Santé de fer

Talviloma on alkanut alkanut täällä Ranskassa, ainakin täällä minun loma-alueellani. Ranska on jaettu kolmeen loma-alueeseen, joiden sisällä kaikki lomat ovat samaan aikaan, alueiden välillä on viikon-parin eroja ja lomat on merkitty alueittain ainakin kaikkiin kalentereihin, mitä meillä on kotona, mikä on osoittautunut tosi käteväksi, kun tosiaan kalenterin ostohetkestä alkaen voi aina tarpeen tullen tarkistaa, että mikä loma milloinkin on, koulu kun ei Suomen tapaan jatkuvalla paperien lähettelyllä pidä huolta, että vanhemmat ovat ajan tasalla.

Tuohon viereen nappasin netistä kuvat "lomakalenterista" ja loma-aluekartan. Minä siis asustelen tuolla keltaisella A-alueella. Ja tuo kummallinen erillinen punainen alue on Pariisin alue, joka on valkoinen tuossa koko Ranskan kartassa, ettei nyt varmasti jää epäselväksi, että mihin aikaan pariisilaiset ovat lomalla.

Viimeviikko oli kuitenkin vielä työntäyteinen, tiistaikin, jota ennustin rennommaksi, Nathaliella oli joku hammasröntgen ja ranskalaiseen tapaan ajan varaamisesta huolimatta hän joutui odottamaan reilun puoli tuntia, ennen kuin pääsi röntgeniinsä ja minä tietenkin olin sitten lasten kanssa kotona. Thibaud oli tiistainakin poissa koulusta, mutta koska Nathalie oli edelleen sairaslomalla, se ei minun kannaltani aiheuttanut mitään erikoisjärjestelyjä. Hain pelkästään Elisen koulusta ja olin lasten kanssa kaksin kotona, niin kuin normaalistikin, läksyjen teko kyllä jätettiin pikku potilaan kanssa väliin.

Keskiviikkona kaikki olivat taas elämänsä kunnossa, joten autoilin lapsia harrastuksiin normaaliin tapaan. Elise vaan oli aamulla normaalia itkuisempi, hänellä vaihtui keskiviikkona jumppaohjaaja, kun edellinen jäi äitiyslomalle ja uusi ohjaaja sitten taisi vähän pelottaa, mutta tunnin jälkeen kaikki oli taas hyvin, kun uusi ohjaaja ei ollutkaan kamala. Jumpassa oli myös joku uusi poika, jonka äiti poikkeuksena muista äideistä tuli juttelemaan kanssani tunnin aikana, minä kun olin ainoa, joka jäi urheilusalille odottamaan tunnin loppumista. Ensimmäinen arvaus kansallisuudestani oli venäläinen, kuten aika usein, kun olen lasten kanssa ja aksenttini paljastaa, etten ole ranskalainen. Silloin minulle valkeni, mitä ainakin hän ja mahdollisesti monet muut mahdollisesti ajattelevat minusta, kun olen lasten kanssa. Minulle tuli mieleen sellainen postimyyntimorsian, aasialaiset yrittävät päästä avioliiton kautta Eurooppaan ja naivat jonkun kansallisuus ainoana perusteena.

Noh, oikaisin tietenkin virhepäätelmät, kerroin tulevani EU:hun kuuluvasta Suomesta ja olevani lastenvahti ja aikomuksissani on palata ainakin opiskelemaan sinne, ihan vapaaehtoisesti, en edes yrittänyt löytää itselleni toista työtä au pair-sopimukseni loputtua, mikä oli sitten seuraava virhepäätelmä, jonka tämä äiti teki. Minulle ei jäänyt hyvä mieli siitä keskustelusta

Iltapäivällä oli Thibaud'n kaverin Kayah'n synttärit, sen saman siis, jonka kanssa olin ihan alussa niillä sipulimarkkinoilla. Hänen äitinsä Betty on tosiaan mukava ja kutsui minut ja Elisenkin mukaan synttäreille, jotka pidettii elokuvateatterissa. Kävimme katsomassa jonkun uuden version Pinokkiosta. Se ei ollut mielestäni mikään loistoversio, kauniisti piirretty kyllä, mutta siitä oli tehty pelottavampi kuin muistin Pinokkion olevan ja meinasin lähteä Elisen kanssa pois kesken elokuvan, koska häntä pelotti, mutta asiat alkoivat mennä parempaan ja vähemmän pelottavaan suuntaan elokuvassa, joten katsoimme kuitenkin elokuvan loppuun, minusta oli tärkeää, että Elise näkee, että se loppuu hyvin, kun se ei ollut kuitenkaan liian pelottava. Jos sen olisi jättänyt kesken jossain pelottavassa kohdassa, Elise olisi varmasti nähnyt painajaisia.

Elokuvan jälkeen menimme Bettylle syömään kakkuja ja ainoastaan kakkuja, eikä yksikään kakku muistuttanut mitenkään sitä, mitä pidän synttärikakkuna. Oli Nutella-kakku, persikkakakku ja jogurttikakku. Ainoastaan Nutellassa oli kuorrutus, Nutellaa tietty ja vain persikkakaussa oli täytettä, muuten se olisi ollut vain ihan mikä tahansa kakku. Ei mitään keksejä, pipareita, kääretorttua... Pullaa en odottanutkaan, kun Ranskassa ollaan, mutta täytyy myöntää, että minusta raskalaiset synttäritarjoilut on aika ankeita ja yksipuolisia. Aikaisemminhan olin ollut Emmanuelin 40-vuotisjuhlissa, jolloin makeana oli tarjolla vain erilaisia suklaakakkuja ja minun ansiostani myös pullaa.

Synttärit kestivät sen verran pitkään, ettei Thibaud mennyt judoon, hän yskikin vielä sen verran, ettei varmaankaan olisi kannattanut. Mutta että olin kyllä onnellinen, kun synttärit oli vihdoin ohi. Päätä jomotti niin kovasti, kahdestatoista lapsesta lähtee valtavasti meteliä. Eliseä lukuunottamatta vieraat olivat vielä 8-9-vuotiaita, juuri siinä iässä, että ei enää pelätä tyttö- ja poikabakteereja, joten siitäkös riemu syntyi, kun synttäreille oli kutsuttu neljä poikaa. Siitäkin koettelemuksesta on kuitenkin selvitty ja yritän tässä kovasti kehitellä jotain ideaa, miten välttyisin pitämästä tuollaisia meluisia ja väsyttäviä synttäreitä omille lapsilleni joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta synttärit pitää kuitenkin pitää, tai odotettavissa on meluisa ja väsyttävä itkupotkuraivari..

Illalla kävin Cham'sissa näkemässä kavereita, siellä oli ihan normaali ilta.

Torstaina Thibaud oli taas kipeämpi, eikä mennyt kouluun. Minun piti heittää hänet isovanhemmille Valenceen kouluun mennessäni ja hakea sitten tullessani. Meitä ei ollut koulussa paikalla kuin neljä, melkein yksityisopetusta jo. Ja koulusta puheenollen, tällä hetkellä kouluni jatkuminen näyttää aika epävarmalta. Kurssi, jota nyt käyn, loppuu maaliskuun lopussa ja sen jälkeen ei ole tiedossa mitään vastaavaa, johon voisin osallistua. Isäntäperhe on puhunut kursseista Lyonissa asti, mutta en ole kyllä yhtään innoissani käymään siellä, kulkemiseen menisi nykyisen neljänkymmenenviiden minuutin sijasta vähintään puolitoista tuntia. Oli puhetta, että he tässä loman aikana selvittelisivät mahdollisuuksia, soittaisivat au pair-järjestööni neuvojen toivossa ja katseltaisiin, että miten sitten edetään. Minua ei kyllä niin kamalasti haittaisi olla menemättä enää millekään jatkokurssille, etenkin jos se menee kovin vaikeaksi, niin kuin nyt näyttää. Muut kurssillani käyvät au pairit eivät aio jatkaa opikelua tämän kurssin loputtua, joten ei kai se olisi niin kamalaa? Tietenkin hyödyn kielen opiskelusta täällä ollessani tosi paljon, mutta se maksaa paljon, vaikka tämän ensimmäisen kurssin maksuista pääsinkin aika vähällä, perhe päätyi maksamaan siitä huomattavasti enemmän, kuin au pair-toimistoni vaati. Katsoo nyt, mitten tämä tästä kehittyy, jos jostain läheltä löytyisikin joku hyvä kurssi.

Koulun jälkeen tosiaan menin hakemaan Thibaud'ta Valencen isovanhemmilta, he ovat siis isän vanhemmat, tykkään niistä äidin vanhemmista paljon enemmän. Se varmaan kertoo jo tarpeeksi, että olin yllättynyt siitä, että he kutsuivat minut syömään lounasta siinä Thibaud'n hakemisen yhteydessä ja pääsin jopa käymään vähän kaupoilla siinä ruuan jälkeen: alunperin olin halunnut mennä torstaina autolla kouluun, jotta pääsisin koulun jälkeen käymään urheilukaupassa etsimässä lomaa varten itselleni laskettelulaseja. Viimelaskettelukerran lasit olivat katastrofi: lainasin ukin vanhoja, miesten, itselleni liian isoja laseja, jotka olivat niin vanhat, että käytännöllisesti katsoen hajosivat naamalleni: puhmusteet olivat haperot ja olin ihan musta, kun otin lasit pois, mutta sen kertaisessa lumituiskussa oli pakko olla lasit kuitenkin. Olin päättänyt, että seuraavaa kertaa varten (joka venähti odotettua pitemmälle) voisin sen verran panostaa varusteisiin, että hankkisin itselleni laskettelulasit, muut varusteethan ovat vain lainassa.

Löysin sitten tällaiset tarjouksessa 20€. Ainoat kriteerit laseille oli oikea koko ja halvin hinta.

Lomalla on parempi paistaa aurinko, sillä halvimmat lasit sattuivat olemaan aurinkoiselle säälle!

Palasin siitä sitten isovanhemmille, vietettiinkin loppuiltapäivä siellä, lähdettiin vasta, kun oli pakko, ette ehtisin hakea Elisen ajoissa koulusta. Olisin kyllä niin halunnut nukkua päiväunet tuona torstaina, hyvä, etten nukahtanut katsellessani Thibaud'n leikkivän mummonsa kanssa, minä en leikkinyt, olin tosiaan ihan unessa.

Väsyneenä en sitten lähtenyt salsaamaan torstaina, sen sijaan herkuteltiin hieman vanhempien kanssa illalla, kun lapset olivat nukkumassa, ennen kuin mekin menimme ajoissa nukkumaan.

 Ystävänpäiväteemaisia pakastemacaroneja ja macaronkakkuja

Perjantaina sain juoksennella paikasta toiseen koko päivän: olin varannut itselleni ajat kampaajalle ja ripsien ja kulmien kestovärjäykseen. Sen lisäksi Nathalie pyysi minua hakemaan Thibaud'n koulusta kotiin syömään riisiä, sillä hänellä on taas vähän vatsaongelmia, sekä hakemaan hammasröntgeninsä tulokset, yhden paketin ja lähettämään toisen. Olin vielä jättänyt lomaa varten pyykkäyksen perjantaille, kun en ennen torstai-iltaa tiennyt kuin kampaajasta ja kosmetogista, kun olin ne itse varannut. Kun olin ensimmäisen kerran poistunut talosta, minulla ei ollut tuntiakaan vapaa-aikaa. Sain kaiken kuitenkin kunnialla hoidettua, joka perjantainen huoneen siivoukseni tosin jäi väliin, mikä on sinänsä aika ikävää, ettei minulla seuraavan kerran ole aikaa siivota kuin vasta kahden viikon päästä. Toisaalta, en myös seuraavaan kahteen viikkoon vietä turhan paljon aikaa huoneessani, joten ehkä se ei haittaa.. Nyrkkeilyynkään en päässyt perjantaina, kun ensimmäinen vanhemmista tuli illalla kotiin vasta puoli yhdeksältä, viisitoista yli kahdeksan olisi alkanut. Onneksi oli edes hyvää ruokaa ja olin tosiaan tehnyt ruokaa, kun vanhemmat ilmoittamatta mitään tulivat niin myöhään kotiin.

Kanakastiketta pääsin syömään ensimmäistä kertaa täällä Ranskassa, olin oikein

pyytänyt Nathalieta ostamaan kanaa, että saisin sen tehtyä.

Lauantaina lähdimme mökille Corrençoniin. Sää oli pilvinen ja lunta satoi, sama sunnuntaina, mutta siellähän oli ihmisiä! Muutenhan kyläpahanen on hiljainen, mutta nyt lomaksi tänne oli tosiaan tullut porukkaa. 

Sunnuntaina käydessämme kaupassa Nathalien kanssa hän mainitsi, että heidänhän pitää jo muutaman kuukauden päästä alkaa etsiä uutta au pairia. Minulle tuli siitä hyvä mieli, sillä olen tämän perheen ensimmäinen au pair ja siten siis ainoa kokemus siitä, millaista on, kun on au pair. Minusta siis riippuu pitkälle se, tuleeko tänne enää toista au pairia vai ei ja olisin ehkä tuntenut, etten ollut ihan niin hyvä tai muuten sellainen kuin perhe toivoi, jos he olisivat päättäneet keksiä ensi vuodeksi jonkun muun ratkaisun, mutta kokemus minun kanssani on ilmeisesti ollut myönteinen, kun he kerran aikovat ottaa uuden ensi vuodeksi!

Sunnuntaina sään ollessa huono, pysyttelin kauppareissua luukuunottamatta sisätiloissa ja aloin tekemään esitelmää Suomesta, jonka olin luvannut Thibaud'n luokalle loman jälkeen. Sen takia otin ensimmäistä kertaa oman tietokoneeni mökille mukaan, että saisin esitelmäni helposti Tainiin. Ja jos en täällä tekisi, se ei millään olisi valmis loman jälkeen. Mutta oli kyllä hassua etsiä tietoa omasta kotimaastaan ulkomaalaisille, Matkailun edistämiskeskuksen työn hedelmä, nettisivu Visit Finland, tarjosi paljon hyvää materiaalia, ja täytyy sanoa, että he ovat saaneet Suomen näyttämään erittäin hyvältä! Ja tietenkin haluan antaa positiivisen kuvan Suomesta, joten tulen luultavasti käyttämään useita sieltä löytyviä kuvia ja videoita! Varsinainen pettymys taas oli ranskankielinen Wikipedia-artikkeli Suomesta, jonka mukaan Suomessa esimerkiksi on vain n. 3000 järveä ja kolmannen luokan lukiolaiset lopettavat kursseilla käymisen huhtikuussa.

Tänään sää on ollut aika aurinkoinen, mutta en lähtenyt laskettelemaan, huomenna sitten. Olen tehnyt laskelmia, että monena päivänä minulla on varaa lasketella, se ei ole mitään halpaa huvia etenkään lomalla, vaikka varusteita ei tarvitsekaan vuokrata. Minä kun en saa edes opikelija-alennusta mistään, sillä virallisesti en ole opikelija. Olemme koulussa joskus tyttöjen kanssa kyselleet asiasta ja meillä ei ole oikeutta opikelijakorttiin.

Huomenna sitten uusia laskettelulaseja testaamaan!

Bisous,

Henna