, kuin täällä, mutta kuivuri onkin jotain samaa vuosimallia kuin itse olen, joten ei kai siltä voi odottaa mitään kovin hienoa. Sen kosteuden tunnistin ainakin on rikki, kone jää aina pyörimään ikuisuudeksi ilmoittaen, että vielä kuusi minuuttia jäljellä, mutta ei ikinä pysähdy itsekseen, paitsi toisinaan kesken kaiken, kun vesisäiliö tai nukkasihti ovat ihan ääriään myöten täynnä, sillä niidenkin tunnistimet taitavat olla rikki, eikä kuivuri siis käske tyhjentämään niitä, ennen kuin on niin  myöhäistä, ettei kone enää toimi ilman tyhjentämistä.

Sunnuntaina olin pitkästä aikaa Lyonissa. Näin yhtä Lauraa, saman toimiston kautta tulluttu saksalaista au pairia ja hänen paria saksalaista kaveriaan. Vietettiin mukava sunnuntai kahvilassa istuskellen ja puhuttiin, että voitaisiin ehkä tehdä huhtikuussa autolla yhdessä reissu Annecyyn. Loistoidea, toivottavasti toteutuu! Autolla reissu olisi vielä aika halpa, junalipuista maksaa paljon enemmän, kuin neljä ihmistä bensasta.

Nathalie ja Thibaud ovat tänään molemmat kotona. Nathalie sai sairaslomaan perjantaina tiistaihin asti ja Thibaud yski kovasti kuulemma jo eilen ja koko yön, joten tämän päivän hän lepäilee kotona. Loistoaika olla kipeänä samaan aikaan, kuin äiti, niin minulle ei tästä sitten koitunut kovinkaan paljon enempää töitä, mikä ei sinänsä olisi ollut pahitteeksi: sain Barcelonan reissua varten yhden ylimääräisen vapaapäivän ja kuten kirjoitin, en joutunut viimeviikolla niin kovin ahkerasti työskentelemään, enkä usko tänään tai huomennakaan joutuvani, kun Nathalie on edelleen sairaslomalla.

Tämän viikon jälkeen alkaa loma, ensimmäiseksi viikoksi olen menossa perheen kanssa Correnoniin, missä toivottavasti pääsen edes vähän laskettelemaan, rahatilanne kyllä näyttää aika huonolta Barcelonan varauksen jälkeen, mutta kai nyt edes parina päivänä. Toiseksi viikoksi menen Pariisiin, silloin on jo kuukausi onneksi vaihtunut, mikä tarkoittaa palkanmaksua. Pariisista toivon löytäväni synttärimekon, Pariisista paluun jälkeisenä viikonloppuna tämä tyttönen nimittäin täyttää 20!

Bisous,
Henna

Une semaine normale

Se siitä keväästä sitten: tänään ja eilen on satanut lunta, ja säätiedotuksessa taitaa olla lumihiutale vielä huomisenkin kohdalla. Minun oli vielä eilen tarkoitus mennä Valenceen yhtä kaveria näkemään, mutta en uskaltanut, kun paluujunasta ei ollut mitään varmuutta ja parhaimpaan aikaan ollut menokin oli peruttu.

Olin viimeviikon alusta tosi väsynyt, luultavasti Grenoblen reissun takia; edellisviikonloppuna ei tullut liikaa nukuttua. Tiistaina koulun jälkeen tulin vain suoraan nukkumaan. Tai no, jouduin tunnin odottamaan junaa Valencessa, niin kuin yleensä, ennen kuin pääsin kotiin. Yritin käyttää pakollisen odottelutunnin hyödyllisesti: viikonloppuna olisi kahden kaverin synttärijuhlat, joiden teemana oli pukeutua huonosti, joten käytiin Isabelin kanssa koluamassa viimeisiä alennushyllyjä. Kyllähän sieltä aikamoisia kammotuksia löytyi, mutta mitään ei kuitenkaan tarttunut mukaan. Rahan tuhlaaminen johonkin niin rumaan, mitä käyttäisin vain kerran, tuntui tyhmältä.

Päiväunien jälkeen selvisin iltapäivästä lasten kanssa, vaikka olisin kyllä voinut nukkua enemmänkin. Illalla en tarkoituksella kokkaillut mitään: olimme sopineet menevämme syömään crêppejä, sillä olimme voittaneet syksyllä olleesta lotosta lahjakortin erääseen crêpe-paikkaan. Se ei kuitenkaan ollut auki, soitimme paikkaan juuri ennen lähtöä ja saimme kuulla sen olevan auki ainoastaan perjantaisin ja lauantaisin. Lapsille oli kuitenkin luvattu crêpejä ja itkuhan siitä tuli, kun vaikutti, ettemme pääsisikään syömään niitä. Löysimme kuitenkin netistä toisen paikan, mihin meillä ei sitten ollut lahjakorttia, mutta menimme silti. Ja kyllä kannatti! Sekä ruokacrêpe ja jälkiruokacrêpe olivat tosi hyviä. Paikka oli kuulemma ihan uusi, siksi emme tienneet siitä ennen etsintöjä netistä. Sinne kyllä menemme vielä uudestaan!

Keskiviikkona kävin Valrhonan koululla, en ole vieläkään saanut vahvistuskirjettä, että olen varmasti sillä kurssilla, jonne olen paikkani varannut. Kävin siis sitä varmistelemassa, varaus peruuntuu, jos sitä ei kahden viikon kuluessa maksa. Minä kyllä menen kurssille lahjakortilla, mutta varmasti tuo varmistuskirjeen viivästyminen johtuu juuri siitä, sillä naisella puhelimessa oli juuri tuon lahjakortin takia jotain ongelmia, kun tein varausta.

Thibaud'n trumpettitunti oli peruttu keskiviikkona, joten keskiviikko oli vähän vähemmän juoksua, kuin normaalisti. Judo kuitenkin oli, tunti oli vielä erityisen pitkä, sillä siellä oli jostain monta muutakin seuraa harjoittelemassa ja poikkeuksellisten harjoitusten ansiosta saimme katsoa niitä. Se oli hyvä, sillä Elisellä oli jotain tekemistä harjoitusten aikana. Yleensä odotellaan ja olen ottanut Eliselle jotain pelejä tai väritysjuttuja mukaan, sillä en ole kokenut kannattavaksi lähteä kotiinkaan, neljävuotiaan kanssa tuo lähteminen ei käy aina niin sutjakkaasti. Syksyllä oli helpompaa, kun saattoi mennä ulos leikkimään, mutta nyt säät ovat usein olleet kylmiä (ranskalaisella mittapuulla) ja sateisia ja kun Elise on jatkuvasti vähän flunssainen, niin ollaan ennemmin pysytty sisätiloissa.

Cham'sissakin kävin niin kuin yleensä, siellä oli aika perusilta, juteltiin mukavia kavereitten ja uudempien tuttujen kanssa ja siinä yhden aikaan pääsin nukkumaan. Torstai oli sitten normaaliin tapaan aika väsynyt päivä. Meillä oli poikkeuksellisesti ollut oikein läksyjä, jotka olin muistanut tehdä. Niitä kun on niin harvoin, niin läksyjen tekeminen ei kuulu mihinkään rutiineihin. Iltapäivällä tein cookieta Thibaud'n kanssa, Elise ei saanut osallistua, sillä hänellä oli silmätulehdus, ettei sitten vahingossakaan levitettäisi mitään bakteereita. Isovanhemmat olivat tosiaan sen illan täällä, että ehtisivät nähdä lastenlasten lisäksi omaa lastaan. He olivat taas tulleet viemään Eliseä lääkäriin. Tällä kertaa Elise ei kuitenkaan ollut poissa koulusta, sillä hänellä oli vain silmätulehdus

Perjantain nyrkkeily oli ihan tylsä: puolet ohjaajista ja kaksi kolmasosaa oppilaista oli poissa, mitä luultavammin influenssan takia. Tämän vuoden epidemia tuntuu olevan pahimmillaan: vanhemmat ovat kertoneet, että töissä puolet on poissa, trumpettiopettaja oli kipeänä, meitä oli koulussa tiistaina vain puolet paikalla ja nyrkkeilystäkin oli tosi paljon porukkaa poissa. Koska nyrkkeily oli niin tylsä perjantaina, minua ei ollenkaan haitannut lähteä sieltä taas ajoissa, tällä kertaa pyjamabileiden takia. Vietettiin mukavaa tyttöjen iltaa samalla porukalla, kuin olimme Grenoblessa.

Lauantaiaamuna hiippailin sitten ajoissa takaisin kotiin: Maija oli tulossa Tainiin ja junat pitivät jonkun kummallisen kolmen tunnin tauon yhdeksän jälkeen, joten jouduin lähtemään aikaisin, että olisin ennen Maijaa Tainissa. Menin kotiin päästyäni vielä vähän jatkamaan uniani, sillä silloin minulla oli vielä kolme tuntia aikaa. Puoli kahdentoista aikaan menin Maijaa rautatieasemalle vastaan. Päivästä vaikutti tulevan kaunis: aurinko paistoi lämpimästi melkein pilvettömältä taivaalta. Nautittiin hyvästä ilmasta ja kierreltiin Tainia ja vähän Tournoniakin. Käytiin käyttämässä se crêpe-lahjakortti, kun oltiin oikein sen aukioloaikaan liikkeelle, lisäksi se olisi mennyt vanhaksi 15.2. Crêpien jälkeen käytiin maistelemassa muutamia viinejä Cave de Tainissa ja suklaita Valrhonalla. Minulle tarttui mukaan jo tuliaiset Pariisiin, Valrhonan suklaata taas, se teki viimeksikin niin hyvin kauppansa. Itsellenikin ostin vähän suklaata: Valrhonalla oli tarjouksessa sellaisia suklaapalloja, joita viimeksi olimme Valencen kavereiden kanssa maistelleet: tosi hyvää, joskin epäilyttävän näköistä sitruunasuklaata.

Viinin ja suklaanmaistelun aikana sää oli muuttunut kamalaksi: tuuli oli kylmä ja satoi lunta. Päätimme mennä erääseen kahvilaan istuskelemaan, sillä halusimme vielä jutella, mutta ulkona ei huvittanut olla. Ja nyt kun sanoin kahvila, tarkoitin oikeastaan baari. Paikan nimi on kyllä Le Café, mutta muuten se on olemukseltaan ennemmin baari: baaritiski, tarjolla hanaolutta, mitään kahviin liittyvää ei ainakaan ollut näkyvillä. Ei kyllä kahvia kysyttykään, vaan otettiin lasit viiniä. Istuskeltiin siellä, kunnes seitsemän jälkeen paikka alkoi mennä kiinni ja Maija sitten lähti junalla takaisin Lyoniin.

Itse palasin kotiin valmistautumaan illan bileisiin. Vaatteeni olivat erittäin tyylikkäät: violetti-vihreät pyöräilyshortsit, keltainen toppi ja vihreä-sini-beige-valkoraidallinen kauluspaita solmulla kiinni laitettuna. Juhlissa oli muitakin erittäin tyylikkäitä asukokonaisuuksia ja siellä oli mukavaa. Juttelin uusien ihmisten kanssa ja pidin hauskaa vanhojen tuttujen kanssa. Ja kerrankin pääsin kotiin nukkumaan: nämä synttärijuhlat nimittäin pidettiin Tainissa! Kyllä oma sänky on aina paras paikka herätä.

Sunnuntaina minun piti mennä Valenceen yhden kurssikaverin luo, mutta sunnuntaina satoi lunta, joten en uskaltanut lähteä, sillä takasin pääsystä ei olisi ollut mitään takeita. Laskiassunnuntain kunniaksi ajattelin sitten tehdä laskiaispullia, mutta meiltä puutuikin niin paljon aineita, etten voinut ja kaupat menevät täällä sunnuntaisin kahdentoista aikaan kiinni, jos edes ovat auki, lähikauppani oli puoli yhteen asti auki, mutta kun siinä puoli yhden aikaan tulin siihen tulokseen, etten uskalla lähteä Valenceen, oli kaupassa käynti jo liian myöhäistä. Vietin sitten rauhaisaa kotipäivää Mad Menin ja Amélien seurassa. Oli toisaalta ihan mukavaa pitkästä aikaa vain olla, olen täällä Ranskassa ollessani aika tehokkaasti täyttänyt vapaa-aikani jos jonkinmoisella tekemisellä, mutta kun täällä kerran ollaan, niin mitä sitä nyt omassa kodissaan istuskelemaan?

Ja yhden päivän istuskelu kyllä teki minut levottomaksi: minulla on hirveä hinku matkustaa. Oikeastaan se taisi alkaa Grenoblessa, kun yövyimme hostellissa. Siitä tuli niin muutaman kesän takainen interrail mieleen ja kamala hinku tehdä samantapainen reissu uudestaan. Vaikka olenkin ulkomailla, tästä on nyt tullut tavallista, ihan arkipäivää. Kaipaan matkustelun jännitystä ja erityisesti interraililla vapaus oli ihanaa: sai mennä minne vain, mihin junalla pääsi. Nyt aika on niin rajattua, kun vain viikonloput ovat vapaat. Onneksi lomaan on enää kaksi viikkoa.

Ja minusta on tullut ilmeisen huono kamerani kanssa: alkuun se oli koko ajan joka paikassa mukana ja otin kuvia ties mistä, nyt tuli taas erittäin kuvaköyhä päivitys. Pitäsi taas alkaa ottaa kuvia samaan tahtiin kuin alussa, etenkin kun sain ostettua uuden akun kameraani ja voin tosiaan ottaa kuvia sillä, eikä se heti paikalla sammu. Toivottavasti ensi viikon päivitys on sitten taas vähän parempi.

Bisous,
Henna

J'aime le SNCF

Aivan kuin viimeaikaisiin valituksiini vastauksena sää oli uskomattoman keväinen viime viikolla! Keskiviikkona aurinko paistoi muutamien poutapilvien lomasta ja lämpötila nousi kuuteentoista ja keskiyön aikaan Cham'sista palatessanikin lämpömittari näytti kymmentä astetta. Torstai ja perjantai olivat myös lämpimiä, lämpötila oli edelleen reilusti yli kymmenen, mutta pilvisempiä. Torstaina tosin aurinkoa riitti ainakin sen verran, että nautin lounasta ulkona ranskan kurssin jälkeen sen sijaan, että olisin odottanut junaani korvaavaa bussia (SNCF on paras) asemalla tai pikakävellyt kaupasta toiseen, ettei tarvtisisi olla ulkona. Ja vaikken sitä ikinä olisi uskonutkaan, käytin nahkatakkiani tammikuussa, siis Suomen mittapuulla vuoden kylmimpään aikaan!

Tiistaina olin yllättävää kyllä myöhässä koulusta, tällä kertaa oikein puoli tuntia. Nukuin itse kyllä aamulla pommiin ja juoksin pää kolmantena jalkana rautatieasemalle vain huomatakseni, että junani on 40 minuuttia myöhässä, joten olisin voinut nukkua vielä enemmän pommiin tai ainakin ehtinyt syömään aamupalan rauhassa kotona.

Elisen oli vielä maanantain lepopäivänkin jälkeen vähän kipeänä, joten vietin kaksi päivää pelkästään Thibaud'n kanssa. Mummo kävi hakemassa hänet luokseen lepäämään tiistaina kesken koulupäivän. Otettiin kaikki ilo irti siitä, ettei Elise ollut kotona pelaamalla Monopolia, Elise kun on vielä sen verran pieni, ettei oikein ymmärrä näin mutkikasta peliä ja puolen tunnin päästä aloituksesta sitten itketään häviötä. Meillä ei voittaja ehtinyt selvitä, ennen kuin oli niin myöhä, että oli aika syödä ja valmistautua yöpuulle, olin tosin selvästi voitolla omistaen kaksi väriryhmää ja paljon enemmän rahaa kuin Thibaud, siinä vaiheessa kun lopetimme.

Keskiviikkona Thibaud'n ollessa musiikin teoriatunnillaan kävin ensimmäistä kertaa Chapoutierin viinikaupassa. Tähän mennessä olen vähän vältellyt noita hienompia, koska olen ajatellut, ettei siellä varmasti ole mitään, mihin minulla olisi varaa. Perheen isä, Emmanuel sitten sanoi minulle, että ihan samanhintaisia viinejä siellä on kuin muuallakin, ne vain odottavan sinun ostavan niitä sitten tusinan kerralla, mutta myyvät kyllä yksittäisiäkin pulloja. Tämä ajatus mielessäni etsiessäni viinipulloa viiniin tottumattomalle kävin ensin Cave de Tainissa, missä yksittäisten pullojen myyminen ei ole mitenkään kummallista, mutta sieltä ei löytynyt Emmanuelin suosittelemaa aloittelijalle sopivaa "helppoa" viiniä, joten päädyin Chapoutierille sitä etsimään. Sisällä en kehdannut ottaa kuvia, mutta siitä kyllä näki, että nyt ollaan vähän paremmassa viinikaupassa: valaistus oli hämärä kuin viinikellarissa, lattia oli hirttä ja sisustuksessa oli teeman mukaisesti tietenkin käytetty paljon viinitynnyreitä. Oikea viinikin löytyi ja sain ostettua sitä vain yhden pullon, vaikka viimeinen kysymys olikin "Ai yksikö vain?", mutta asiakas saa, mitä haluaa, vaikka myyjä ei kovin tyytyväinen ollutkaan. Se pullo lähti perjantaina erityisessä viinipullojen postitukseen tehdyssä laatikossa (tietenkin Ranskan postissa myydään sellaisia) Suomea kohti eräälle viiniin tottumattomalle henkilölle.

Nautittiin Thibaud'n kanssa aurinkoisesta ja lämpimästä keskiviikosta leikkipuistossa. Lounaan ja läksyjen jälkeen meille jäi mukavat pari tuntia aikaa ennen päivän viimeistä harrastusta judoa, joten pakattiin välipalaa mukaan ja suunnattiin leikkarille. Siellä olikin hienon sään ansiosta paljon lapsia ja Thibaud löysi itselleen leikkiseuraa, joten Elisen puuttuminen ei haitannut. Illalla suuntasin tapani mukaan Cham'siin, vaikka olin vähän miettynyt, että jättäisin väliin, sillä tunsin oloni aika väsyneeksi. Hyvä sää antoi kuitenkin lisää virtaa ja jaksoin sittenkin lähteä. Laitoin oikein talvitakkini päälle, sillä ajattelin, että illalla on varmaan viileämpää ja laskihan lämpötila viidellä asteella päivän viidestätoista, mutta olisin hyvin pärjännyt nahkatakissakin.

Torstaina junani oli vain 25 minuuttia myöhässä ja myöhästyin vain kymmenen minuuttia ranskan kurssiltani. Alan tosissani olla jo ihan kyllästynyt SNCF:ään, mutta en oikein voi vältelläkään sen käyttöä, tai olisin jumissa täällä Tain l'Hermitagessa. Junat ovat aina myöhässä, paitsi silloin, kun niiden toivoisi olevan. Niin kuin torstaina, kun yritin ehtiä koulun jälkeen 12:29 junaan, jäin eri bussipysäkillä, mikä on vähän lähempänä rautatieasemaa ja pikakävelin sinne asemalle, vain huomatakseni, että junaa ei ole, se on korvattu bussilla. Bussit lähtevät noin viidenkymmenen metrin päästä rautatieasemasta, mikä oli juuri kriittinen viisikymmentä metriä: ehdin nähdä bussini, kun se lähti, mutta en ehtinyt kyytiin. Kuten aikaisemmin kirjoitin, nautin sitten lounaasta ulkona aurinkoisessa Valencessa.

Juuri torstaina yritin ehtiä kerrankin tuohon aikaisempaan junaan, sillä juttelin pitkästä aikaa äitin kanssa skypessä. Yleensä jutellaan joka viikko, yleensä perjantaipäivisin, mutta aikataulut eivät millään sopineet yhteen edellisviikolla, joten skypettely jäi kokonaan väliin. Viime viikollakaan ei ollut mitenkään turhan paljon ja hyviä vaihtoehtoja. Tuohon koulun ja lasten hakemisen väliin ei jää niin kovin paljon aikaa etenkään nyt, kun kaikki junat tuntuvat olevan korvattu bussilla, joten yritin kerrankin tulla aikaisemmalla bussilla, että ehdittäisiin juttelemaan enemmän, mutta eipä onnistunut. Saatiin kuitenkin skypetettyä, vaikka vähän tuntui jäävän juttu kesken, kun piti lähteä hakemaan lapsia koulusta.

Torstaina olin tosi väsynyt, tuntui, että monen viikon väsymys oikein kasaantui siihen, keskiviikkonakin olin valvonut myöhään, vaikka olin jo aika uupunut, vaikka iltaa kohti olinkin virkistynyt. Torstaina niin ei käynyt ja menin nukkumaan heti, kun olin saanut syötyä. Iltaruoka tosin oli aika myöhään torstaina, joten kymmenen aikaan pääsin pehkuihin ja nukuin onnellisesti melkein kahteentoista asti perjantaina. Perjantaipäivänkin aikalailla lepäilin vain: katsoin leffan ja vähän siivoilin. Kävin kyllä vähän ulkonakin, sillä lähetin pullopostini ja kävin kaupassa, sillä halusin tehdä pitsaa iltaruoaksi. Lapset koulusta haettuani alkoi sitten hälinä: piti tietysti vahtia lapsia, pitsataikina piti tehdä ennen judoa kohoamaan, sitten piti tietenkin mennä judoon ja sen jälkeen toinen lapsi kylpyyn, pitsan täyttöä toisen kanssa pikavauhtia, sillä se piti saada uuniin aika pian, että se olisi suunnilleen valmista ruoka-aikaan. Valmiista pitsasta ei ole kuvaa, sillä lähdin nyrkkeilyyn, kun se oli vielä uunissa ja siitä ei ollut jäljellä kuin pari palaa minulle, kun tulin takaisin. Mutta hyvää pitsaa tuli, vaikka itse sanonkin! Ja nyrkkeilytreenit oli erityisen hyvät perjantaina, onneksi olin tällä kertaa loppuun asti.

Lauantaiaamuna lähdettiin kavereitten kanssa Grenobleen. Mukana olivat saksalaiset Anna, Isabel ja Franka ja kanadalainen Joanna, Annaa lukuunottamatta sama porukka siis johon yleensä viittaan, kun kirjoitan "kavereiden kanssa" tai joskus "tyttöjen kanssa" tarkentamatta asiaa kummemmin. Lähdettiin aamulla ennen yhdeksää bussilla Valencesta, koska Grenobleen ei tällä hetkellä kulje junia. (<3 SNCF). Ja hyvä, että lähdettiin ajoissa, sillä ei tunnuttu saavan kovinkaan paljon aikaiseksi saapumisen jälkeen: viiteen mennessä olimme syöneet kaksi kertaa, käyneet muutamassa kaupassa ja vieneet tavaramme hostellillemme. Meillä oli kyllä hauskaan hortoillessamme Grenoblessa, mutta ei siis ehditty näkemään kovinkaan paljon. Toisen syömiskerran jälkeen käytiin katsomassa Grenoblen Notre Damea ja toista kirkkoa, jonka nimi luultavasti oli St. André, se ei varsinaisesti lukenut missään, mutta sisäänkäynti oli St. Andrén aukiolla, minkä jälkeen Anna ja Franka lähtivät kotiin, me loput jäimme yöksi Grenobleen. Tässä ensimmäisen päivän kuvia:

Ekassa kuvassa tyylikkäästi käytetty hyväksi sitä, että vastapäinen talo on hieno!

 Suurin osa Grenoblen kaduista näytti siltä kuin ekassa kuvassa: vuoria ja tietöitä; siellä oli menossa joku ratikkalinjojen uudistus. Toisessa kuvassa Notre Damen alttari.

 Vasemmalla kuvassa Porte de France

Les trois tours eli kolme tornia, tarkoittaa noita valkoisia, kuvassa myös St. Andrén kirkon torni

Annan ja Frankan lähdettyä menimme hostellillemme Joannan ja Isabelin kanssa valmistautumaan iltaa varten, aioimme käydä diskossa, kun kerran olimme tulleet johonkin Valencea isompaan paikkaan yöksi. Ilta sujui hyvin, vaikka huomasimme diskossa olevamme jossain vähän paremman luokan paikassa: emme saaneet istua kuin baaritiskillä, muut paikat oli varattu ties keille, jotka eivät kauheasti istumapaikkojaan käyttäneet, eikä siellä myyty viinipulloja (mikä on Ranskassa ihan normaalia) eikä shotteja. Musiikki oli kuitenkin hyvää, eikä istumapaikkojen puute siinä tanssiessa niin haitannut.

Nukuin yöni huonosti, mutta olin siitä huolimatta (tai juuri sitä varten) jo tosi aikaisin virkeä: menin aamupalalle kahdeksalta ja olin kymmeneen mennessä valmis lähtemään hostellilta kiertelemään Grenoblea. Muiden aamu ei alkanut ihan niin mukavasti, joten lähdimme juuri ennen kahtatoista, jolloin meidän piti viimeistään luovuttaa huoneemme.

Ensimmäiseksi kiipesimme téléphériquella Grenoblen huipulle, sillä se oli parempi tehdä hyvän sään aikana, sillä pilvisellä säällä sieltä ei näe oikein mitään.

 Tällaisella laitteella siis pääsimme katselemaan maisemia

 Matkalla ja ylhäältä oli mielettömät näköalat!

Nämä luolat liityivät varmasti jotenkin toiseen maailman sotaan, mutta missään ei ollut mitään kylttiä, missä olisi tarkemmin selitetty.

Takaisin alas päästyämme kävimme vielä kiertämässä kahdessa museossa: Musée de l'ancien Évêché ja Musée de Grenoble. Ensimmäisessä oli kiva näyttely: valokuvia Alpeilta ties miltä vuosikymmeneltä, joten vaatteen ja lasketteluvälineet olivat sen mukaisia, olittepa nähneet ne laskettelulasit! Siellä ei valitettavasti saanut kuvata. Toinen museo oli Grenoblen suurin taidemuseo, mutta tulimme sinne ihan liian myöhään, se oli jo menossa kiinni, kun saavuimme, saimme kuitenkin käydä tekemässä kahdenkymmenen minuutin pikakierroksen, mikä ei riittänyt alkuunkaan, mutta tulipahan käytyä edes vähän. Sen lisäksi se oli ilmaista; Ranskassa museot ovat usein ilmaisia kuun ensimmäisenä sunnuntaina, muuten ei olisi kannattanut mennä koko museoon.

Minä lähdin kaksikymmentä vaille kahdeksan bussilla takaisin kotia kohti, kaverit vielä jäivät Grenobleen, sillä kahdeksan jälkeen junat tai niitä korvaavat bussit (ei siis bussit yleensä) ovat halvempia. Itse en voinut jäädä, sillä ei olisi päässyt enää myöhemmin Valencesta Tainiin.

Tässä vielä sunnuntain kuvasaalista:

 Yövyttiin HI Hostellissa, mitä käytettiin Antin kanssa paljon interreilatessa, suosittelen!

Oikealla näkymä kadusta, jolla hostelli sijaitsi.

Täytyy kyllä sanoa, että lauantain jahkailu ja aikaansaamattomuus sai miettimään, että näidenkö kanssa sitä sitten pitäsi lähteä Barcelonaan? Joannan ja Isabelin kanssa ollaan suunniteltu reissua sinne. Olisimme siellä kyllä neljä-viisi päivää, mutta on siellä paljon enemmän nähtävääkin kuin Grenoblessa. Olisimme saaneet siitäkin niin paljon enemmän irti, jos olisimme tehneet asiat siihen tahtiin, kuin toivoin. Nyt tuntuu, että olisimme tarvineet vielä yhden päivän lisää kaupunkiin, josta olimme alunperin puhuneet hyvänä päiväreissun kohteena, mutta tuolla tahdilla päiväreissusta ei voi saada oikein mitään irti. Tykkään kyllä molemmista ja heidän kanssaan saa ainakin ajan kulumaan, mutta miten hyödyllisesti? Ehkä pitää sitten Barcelonassa ottaa ohjat omiin käsiin, mutta en halua olla ärsyttävä ja hoputtaa kauheasti. Mutta murehdin sitä sitten myöhemmin, nythän reissu ei ole vielä edes varma, sillä siitä on vain puhuttu.

Eilen oli varsin normaali päivä lasten kanssa: Elise halusi katsoa Egyptin prinssin, jota ollaan joulun jälkeen katsottu joka kerta, kun on yleensä katsottu elokuva, eli varmaan lähemmäs parikymmentä kertaa ja Thibaud'n kanssa tehtiin läksyt ja Pokémon-kortteja. Nyrkkeily meni vähän huonosti, sillä olin aika väsynyt, enkä jaksanut keskittyä. Olo on väsynyt siihen tyyliin, että olisin tulossa kipeäksi, vaikka nuhaa tai yskää ei nyt olekaan. Ehkä tämä on vain viikonlopun univelkojen rippeitä, vaikka sunnuntai-maanantaiyönä nukuinkin ruhtinaalliset kahdentoista tunnin yöunet.

Bisous,

Henna