Pour votre santé, évitez de grignoter

Viime viikko sujui aika normaalisti. Keskiviikkona en kyllä mennyt Cham'siin, mutta torstaina menimme tyttöjen kanssa Les trois-baariin istumaan iltaa ja juttelemaan tyttöjen juttuja. Perjantaina jouduin poikkeuksellisesti olemaan lastenvahtina illallakin: vanhemmilla oli joku koulun vanhempainyhdistyksen illallinen ja he vain kävivät kotona kääntymässä kahdeksan aikaan. Minä laitoin lapset nukkumaan, ja viimeistelin Suomi-esitelmääni, se taitaa nyt olla valmis esitettäväksi, kunhan vain saisin jonkun päivän pitää sen.

Kuten perjantai-illan ohjelmasta voi päätellä, en päässyt nyrkkeilyyn, mikä tietenkin harmitti ihan yleensä ja nyt vielä, kun yritän kovasti palata "Suomi-mittoihini", mikä suijui hyvin juuri tuohon perjantaihin asti. Lauantaina oli kauan odotettu Valrhonan kurssi, johon olimme voittaneet lahjakortin lasten koulun lotosta. Oli sovittu, että minä saan  käyttää sen, jos muu perhe saa nauttia herkuista, mikä on tietenkin vain kohtuullista! Olin valinnut macaron-kurssin, niitä on kuuleman mukaan vaikea tehdä, ja opinpahan tekemään ainakin jotain ranskalaista syötävää, täällä kotona en ole ranskalaiseen ruuanlaittoon pahemmin tutustunut.

Meitä oli yhdeksän henkeä opettelemassa macaronien tekoa, kaikki muut huonolla menestyksellä kokeilleetkin, minä vain maistellut. Kurssi meni hyvin, ja macaronien valmistus näytti niin helpolta, että tietenkin onnistuisin itsekin! Kurssilta lähdin kotiin neljänkymmenenyhdeksän macaronin kanssa, siitä riittää hetkeksi.

Viikonloppu oli vähän poikkeuksellinen siinä mielessä, että perhe oli koko viikonlopun kotona. Minusta oli oikeastaan kummallista olla sillä tavalla kotosalla koko perheen kanssa, itsellänikään ei ollut oikein ohjelmaa Valrhonan kurssin lisäksi. Lauantai-iltana kävin vähän ruokakaupassa, ostin macaron-ainekset, jotta voisin heti kokeilla taitojani ja yleensä hedelmiä ja vihanneksia koko perheelle. Maksoin ensimmäistä kertaa elämässäni sekillä! Emmanuel kirjoitti minulle avoimen sekin kauppareissua varten, niin ei myöhemmin tarvitsisi huolehtia takaisinmaksusta ja tässä vaiheessa kuuta minulla ei niin kamalasti rahaa ranskan tililläni olekaan. Ja mitä silmiini osuikaan ruokakaupassa? Ruisleipää! Ihan vahingossa sen löysin, se ei tosiaankaan ollut missään leipähyllyssä, etsinkin jotain ihan muuta ja siellä oli jopa vaihtoehtoja! Mukaan lähti ihan perus täysjyväleipä, aika lailla REALin oloista leipää, saksalaista alkuperää tosin.

Sunnuntaina päätin lähteä uimahallille, mutta päädyinkin vain tuhlaamaan kamalasti aikaa: uimahalli oli poikkeuksellisesti kiinni (sunnuntaisin se on muuten auki yli kaksi tuntia!!). Enkä sitten edes päässyt kotiin, kun halusin, sillä sunnuntaisin busseja ei kulje kovin tiheään, mutta ertiyisesti koska ensimmäinen paluujunani oli peruttu. Asemalla odotellessani luin loppuun toisen ranskankielisen teoksen, Pikkuprinssin, Le petit prince.

Minä en luopunut uimissuunnitelmistani niin helpolla: St-Vallierissa on myös uimahalli ja se sijaitsee vielä Valenceakin lähempänä, se vain on kalliimpi, joten käyn mielummin Valencessa. Otin auton lainaan ja lähdin St-Vallieria kohti, missä pääsinkin uimaan. En tosin tykännyt siitä uimahallista yhtään: se oli jotenkin tosi likainen, tuntui, että olisin ainakin tarvinut jotkut läpsyttimet siellä kävelemiseen ja suihku oli niin täynnä tummaa tukkaa ja saippuan jämiä, että sitä ei varmasti ole hetkeen pesty. Allas oli kuitenkin ihan säällinen ja sain uitua.

Maanantaina oli aika kokeilla macaron-taitojani yksin. Kävin pyörällä Intermarchéessa ostamassa oikein lämpömittarin sitä varten, halvimman mahdollisen kyllä, mikä sitten myöhemmin saattoi olla syy epäonnistumiseeni. Macaronien teko ei siis mennyt ihan niin putkeen, kuin lauantaina kurssilla. En saanut millään tehtyä hyvää marenkia ja taikinasta tuli ihan liian löysä. Marenkia varten pitää tehdä tietyn lämpöistä siirappi, 110 asteista tarkalleen, mutta halppislämpömittarini ei näytä kuin 100 astetta ja loppu pitää arvioida. Siitä mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäi kiinni macaronieni onnistuminen, kaikki muu tuntui menevän hyvin, mutta marenki onkin se vaikein osuus. Tein kuitenkin suurimman osan macaroneista loppuun asti, sitruuna- ja mansikkamacaroneja, eivätkä ne valmiina olleet yhtään niin katastrofaalisia, kuin taikinana, vaikka eivät ulkonäöltä vastaakaan ollenkaan kurssilla tehtyjä.

Yritin pelastaa löysää taikinaa laittamalla sit pieniin muffinssivuokiin, mikä

loppujen lopuksi taisi vain pahentaa tilannetta..

Kaikkien näiden macaronien keskellä lipsuin aika hyvin dieetistänikin, etenkin, kun omien macaronien taikina oli niin huono, ja lopputuloskin joltain osin, niin niitä tuli sitten syötyä enemmän, kuin olisi ollenkaan ollut tarve. Tähän viikonloppuun asti olin niin hyvin pitänyt kiinni ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta nyt sitten lipsuin molemmista, liikunnan puuttuminen ei tosin ollut minun vikani.

Macaron-taistelun jälkeen oli aika aloittaa uusi työviikko lasten hakemisella. Työtehtäviini kuului poikkeuksellisesti lasten kylvettäminen illalla. Yleensä vanhemmat tekevät sen viikonloppuisin (siis oikeasti, vain kerran viikossa!), mutta nyt he eivät ehtineet, vaikka viettivät koko viikonlopun kotona. Sain vielä erityisesti sanomista siitä, ettei lapsia sitten saa jättää yksin kylpemään. Thibaud'n olen useinkin jättänyt joksinkin aikaa kylpemään itsekseen, hän kun käy useamminkin pesulla, kuin kerran viikossa, lähes aina judon jälkeen on mielestäni pienen peseytymisen paikka. Mutta kai kahdeksanvuotias nyt selviytyy kylvyssä hetken yksin? Peseytyä hän ei kyllä osaa ollenkaan. Neljävuotiasta Eliseä minulla ei ollut aikomustakaan jättää yksin, hän on sen verran pienempi. Sain kuitenkin lapset kunnialla kylvetettyä ja vanhemmat olivat tyytyväisiä.

Poikkeuksellisen työtehtävän jälkeen suuntasin nyrkkeilyyn tavalliseen tapaan, mutta sitä ei ollutkaan! Parkkipaikalla oli muutama muukin, joka ei tiennyt tästä peruutuksesta mitään, eikä mistään siihen hätään selvinnyt, miksei nyrkkeilyä ollut. Pettyneenä pyöräilin takaisin kotiin, taas yksi nyrkkeilykerta jäi välistä, tällä kertaa en tosin edes tiennyt miksi.

Eilen oli toiseksi viimeinen kerta ranskan kurssia. Harjoittelimme edellisessä päivityksessä mainitsemaani TCF-tasokoetta varten ja samaa on kuulemma luvassa huomennakin. Ihan hyvä vaan, sillä kun kurssi on ohi, en tiedä miten motivoitunut olen itsekseni kotona harjoittelemaan... Jostain internetin syövereistä kuitenkin kuulemma löytyy jotain materiaalia, mutta parempi olisi ostaa sellainen hirveä tiiliskivi-harjoituskirja, mitä ei saa edes Valencen kirjakaupoista. Saattaa jäädä ostamatta.

Tänään oli aika tavallinen keskiviikko lasten kanssa: harrastuksia ja sitä rataa. Askartelimme aprillipäiväkaloja, sillä täällä Ranskassa on tapana kiinnittää paperikaloja ihmisten selkiin aprillipäivänä, sehän on jo maanantaina. Cham'siin en ole menossa, haluan nukkua, ennen kuin perhe tulee, muutenhan otan useinkin nokoset iltapäivällä koulun jälkeen torstaisin, mutta huomenna en varmaan ehdi, pitää pakata perheen mukaan lähtevää matkalaukkua, suunnitella ohjelmaa ja saada ainakin oma huone siistiksi. Muun talon siisteydestä ei ole toiveitakaan. En tiedä, miten paljon olen siitä valittanut täällä blogissa, mutta lapset ovat vallanneet tämän talon, heidän lelujaan ja askartelujaan on joka paikassa ja vanhemmat kysyvät lapsilta, saako jotain heittää pois ja ovat sitten ihan neuvottomia tilanpuutteen suhteen, kun lapset eivät anna heittää tavaroita pois.

Ja minkä yllätyksen sainkaan kuulla ruokapöydässä tänään: "Kai kuitenkin hoidat lapsia perjantaina?" Nathalie kysyi. Mitä?? Minun mielestäni oli sovittu jo kauan ennen kuin perheeni (joka siis tulee huomenna) oli varannut lentolippuja, että saan ylimääräistä lomaa siksi aikaa kun he ovat täällä. Halusin tosiaan sanoa, että en, mutta vastasin loppujen lopuksi jotain joo, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Joku muu vaihtoehto on kyllä parempi löytyä, sillä en halua suunnitella päivääkään perheeni kanssa lasten ympärille, vaan keskittyä heihin, kun he kerran ovat täällä.

Saa nähdä, miten käy, toivottavasti en joudu olemaan töissä sinä aikana, kun perheeni on täällä. Emanuel oli kyllä sitä mieltä, että lapset voivat hyvin jäädä "iltapäiväkerhoon" koulun jälkeen ja hän hakee heidät sitten myöhemmin, mutta Nathalie tosiaan oletti, että olisin perjantaina töissä..

Bisous,
Henna

J'ai vingt ans!!

Tiistai-iltana olen viimeksi tainnut blogiani päivittää, joten mitäs viime keskiviikosta lähtien on tapahtunut? Keskiviikkona tavalliseen tapaan suurin osa päivästä meni lasten kuskaamiseen paikasta toiseen. Judon jälkeen koettiin pieniä kauhunhetkiä, kun joku oli siirtänyt Thibaud'n vaatteet eri paikkaan, kun hän oli ne riisunut, mutta löytyivät kaikki tarkemman ympärilleen katselun jälkeen. Myöhemmin tosin selvisi, että aluspaita oli jäänyt matkasta, en tiedä, oliko se sitten liikkunut vielä kauemmas, kuin muut vaatteet, jotka löytyivät, vai jäikö se vaan kiireessä pukematta.

Meillä tosiaan oli hieman kiire: Thibaud'lla oli poikkeuksellisesti cate (joku uskonnonopetusjuttu, johon minä en osallistu) keskiviikkona. Sain lopettaa työni jo kuudelta ja käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin juoksemaan. Vähän piti ennen lähtöä miettiä, että menenkö, sillä keskiviikosta alkaen täällä on ollut kamalan kova ja kylmä pohjoistuulituuli ja ilma on sen takia tietenkin ollut myös kylmä, ainakin verrattuna tuohon Pariisin viikkoon ja viimeviikon alkuun, kun lämpötila oli viidentoista kieppeillä ja nyt sitten alle viisi. Viikonloppuna tuuli kääntyi etätuuleksi ja lämpötila nousi heti ainakin viisi astetta, mutta tuuli on silti kova.

Keskiviikkona kun lenkin jälkeen pääsin suihkusta koko perhe seisoi TV:n ääressä, mikä on tässä talossa harvinaista, mutta nyt olikin erikoistilaisuus: uusi paavi saatiin valituksi keskiviikkoiltana. Minäkin jonkun verran katsoin, kai on ihan yleissivistystä ainakin tietää, kuka on paavi. Kun valinta oli ilmoitettu pääsimme syömään, mutta kesken ruuan kaikki lähtivät taas TV:n ääreen, kun uusi paavi piti ensimmäisen puheensa. Tässä vaiheessa minä en ollut enää kovin kiinnostunut ja jatkoin syömistä: minun piti vielä meikatakin Cham'sia varten. Siellä oli tosin aika kuiva ilta, ei kovin paljon ihmisiä ja lädimme kaikki kotiin aikaisin.

Torstaina tuulinen ja kylmä sää jatkui. Olin tehnyt läksytkin Cham'sista paluun jälkeen, sillä, kuten sanoin, lähdimme kaikki aikaisin kotiin, joten en ollut erityisen väsynyt päästessäni takaisin. Torstaina koulussa ilmoittauduin TCF-kokeeseen. Meille oli tiistaina yllättäen ilmoitettu, että torstaina on ehdottomasti viimeinen mahdollisuus ilmoittautua ja maksaa. TCF on ranskan kielen tasokoe, halusin sen tehdä maksusta huolimatta, jotta minulla olisi jotain näyttöä kielitaidoistani ja opiskelustani täällä. Rahojen kanssa oli ongelmia, sillä opettajamme oli sanonut tiistaina sen maksavan 60€, mutta torstaina selvisi, että se olikin 65€ ja koululla ei ollut tietenkään kassaa, josta antaa rahaa takaisin. Onnekseni minulla edes oli enemmän kuin 60€ käteistä, olin nostanut vain sen verran, mutta koululla huomasin, että minulla oli kaikkien kuittien välissä vielä yksi kahdenkymmenen euron seteli, muuten olisin ollut pulassa.

Koulusta tullessani katsoin postin, niin kuin yleensä ja siellä oli paketti minulle! Lähettäjä tosin määräsi, etten saa avata sitä ennen perjantaita, sillä se oli syntymäpäivälahja, joten jätin sen kiltisti pöydälle odottamaan seuraavaa päivää. Torstai-ilta meni lasten kanssa ihan leppoisasti, Nathalie tuli myöhään töistä ja ruualla katsottiin taas uutta paavia telkkarista. On kyllä vanha äijä valittu! Minä vietin töiden jälkeen leffailtaa: TV:stä tuli Amelie, joten katsoi sen. Eihän siitä kauaa ole, kun katsoin sen koneelta, mutta se on hyvä elokuva. Elokuvan jälkeen vietin vielä hetken lukien ja sain vihdoin päätökseen ikuisuuden työn alla olleen Picsoun eli Roope-Ankan. Se on nyt virallisesti ensimmäinen lukemani ranskankielinen teos!

Perjantaina oli siis kaksikymmentävuotispäiväni, mutta se kyllä meni aika samanlailla, kuin mikä tahansa perjantai: aloitin aamun lenkillä (ei ihan joka perjantainen aktiviteetti minulle, mutta nyt painonpudotusaikeissa pitäisi tulla tavaksi), skypetin äitin kanssa, hain lapset koulusta ja olin töissä ihan sinne melkein kahdeksaan asti, niin kuin aina. Menin jopa nyrkkeilyyn illalla, vaikka olin sanonut kaikille kavereilleni, että omana syntymäpäivänäni voin kyllä jättää sen väliin, mutta kukaan ei päässyt perjantai-iltana minnekään. Sain kuitenkin avata torstaina tulleen paketin, mistä löytyi kaivattua täydennystä karkkivarastooni. Ja nyt joku miettii että "Sehän on dieetillä", mutta minä en usko täyskieltäytymiseen, tulee vaan kahta kauheampi himo ja sitten kun ratkeaa, ratkeaa oikein kunnolla, joten parempi syödä vähän karkkia silloin tällöin. Aamulla pöydällä odotti myös pieni lahja isäntäperheeltäni: Française mon amour!-kirjan, jossa käsitellään ranskan kielen sanojen sävyeroja, varmasti hyödyllistä luettavaa. Perhe lähti Corrençoniin minun tultua nyrkkeilystä, joten jäin yksin kotiin syntymäpäiväni illaksi.

Lauantaina sitten tapahtuikin jotain. Aloitin aamun taas lenkillä ja olen alkanut tulla siihen tulokseen, ettei lenkkeily ole minun juttuni. Juoksin vain vähän matkaa, kunnes kyllästyin erityisesti vastatuulen takia. En edennyt yhtään minnekään. Vaihdoin pyörään, jotta etenisin edes ja pyörällä sujuikin mukavammin, ehkä jaksan hetkeksi innostua siitä. Palattuani alkoi iltaan valmistautuminen. Otin pitkän, kuuman kylvyn kasvonaamio naamassani ja sitten pukeutumaan ja meikkaamaan. Yritin jopa vähän kihartaa hiuksiani, mutta kun alku jo näytti ihan kamalalta, päätin muutaman suortuvan jälkeen vaan suoristaa. Silloin kaipasin kovasti siskoani, jonka käsissä hiuksistani saa aikaiseksi muutakin, kuin pelkkää suoraa.

Kun olin hirveän vaivannäön jälkeen saanut tukkani taas käännettyä suoraksi, olikin jo aika lähteä kohti Valencea. Katsoin samalla postin ja siellä oli paketti kotoa, mutta en millään ehtinyt sitä enää avata ennen lähtöä! Sunnuntaina sitten. Kävin viemässä tavarani Joannalle, jonka luo olin menossa yöksi ja sitten menimme kaupan kautta Isabelille. Jätimme naposteltavat hänen luokseen odottamaan myöhempää, ja lähdimme kohti El Gaucho-ravintolaa, tapasimme vielä Frankan, Benedettan ja Annan. Ruoka oli tosi hyvää ja jos maanantaina alkanut painonpudotukseni oli tuottanutkin jotain tulosta, niin se siitä sitten, mutta en voinut olla syömättä annostani loppuun, se oli liian hyvää hukkaan heitettäväksi. Tytöt tarjosivat minulle ravintolan synttareideni kunniaksi ja sain heiltä pienen lahjankin: ihanan kaviaarikynsilakkasetin! Minulla on niitä jo yksi purkki, luulen kertoneeni siitä täällä blogissakin, mutta sanoin sitä silloin varmaan nomparellilakaksi.

Ravintolasta jatkettiin Isabelille, jaoimme viinipullon ja osa vaihtoi vaatteita ennen lähtöä tanssimaan. Isabel ei tosin tullut mukaan, hän on ollut kipeänä ja hyvä kun pystyi tämän verran osallistumaan. Franka oli päättänyt tulla autolla, jotta pääsisimme Seveniin, joka on tosiaan automatkan päässä, mutta keskustan Sunshinea parempi paikka. Ilta meni mukavasti tanssien, istumapaikkoja jalkojen lepuuttamiseksi ei ollutkaan kuin ulkoterassilla, missä on vielä tähän aikaan vuodesta vähän viileää mekossa istuskella.

Nukuimme Joannan kanssa sunnuntaiaamun ohi, mitä saimme katua myöhemmin: minä olin vaihtanut vaatteitani Isabelilla ja jättänyt ne sinne, joten minulla ei ollut kunnon kenkiä eikä farkkuja Joannalla ja Isabel ei ollut enää kotona kahden aikaan, kun vihdoin soitimme hänelle. Eipä siinä muu auttanut kuin odottaa. Isabel tuli neljän aikaan käymään kotona ihan minua varten ja pääsin vaihtamaan vähän fiksumpaa vaatetta. Sunnuntaina satoi vielä vettä, joten avokärkiset korkokengät eivät olleet se paras valinta. Kotiin päästyäni pääsin vihdoin avaamaan paketin kotoa. Se piristi käveltyäni sateessa ilman sateenvarjoa kotiin. Paketista paljastui salmiakkia, huulirasva ja hammasharja. Hammasharjasta olin erityisen kiitollinen; mielestäni ne ovat täällä kamalan isoja.

Sunnuntaina, kun perhe palasi Corrençonista, minua odotti vielä muutama lahja. Nathalien vanhemmat olivat ostaneet minulle suklaafondue-setin nähtyään, miten kovasti pidin siitä muutama viikko sitten mökillä. En ollenkaan osannut odottaa heiltä lahjaa, sainhan minä kyllä joulunakin heiltä jotain pientä, mutta en ainakaan odottanut mitään niitä rannekoruja isompaa. Oli kyllä erittäin mieluinen lahja. Nathalie oli innostunut ostamaan minulle vegetaristin keittokirjan, koska saattaisin nyt dieetilläni olla innostunut siitä, mikä on kyllä totta, haen sieltä varmasti inspiraatiota makaroonia kevyempään ruokaan!

Maanantaina, koska olin päättänyt, ettei lenkkeily ollut minun juttunui, lähdin uimaan. Olin etsinyt Valencesta uimahallin ja reittiohjeet, joten suuntasin sinne, heti kun se aukesi, ja parempi olikin, sillä se ei ollut kuin kaksi tuntia auki, kahdestatoista kahteen, ruokatunnin ajan. Ranskalaiset! Uimahalli oli muutenkin kokemus: suikutiloihin mentiin kaksiovisten pukuhuoneiden läpi, toinen ovi siis lähempänä sisäänkäyntejä ja toinen suihkutilojen puolella, välissä tietenkin vaihdettiin vaatteita ylhäisessä yksinäisyydessä, jota olin ranskassa odottanutkin, mutta seuraava vaihe yllätti minut: miehille ja naisille oli yhteiset suihkut! Noh, eihän siinä muuta kuin yhteisen suihkun kautta altaaseen, joka tuntui minusta pieneltä, vaikka en olekaan tottunut missään olympiamittaisissa altaissa uimaan, mutta en mistään nähnyt, miten pitkä se oli. Siellä sitä uiskenneltiin, ei se sen kummempaa ollut kuin Suomessakaan, mutta välissä ei tietenkään päässyt saunaan lämmittelemään. Tosin, minusta vesi oli lämpimämpää kuin suomalaisissa uimahalleissa yleensä. Kaksikymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa piti lähteä suihkuun. Peseytyminen yhteisissä suihkutiloissa ei oikein inspiroinut, mutta minkäs teet, alastihan ei olisi voinut peseytyä, vaikka miehet ja naiset olisivatkin olleet erikseen. Käytössä oli vain kaksi ovellista ja lukollista suihkutilaa, toinen vielä invoille, mutta kun kyllästyin shampoohon ja hoitoaineeseen uimapuvussani, suuntasin sinne peseytymään oikeasti. Tärkein asia, uiminen, kuitenkin sujui hyvin ja vaihdan varmaan lenkkeilyn uimiseen. Odotan innolla, että Tainin uimala kesällä aukeaa!

Loppumaanantai meni normaalisti: hain lapset, kävin nyrkkeilyssä. Tänään olin koulussa tavalliseen tapaan ja juna oli myöhässä, myös tavalliseen tapaan. Aloitin siinä aamulla junaa odotellessani lukemaan Pikkuprinssiä ranskaksi. Tästä tämä lukeminenkin pikkuhiljaa lähtee, puhuminen kun on jo aika sujuvaa ja lukeminen on sitten avain kirjoittamiseen, mikä tuppaa vähän takkuilemaan toisinaan. Koulun jälkeen kävin taas uimassa, eilinen oli vain "koekerta": osaanko mennä hallille, miten ranskalaisessa uikmahallissa toimitaan, joten halusin, että minulla oli aikaa. Koulu kun loppuu kahdeltatoista, niin sain tosiaan juosta busseihini, jotta ehdin edes melkein tunnin uida, minulla vielä oli jotain ongelmia sisäänpääsyssä, mutta pääsinkin sitten ilmaiseksi, joten ei pieni viivästys sitten haitannutkaan.

Ilta on mennyt rauhallisesti lasten kanssa, Thibaud'n läksyt on tehty ja teimme Elisen kanssa palapelejä. Nathalie kävi hakemassa heidät kenkäostoksille vähän ennen seitsemää ja siihen sitten loppuikin työpäiväni tänään.

Bisous,
Henna

P.S. Yhdeksän päivän päästä perhe tulee pääsiäisen viettoon Ranskaan!

Il ne pleut pas!

Loma on sitten ohi ja arki alkanut tänään lasten kouluun viemisellä. Pariisissa oli kivaa ja tässäpä siitä tarkemmin:

Maanantaiaamu oli aikainen, herätys oli viideltä ja lähtö vartin yli kuusi. Emmanuel heitti minut Lyoniin, sillä hänen piti mennä sinne tavallista aikaisemmin ja autolla, sillä hänellä oli ollut ennen lomaa lainassa työpaikan auto, joka piti palauttaa ja lisäksi korjauttaa, sillä hän oli lukinnut avaimet auton sisälle ja joutunut rikkomaan yhden ikkunan. Sirpaleet vaan ropisi lattialle, kun ajoimme hidasteista. Onneksi rikottu ikkuna oli vain pieni takaikkuna, joten kylmä ei matkalla kuitenkaan ollut.

Lyonissa Perrachin asemalla alkoi saapumisen jälkeen bussin metsästys. Se ei ollutkaan ihan helppo nakki, sillä tämä iDBUS-yhtiö on SNCF:n (rautatieyhtiön) alainen, joten bussi ei lähtenytkään varsinaiselta linja-autoasemalta, vaan jostain ihan muualta, onneksi joku henkilökunnan jäsenistä tajusi, että olen vähän eksyksissä, ja sain ohjeet oikeaan paikkaan.

Bussimatka alkoi lupaavasti ilmoituksella, että vessa on rikki. Kuski kuitenkin lupasi pysähdellä kahden tunnin välein huoltoasemille. Ensimmäiset kaksi tuntia nukuin, yö oli jäänyt aika lyhyeksi ja minulla oli hyvät varusteet mukana: Nathalie oli lainannut niskatyynyn ja itseltäni löytyi jo unimaski, joten sain hyvin unen päästä kiinni, ensimmäisen pysähdyksen jälkeen en saanut enää nukuttua, mutta minulla oli missio näillä pitkillä bussimatkoilla tehtäväksi: lukea Piiat. Aikomuksenani on muutenkin lukea mahdollisimman monta tuomaani kirjaa ennen pääsiäistä, jolloin perheeni tulee käymään, että voin laittaa ne heidän mukanaan jo Suomeen. Maanantaina sain tehtäväni hyvään alkuun, sunnuntaille loput.

Linja-autoni saapui puolisen tuntia myöhässä Charles-de-Gaullen lentokentälle, mistä jatkoin lähijunalla Eevalle ja Patrickille, samaan paikkaan, missä nukuin edelliselläkin Pariisin reissulla. Ensimmäisenä iltana en osaanut paljoa aikaiseksi, vaikka olinkin nukkunut bussissa jonkun verran, olin silti väsynyt ja vasta seitsemän aikaan perillä, joten ei tosiaankaan kannattanut enää lähteä minnekään.

Tiistaina aloitin Pariisin kiertelyn Eiffel-tornista. Onhan se nähty jo, mutta tällä kertaa kiipesin ylös asti, aikaisemmin en ollut käynyt ensimmäisessäkään kerroksessa. Minulla kävi tosi hyvä tuuri Eiffelillä, sillä jälkeeni rappusjonoon päästettiin enää kymmenkunta ihmistä. Lippuluukulle päästyäni sain kuulla, että siellä oltiin aloittamassa lakkoa. Minä kuitenkin pääsin vielä sisään ja nautin siitä täysin rinnoin. Otin valtavasti kuvia, että joukossa olisi edes joitain hyviä, en varmasti pääse ihan heti uudestaan torniin kiipeämään. Huipulla oli shampanjabaarikin, mutta en ostanut. Aikani näkymiä katseltuani palasin takaisin alas, missä näin jonon olevan erittäin pitkä: ainoastaan yksi Eiffelin jalka (neljästä) oli auki, rappusia ei päässyt ollenkaan, ainoa vaihtoehtoehto oli huomattavasti kalliimpi hissi. Onneksi menin sinne ensimmäiseksi!

 

 Aurinko alkoi mukavasti paistaa, kun pääsin huipulle.

 Rappusissa oli kuva Gustav Eiffelistä ja laskeuduttuanu aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta.

Eiffelin jälkeen suuntasin Père Lachaisesin hautausmaalle. Sääennusteessa luvattiin loppuviikolle niin ikävää säätä, että halusin käyttää aurinkoisen päivän ulkona. Père Lachaisessa kiertelin muuten vaan ja kävin katsomassa joitakin kuuluisuuksien hautoja: Jim Morrison, Edith Piaf, Molière ja Oscar Wilde. Hautausmaa oli iso ja todella sekava, mutta kuuluisat haudat onneksi tunnisti helposti aitauksesta niiden ympärillä.

 Toiset on haudattu vähän hienommin, toiset erittäin makaaberiin hautaan, nuo kädet haudasta oli aika törkeä veto.

Hautausmaalla oli pahaenteisesti paljon korppeja ja muistomerkkiosiosta löytyi näyttäviä patsaita.

Père Lachaise meni kiinni jo kuudelta, olin kyllä jo lähtemässä, mutta joku vihainen nainen tuli minua hätistelemään ja laittoi minut ulos eri portista, kun olin tullut sisään, joten olin hieman eksyksissä. Missä metro? Onneksi olin ladannut kännykkääni Metro Paris-sovelluksen ennen lähtöä, ja niin se paikansi minut ja minua lähimmät metroasemat. Seuraavaksi matka jatkui Riemukaarelle, päivän viimeiseen kohteeseen. Senkin olen jo nähnyt, mutta ensimmäistä kertaa kiipesin sinnekin ja siellä keskellähän on se joku ikuinen tuli, jota en ollut edes käynyt katsomassa, vaikka sinne asti pääsi ilmaiseksi ja ilman mitään jonoja tai kiipeämistä.

 Riemukaari, näköala Defenceen päin (Pariisin liikekeskusta) ja ikuinen tuli.

Keskiviikkoaamuna sain seuraa: au pair-kaverini Maija tuli Lyonista viettämään lomaa Pariisissa kanssani. Hän tuli yöbussilla ja oli yhdeksän jälkeen Meudonissa, missä Eeva ja Patrick siis asuvat. Söimme aamupalaa siinä ennen kuin lähdimme päivän seikkailuihin. Aamupäiväksi luvattiin aurinkoista ja illalle sekä koko loppuviikolle luvattiin edelleen sadetta, joten päätimme lähteä Versailles'hin, jotta pääsisimme näkemään puutarhan hyvän sään aikana. Hyvä sää onneksemme vain jatkui ja jatkui ja meillä oli hyvin aikaa kävellä Marie Antoinetten "maatilalle", Grande Trianoniin ja Petite Trianoniin ilman sateen pelkoa. Söimmekin ulkona, sillä sää oli niin lämmin. Oikein ihmettelimme, kun huono sääennuste ei toteutunutkaan. Linnasta emme ehtineet paljoa nähdä, sillä se meni kiinni aika pian sen jälkeen, kun olimme menneet sinne. Olisi varmaan kannattanut tarkistaa aukioloajat, niin ei olisi käynyt niin. Minua ei kuitenkaan ihan hirveästi haitannut; ehdimme nähdä peilisalin, parhaan huoneen ja minä olin interraililla käynytkin jo Versailles'ssa.

 

Versailles'n kaunis puutarha - remontissa. Linnan mailla oli paljon erinäisiä rakennuksia.

 Maalaisidylliä Marie Antoinetten tapaan

 Versailles'ssa alkoi juuri vähän ripotella, kun linna oli mennyt kiinni. Jonkin verran kävelimme siinä kaupungissa, mutta aika pian sen jälkeen palasimme Eevalle ja Patrickille. Maijakin oli öisen bussimatkan jälkeen väsynyt, itse olin valvonut yhteen edellisenä iltana Eevan kanssa jutellen, joten oli ihan hyvä mennä aikaisin syömään ja nukkumaan.

Torstaina sää oli edelleen ennusteisiin nähden liian hyvä, joten päätimme kiivetä Notre Dameen, se olisi varmasti parempi tehdä, kun ei sada, mutta se olikin kiinni, mutta vain kahdeksanteen päivään asti. Päätimme tulla lauantaina uudestaan. Kun emme päässeet Notre Dameen, menimme Orsayn museoon, siellä on esillä modernia taidetta. Rakennus on entinen rautatieasema ja tosi kivasti kunnostettu museoksi.

Kun pääsimme Orsaysta ulos, saimme huomata, että vieläkään ei satanut, joten päätimme viettää hieman aikaa ulkona ja lähdimme etsimään kauniiksi kehuttua latinalaiskorttelia, aika laihoin tuloksin: missään ei näkynyt kuvista tuttuja kapeita katuja täynnä ravintoloita. Päädyimme käymään Panthéonissa, se oli samassa kaupunginosassa, joten emme joutuneet kävelemään pitkälle sitä varten, mutta latinalaiskorttelista ei näkynyt jälkeäkään.

Panthéonin jälkeen ajoimme metrolla jonnekin kauas keskustasta etsimään halpaa ruokaa ja päädyimme kiinalaiseen, jossa menu maksoi vain viisi euroa. Ei ollenkaan paha. Ruuan jälkeen suuntasimme Pompidou-keskukseen, siellä oli parhaillaan menossa Salvador Dalín näyttely ja illemmalla jonot olivat netin ohjeiden mukaan lyhyemmät ja kun se kerran oli yhteentoista asti auki, ei illalla meneminen ollut mikään ongelma. Taisimme olla kahdeksan aikaan keskuksella ja tunnin jouduimme "lyhyemmistä jonoista" huolimatta odottamaan. Tapasimme näyttelyssä myös kaverini Joannan Valencesta, hän oli tullut viikonlopuksi Pariisiin. Tykkäsimme kaikki kovasti Dalín näyttelystä, emmekä lähteneet ennen sulkemisaikaa.

Perjantaiaamu valkeni harmaana ja sateisena. Lähdimme Eevan ja Patrickin kanssa ruokakauppaan, aikomuksena osallistua vähän ruokakustannuksiin, he kun ovat meille tarjonneet yöpaikan lisäksi ruuan, mutta Eeva ei antanut meidän maksaa mitään, joten päädyimme vain ostamaan matkaeväät sunnuntaille.

Kauppareissn jälkeen suuntasimme Louvreen. Olisin halunnut nähdä erään Ranskan vallankumouksesta tehdyn maalauksen, mutta sai selville, että se oli juuri lainassa muualla. Noh, bongasimme kartasta, että siellä on osasto, jolla on muiden muassa skandinaavista taidetta, joten lähdimme sitä kiertämään. Skandinaaviset olivat tietenkin aivan viimeisessa nurkassa, pieni huone ja ainoastaan norjalaisia ja tanskalaisia tauluja. Tulipahan käytyä.

Louvren jälkeen kävimme syömässä oikein kunnon turistipaikassa: Starbucksissa Louvren alla ja se olikin turistipaikan tapaan tosi täynnä, alkuun istuimme ikkunalaudalla, mutta vähän myöhemmin pääsimme oikeasti pöytään. Kun olimme syöneet, lähdimme vähän kaupoille. Minä halusin kovasti ostaa mekon Pariista, 20-vuotissynttäreihini oli siinä vaiheessa viikko. Suuntasimme Champs-Élyséelle, sillä emme olleet tutkineet, missä Pariisissa olisi parasta shoppailla ja tiesimme, että siellä ainakin on joitain kauppoja. En kuitenkaan sinä iltana löytänyt mitään ja palasimme Eevalle ja Patrickille syömään, kun kaupat alkoivat mennä kiinni.

Lauantaina sää Pariisissa oli loistava:

Oli tosiaan lämmintä ja aurinko paistoi. Menimme Maijan kanssa Defencessa sijaitsevaan Quatre Temps-ostoskeskukseen, sillä minulle piti löytää synttärimekko. Sitä ennen edimme ihailla kuvassakin näkyvää Defence-kaarta, joka olikin viimeinen tästä "sarjasta", jota en ollut vielä nähnyt: Louvren edustalla sijaitsee Carroussel-kaari, Champs-Élyséellä Riemukaari ja jos samaa katua jatkaa tarpeeksi pitkään suoraan, niin pääsee Defencelle. Tällä kertaa mekko löytyi, vaikka etsintä aluksi vaikutti aika toivottomalta, kaikki oli niin mustavalkoista. Siitä laitan kuvaa sitten, kun se on synttäreinä ollut päällä. Onnistuneen shoppailun jälkeen kävimme hakemassa ruokaa ja asettauduimme Defencen eteen ulos syömään. Siellä olikin juuri meneillään ydinvoiman vastainen mielenosoitus, kovin paljon ihmisiä ei ollut kuitenkaan vaivautunut paikalle.

Syötyämme suuntasimme Notre Damelle, kun se oli auennut juuri lauantaina, mutta emme taaskaan päässeet kiipeämään torneihin: ne suljettiin ihan neniemme edestä, ehdimme nähdä, miten viimeiset ihmiset päästettiin sisään. Olin aika ärsyyntynyt, sillä olin kovasti halunnut nähdä tornit, mutta minkäs teet? Menimme sitten uudestaan etsimään Latinalaiskorttelia, sillä sen ei pitänyt olla kovinkaan kaukana Notre Damesta, ja tällä kertaa onnisti, pääsimme niille pienille pikkuravintoloita oleville kaduille, joita etsimmekin. Poikkesimme myös muutamissa kaupoissa ja meille molemmille tarttui mukaan uusi pari kenkiä. Minun ei tosiaankaan pitäisi käydä kenkäkaupoissa, tämä oli jo viides pari täältä Ranskasta..

Latinalaiskorttelin kiertelyn jälkeen menimme Montmartreen, sielläkin kiersimme muutaman kaupan, mutta tällä kertaa ostamatta mitään. Kävimme myös kukkulan laella vähän ihailemassa Sacre Coeur-kirkkoa ja evästelimme aikaisemmin ostamiani macaron-leivoksia, ennen kuin palasimme pakkaamaan.

 Montmartreen oli jossain todella syvällä maan alla, sieltä johti ulos tosi pitkät kierreportaat, kivasti koristellut kuitenkin. Lähtiessämme päätimme kuitenkin käyttää hissiä.

Tässä yhtenä iltana (ei ainakaan ensimmäisenä tai viimeisenä) meille tuli metroasemalla ennen Eevalle ja Patrickille paluuta juttelemaan joku pummi. Vähän nihkeästi vastailimme hänen kysymyksiinsä, että olemmeko turisteja ja mistä, mutta kun kerroimme olevamme Suomesta, tämä laitapuolen kulkija sanoi meille selvällä suomen kielellä "Näkemiin" ja jatkoi matkaansa! Vain Pariissa (ja Suomessa, mutta sitä ei lasketa)! Pariisissa on muutenkin omanlaisensa tunnelma, rakastan muusikoita metrotunneleissa, siitä tulee sellainen elokuvaolo, kun tosielämä saa taustamusiikkia. Ja Pariisista löytyy oikeasti lahjakkaita katumuusikoita.

Sunnuntaiaamuna herätys oli taas viideltä soimassa, linja-auto lähti puoli kahdeksalta Bercyn asemalta. Eeva oli lupautunut meidät sinne heittämään, mutta se ei ollutkaan niin helppo nakki. Suht lähelle pääsimme ongelmitta, mutta oikeasti aseman löytäminen oli vähän haastavampi tehtävä, mutta muutaman kerran sitä kierrettyämme pääsimme perille. Paluumatka oli tulomatkaa lyhyempi, vain vähän reilut kuusi tuntia ja se meni aika rattoisasti nukkuen ja lukien Piikoja, jonka sainkin Part-Dieun asemalla junaa Tainiin odotellessa luettua. Jouduinkin odottamaan junaani yllättävän kauan: bussimme saapui Perrachin asemalle, mutta suurin osa junista kotiin päin menee Part-Dieustä. Yleensä asemien välillä menee paljon junia, mutta tällä kertaa jouduin lipun oston jälkeen odottamaan peräti 20 minuuttia seuraava, minkä takia juuri myöhästyin yhdestä junasta, mikä tiesi vielä tunnin odotusta.

Kaiken odottelun jälkeen pääsin kuitenkin vihdoin kotiin puoli viiden aikaan, melkein 12 tuntia herätyksen jälkeen. Kotona skypettelin vielä kotiin ja päivittelin blogiani, Correnconista paluun jälkeen kun se ei onnistunut, sillä netti oli poikki.

Nyt ollaan taas palattu arkeen, lapset ja minä kouluihin ja vanhemmat jo viikkoa aikaisemmin töihin. Lapsilla vaikutti taas olleen vähän ikävä, kun emme viikkoon nähneet, mistä tuli tietenkin hyvä mieli, olen tainnut hoitaa työni hyvin.

Päätin maanantaina aloittaa lenkkeilyn ja olla hyvässä kesäkunnossa täällä ja olen ihan tarpeeksi täällä ollessani lihonutkin, joten nyt saa kyllä riittää, minä en tule Suomeen tukevammassa kunnossa kuin lähdin. En tosin ymmärrä, että miten ihmeessä olen onnistunut lihomaan syömällä pelkkää makaronia ja toisinaan vielä kevyemmin pelkkiä kasviksia ja leikkeleitä, unohtamatta tietenkään lasten vatsavaivoista johtuvia riisiviikkoja. Niin nyt on kuitenkin käynyt, mutta parannus alkoi maanantaina, jaksoin juosta 2,5km putkeen, mikä on mielestäni ihan kelposaavutus minulle, kun en ikinä ole lenkkeillyt. Takaisin päin tulin kyllä kävellen. Päivän treenit olivat pulkassa, kun kävin vielä nyrkkeilyssä illalla, tästä se lähtee (toivottavasti)!

Tänään oli ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen, ainoastaan yksi oli tehnyt läksyt lomalla, meidän oli pitänyt seurata uutisia ja tehdä siitä joku yhteenveto, sanomalehden etusivu-tyylisesti, mutta minä en kyllä seurannut mitään uutisia lomalla, eikä ilmeisesti moni muukaan. Koulun jälkeen kävimme varaamassa jo junaliput Exuperyn lentokentälle Barcelonan reissua varten, junaliput ovat halvempia, jos ne ostaa kauan etukäteen. Kävimme tyttöjen Joannalla syömässä ja vaihtamassa kuulumisia, junalippujen oston jälkeen. Emme olleet nähneet lomalla, tai muutenkaan vaihtaneet kamalasti kuulumisia, olimme niin kiireisiä lomaillessamme!

Ilta meni mukavasti lasten kanssa ja ruokaa oli helppo laittaa, sillä Nathalie on päättänyt alkaa tehdä viikkosuunnitelmia iltaruuiksi, joten ei tarvinut itse keksiä mitään, vain toteuttaa ja Nathalien suunnitelmat eivät tietenkään ole mitään haastavia gourmet-ruokia, sillä ne on suunniteltu niin, että hän voisi tehdä ne itsekin. Keittiössä hän ei ole mikään suuri lahjakkuus.

Sellaista siis loppulomasta ja arjen alusta. Seuraava päivitys tulee varmaankin tuttuun tapaan ensi viikon alussa, sitä kirjoitan 20-vuotiaana!

Bisous,

Henna