Vacances en Vercors

Kirjoitettu 3.3.2013

Ensimmäinen lomaviikko on kulunut mukavasti Vercorsilla, kävin neljänä päivänä laskettelemassa, ja sää on ollut tosi hyvä. Alku ei tosin näyttänyt lupaavalta: viimeksi unohdin kirjoittaa, että mökillä ei ollut kuin kuusi astetta lämmintä, kun saavuimme, lämmityslaite on jotenkin rikki, eikä käynnisty, ellei joku erikseen käynnistä sitä, aikaisemmin se tunnisti, jos oli niin kylmä, että oli parasta alkaa lämmittää. Lauantai-illan vietimme ulkovaatteissa, mutta sunnuntaina oli jo ihan normaali lämpötila. Maanantai-iltana, kun olin viimeksi saanut blogini päivitettyä, Elise alkoi oksennella ja Nathaliekin valitti huonoa oloa, vaikutti siltä, että loma vietetään mökissä, omissa sängyissämme, mutta maanantain jälkeen alkoi näyttää paremmalta.

Tiistaina laskettelin, sää oli tosi hyvä: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ilma oli lämmin. Alkuun oli vähän totuttelua taas laskettelusuksiin, ja yleensä lasketteluun, mutta hetken päästä alkoi taas sujua ainakin yhtä hyvin kuin viimeksi

 Uudet laskettelulasit olivat oikein hyvät tuohon aurinkoiseen säähän.

 

Tämän rikkonaisen huipun nimi oli Molère, poskihammas, ihan ulkonäkönsä takia.

Laskettelun jälkeen olin ihan poikki, kun olimme saaneet syötyä, otinkin pitkät päiväunet, ennen kuin jaksoin tehdä mitään. Päikkäreiden jälkeen lähdin tuohon kylän keskustaan ostamaan postikortteja. Satuin lähtemään siinä viiden jälkeen ja pääsin näkemään oikein ruuhkan täällä, mitä en tähänastisten kokemusteni perusteella odottanut, mut niin siellä vaan oli pitkä jono autoja, meiltä asti ja jatkui varmaan seuraavaan kylään, Villardiin, koska sitä kautta pääsee isommille teille kohti Grenoblea ja Valencea.

Ensimmäisessä kuvassa autojonon loppupäätä meidän mökin kohdalta ja toisessa keskustan kaaos, jotkut idiootit olivat vielä parkkeeranneet autonsa tien reunaan, niin, että kaksi autoa ei mahtunut toisiaan ohittamaan, suurin osa siis valitsi ajella kävelytiellä.

Satuin muutenkin olemaan hyvään aikaan liikenteessä, sillä kylän keskustassa oli meneillään joku huskyen esittelytilaisuus, jota jäin katselemaan ja kuuntelemaan postikortit ostettuani.

 Kun sitten vihdoin pääsin lähtemään takaisin mökille päin, Nathalie ja Emmanuel tulivat autolla vastaan. He olivat matkalla Villardiin ja minä sitten lähdin mukaan ihan vain kuluttaakseni aikaa. Heillä oli joitain asioita siellä hoidettavana, minkä jälkeen vähän käveltiin kylässä.

Villardin tunnuseläin on karhu ja keskusaukiolla olikin muutama valaistu sellainen.

Keskiviikkona kävin taas aamulla laskettelemassa. Keskiviikkona se oli vähän hankalampaa, sillä minulla oli huonot monot, jotka puristivat säären kohdalta kamalasti. Toisena päivänä jalat kävivät ensimmäistä päivää kipeämmiksi, kun monot puristivat uudestaan samoista kohdista, mutta käytin urheasti koko ostamani hissilipun ajan hyödyksi, mutta olin kyllä helpottunut, kun lähdimme ja sain vihdoin monot pois jaloista.

Keskiviikkona Nathalien serkku Vincent, joka oli pitänyt minulle ensimmäisen ja ainoan laskettelutuntini, oli kutsunut minut hiihdonopettajien illanviettoon. Se meni mukavasti, söimme hyvää ruokaa hyvässä seurassa, istuimme samassa pöydässä pariskunnan ja heidä jo aikuisen poikansa Adrienin kanssa, jotka tekevät tosi hyvää vuohenjuustoa täällä Corrençonissa. Hyvän juuston lisäksi, heillä oli hyviä juttuja kerrottavana ja ilta meni rattoisasti.

Torstaina jalkani alkoivat saada huonoista monoista tarpeekseen, enkä pystyt kauheasti laskettelemaan. Toisesta jalasta meni ensimmäisen neljänkymmenenviiden minuutin jälkeen tunto, joten oli parempi pysähtyä levähtämään ja avata monot. Olin jo aikaisempina päivinä saanut nilkkani mustelmille, mutta tunnon häviäminen oli kyllä jo todella huono merkki. Lepotauon jälkee laskin vielä muutaman kerran, mutta sitten oli kyllä lähdettävä, laskettelu sattui liikaa ollakseen enää hauskaa.

Torstai-iltana lapsilla oli Descente aux flambaux-niminen tapahtuma, jossa he laskivat yhden rinteet leikkisoihdut käsissään, mikä tietenkin oli pimeällä hienon näköistä. Lähdimme sitä kaikki katsomaan: minä, vanhemmat ja isovanhemmat.

Kun laskut oli laskettu ja muutamat pakolliset kuvat hiihtokoulun maskotin kanssa otettu, palasimme mökille, jonne myös Vincent tuli vähän meidän jälkeemme syömään raclettea. Siitähän olen kertonut jo aikaisemmin, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun söin sitä. Sehän oli siis sulatettua juustoa, perunoita ja leikkeleitä. Tällä kertaa kukaan ei ollut ennen keittämistä kuorinut perunoita, enkä ollut uskoa silmiäni, kun näin, miten aikuiset ihmiset kamppailivat perunoita kuoriessaan ja minä kuorin perunat kahdeksanvuotiaalle! Käytin omien ja Thibaud’n yhteensä neljän perunan kuorimiseen, kuin Nathalie yhden. Huomaa kyllä, mitä Suomessa on saanut syödäkseen ja mihin täällä ei olla totuttu.

Perjantaina kävin hiihtämässä laskettelun sijasta, sillä halusin lepuuttaa jalkojani. Minulle oli kyllä torstai-iltana löytynyt toiset laskettelumonot kokeiltavaksi, itse asiassa juuri ne monot minun piti alun perin saada lainaan, mutta ne olivat hukassa, joten sain tyytyä niihin toisiin sitten. Halusin joka tapauksessa antaa jaloilleni lepopäivän ja kävin siis hiihtämässä. Perjantai oli muutenkin pilvisempi päivä, joten ei haitannut ollenkaan, etten lähtenyt rinteeseen. Kävin hiihtämässä vain lyhyen puolen tunnin lenkin, lumi oli aika jäistä, eikä siksi kovin hyvää hiihtää.

Perjantaina pääsin kokeilemaan uutta ranskalaista ruokaerikoisuutta, jota en ollut vielä maistanut: fondue’ta. Sulatettua juustoa siis taas kerran, siihen dipattiin leivänpaloja.  Minun oikein käskettiin erikseen kirjoittaa, että se oli nyt Edouard Crozat’n, Nathalien isän, tekemää fondue’tä, se on kai hänen bravuurinsa. Minun hostvanhemmistahan se ei olisi voinut olla kumpikaan, sillä he eivät erityisemmin pidä ruuanlaitosta, eivätkä siis myöskään osaa tehdä mitään erityistä. Hyvä, ettemme sytyttäneet koko taloa tuleen fondue’tä syödessämme: fonduekattilahan pitää tuoda pöytään, että sitä voi siinä dipata ja sitä varten tarvitaan tietenkin kannettava lämmönlähde, sillä liian kylmä fondue on ihan purkkaa, venyy vaan. Meillä oli sitten foliopurkissa jotain syttyvää ainetta, jonka liekki hetken palettuaan kasvoi liian suureksi, eikä se siitä oikein millään pienentynyt, saati sammunut ja se oli palavana vielä vaikea siirtää pois fonduekattilan telineen alta, mutta lopulta onnistuimme ja heitimme sen ulos lumihankeen sammumaan ja tyydyimme lämmittämään fondue’ta liedellä aikaajoin. Fondue oli ihan hyvää, ei nyt ihan uusi lempiruokani, mutta ei nyt ainakaan pahaa.

Lauantaina lähdin kokeilemaan toisia laskettelumonojani ja voin sanoa, että ne olivat todella paljon mukavammat jalassa, kuin ne edelliset, olisin voinut olla koko päivän rinteessä! Hyvistä monoista innostuneena viivyttelinkin lähtöä syömään tavallista pitempään päästäkseni vielä laskemaan pari rinnettä. Sääkin oli taas lauantaina parempi: alempana laaksossa, missä meillä on mökki, oli ihan pilvistä, mutta laskettelurinteille mennessä nousimme hiihtohissillä pilvien läpi ja rinteissä aurinko paistoi täydeltä terältä. Pilvessä kaikki puut olivat jäähileiden peitossa ja kaulahuivinikin sai kevyen kuorrutuksen matkalla, mutta se suli nopeasti hiihtohissin huipulla. Lauantaina pystyin todella taas nauttimaan laskettelusta ja jos vaan vapaita viikonloppuja loman jälkeen löytyy, tulen ehdottomasti vielä laskettelemaan.

 Tuon pilven läpi nousimme aurinkoisille rinteille, laaksossa ei olisi milllään voinut uskoa, että laskettelusää on näin hyvä!

Lauantaina oli sitten toisen fondue’n vuoro: söimme jälkiruuaksi suklaafondue’tä! Sinne dipattiin paloiteltuja hedelmiä, meillä oli tajolla banaania, appelsiinia ja päärynää. Se oli tosi hyvää ja varmasti helppo toteuttaa siellä Suomessakin!

Lauantai-iltana lähdin Nathalien kanssa käymään Autransissa. Se on pieni kylä Vercorssilla, jonne Nathalie meni jollekin (urheilu)hierojalle ja minä halusin lähteä sitä katsomaan, sillä tätini on joskus nuorempana asunut siellä. Se oli ihan mukava kylä, paljon ihmisiä tietenkin nyt talviloman aikaan, muutenhan se on varmasti hiljaisempi. Lähetin tädilleni kortinkin sieltä, kävin sen jossain kahvilassa kirjoittamassa, että saisin siihen oikein Autransin postileiman. Kun olin korttini kirjoittanut, lähdin odottamaan Nathalieta, kellokin oli sen verran, että kahvila meni kiinni, mutta häntä ei vain kuulunut ja soitettuani hän pyysi minut sinne hierojapaikkaan odottamaan. Hieronnan antoi joku hänen ystävänsä, joka edelleen opiskelee tätä uutta alaa, ja ystävänä Nathalie sai sitten jonkun ekstrapitkän hieronnan ja minä jouduin odottamaan. Sain sentään jonkun lehden luettavaksi, niin ei odottaminen ollut niin pitkästyttävää.

  

Siinä Autransista muutama kuva

Tänään en ole paljoa tehnyt, laskettelemaan en enää voinut lähteä, sillä budjettini riitti neljään kertaan, eikä hiihto enää innostanut. Skypetin äitin kanssa ja siivosin, kun tänään palattiin Tainiin, ettei mökki seuraavalla kerralla ole ihan katastrofikunnossa. Pesin jopa vessan ensimmäistä kertaa elämässäni! Kotonahan se ei kuulu minun tehtäviini, sillä minulla ei ole siellä omaa vessaa ja meillä käy siivoojakin, mutta tuolla mökillä minulla on huoneeni yhteydessä ihan oma, henkilökohtainen vessa. En oikein tiedä, miksi en ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi sitä pestä, minun hommanihan se on, kun ei sitä kukaan muu käytä ja luultavasti sitä ei kukaan muukaan ole tehnyt. No, tulipahan sekin koettua, en ole sitten ensi syksynä opiskelija-asunnossani ihan ymmälläni, että miten se oikein hoidetaan.

Loppuun vielä pari maisemakuvaa rinteistä:

Tänään illalla tosiaan palattiin Tainiin, Pariisia varten pakkaaminen odottaa tekijäänsä, huomenna pitäisi puoli seitsemältä lähteä kohti Lyonia ja sieltä kuuden tunnin, mutta vain viiden euron bussimatka Pariisiin. Loman ensimmäinen viikko meni tosi hyvin, eiköhän seuraava viikko Pariisissa ole vähintään yhtä kiva.

Bisous,

Henna