Pourquoi pas?

Tänään piti herätä aikasemmin kun muina aamuina. Täällä käy joku nainen silittämässä vaatteet keskiviikkoaamuisin ja mulle sanottiin että olisi hyvä olla hereillä silloin. No, heräsin kuitenkin vasta kun se nainen oli tullut. Mulla herätyskello soi ja laitoin vaan torkkua, mutta en pystynytkään nukkumaan, koska se nainen puhui itsekseen ja se silitti ihan mun huoneen vieressä. Mulle oli kerrottu myös että se on kauheen utelias ja sain kyllä huomata myöhemmin päivällä kun tulin takasin: yhden hajuvesipullon korkki oli auki, vaikka en ole käyttäny sitä kertaakaan sen jälkeen kun tulin. Ehkä se juttelikin itsekseen, että heräisin ja se näkisi "sen au pairin"?

Päivän varsinainen ohjelma oli mennä Foire aux oignonsiin (sipulimarkkinat), mikä on paikallinen pitkien perinteiden markkinat. Lupasin lähteä yhden naisen (Betty) ja hänen tyttärensä (Kayah) mukaan pari päivää sitten ruokakaupassa, ennen kuin edes tiesin, mistä oikeastaan on kyse. Mutta tiesin, että odotettavissa on pitkiä päiviä yksin kotona, joten miksi ei?

Ihmisiä oli paljon ja kävelellessä aina haistoi, mikä koju oli tulossa seuraavaksi: juusto, viini vai liha. Ja tietysti sipuli. Lihakojuilla myytiin enimmäkseen paikallista makkaraa "saucisson", mikä näyttää vähän metwurstilta ja vähän maistuukin samalta, mutta on kuitenkin ihan eri juttu.

Siellä oli myös paljon kanoja muitakin lintuja myytävänä, sekä kaneja ja marsuja, jotka olivat erityisesti Kayah'n mieleen: kaikkia piti päästä silittämään. (Kayah sanotaan ihan vaan "Kaija")

Yksi asia tarttui markkinoilta mukaan: "kynsileimasin" eli setti, millä voi tehdä kaikkia hienoja kuvioita kynsiin. Itsehän olen ihan kynsifriikki ja sellaista himoinnut jo jonkin aikaa, mutta Suomessa niitä ei myydä, joten olin ihan innoissani, kun huomasin, että niitä oli myynnissä ja niin oli Kayah'kin. Hänen äiti onneksi suostui ostamaan hänellekin sellaisen.

Myyjä esitteli leimasinta, vaikka olin jo valmiiksi ihan myyty.

Kun kaikki oli nähty, tulin kotiin syömään (omasta mielestäni) leikkeleitä. Ranskassahan ei laiteta kinkkua leivän päälle, joten täällä oli ostettu kinkkua ruuaksi. Tuntui kuin olisin syönyt leivänpäällisiä, mutta kaikkihan tykkää syödä kinkkua ja muita makkaroita suoraan rasiasta?

Lähdin vielä kaupungille kävelemään. Ajattelin ostaa kalenterin, joten lähdin etsimään kauppaa, mistä sellaisen voisi löytää. Tulos: ei mitään! Tai no, yhdessä kioskissa myytiin kalenteireita, mutta vaan tylsiä mustia sellaisia, missä päivät on pystysarakkeina, itse tykkään enemmän, että ne on vaakasuunnassa. Pitää kysellä, missä voisi olla enemmän valikoimaa. Ostin kuitenkin ranskalaisen Cosmon kielitaitoa edistääkseni. Täällä myydään Cosmoja miniversioina!

Kynä kuvassa, jotta koon hahmottaisi paremmin. Isojakin Cosmoja myytiin,

mutta pieni oli halvempi.

Bisous,

Henna

Comment se dit?

27.8.

Illalla käytiin perhen isän kanssa "turistikierroksella" täällä Tain l'Hermitagessa: paikallinen turistitoimisto järjesti silloin kesän viimeisen iltakierroksen kaupungilla. Tajusin yllättävän paljon oppaan puheista: hän artikuloi selvemmin kuin kukaan muu ranskalainen, jota olen kuullut, vaikka puhuikin aika nopeasti. Kaupungillahan on paljon historiaa: talo jossa asun on esimerkiksi rakennettu 1600-luvulla, jolloin se oli kauppa, ja sijaitsi aikanaan suuren ja tärkeän kadun varrella (nimi on edelleen Grand Rue). Katu on niin suuri, ettei kaksi autoa edes mahdu kulkemaan rinnakkain. Napoleonkin (jota Ranskassa kutsutaankin Bonaparteksi) on täällä käynyt ja kappelissa on vietetty kuninkaallisia häitä.

Kuvat on huonoja, koska kamerani pimeäominaisuudet on aika huonot,

mutta tässä joku yritelmä.

28.8.

Tänään tein ekan kerran ruokaa täällä. Perheen äiti oli luvannut tulla kotiin syömään, etten joutuisi olemaan koko päivää yksin kotona. Ruuan jälkeen kävin joen toisella puolella Tournon sur Rhônessa. Tältä näyttää Tain l'Hermitage toiselta rannalta:

Tournon on Tainia vähän isompi, ja siellä olikin enemmän vaatekauppoja ja oikeen kävelykatu. Kävin katselemassa vähän lähempää linnaa, joka on noissa Tournonin kuvista jo kauempaa näkynyt.

 Tässä katu linnan vierestä/takaa

Kävelysilta kylien välillä Tournonin puolelta

Maanantain yökierroksella selvisi sillasta sen verran, että myöhemmin rakennettu Golden Gate Bridge on tehty ihan samalla tekniikalla. Sillan suunnittelija on ehkä jopa ottanut mallia tästä. Golden Gate on tietysti vähän tätä isompi. :D

Sain verhon kattoikkunaani, mikä on huomattavasti kätevämpi kuin aiempi ratkaisu: jos halusi yöksi "verhot kiinni" piti käydä ulkona laittamassa pressu ikkunan päälle. Nyt mulla on keppi, millä vedän verhon kiinni. Ja ihan tarkennuksena, kukaan ei ole joutunut hyppimään katolla laittamassa pressua, vaa huoneeni on periaatteessa takapihan alla, eli ikkuna on myös takapihalla.

Illalla sain kokea tähän mennessä ranskalaisimman illallisen koskaan. Meille tuli vieraita luonnollisesti viinipullon kanssa. Juotiin vähän aperatiiviviiniä ja syötiin pitkän kaavan mukaan. Vilkuilin kelloa huvittuneena: se oli yli 9 kun vihdoin päästiin syömään ruokaa. Ruuan kanssa oli tietty eri viiniä ja ruuan jälkeen juustoja. Itse en ole mikään suuri juustojen ystävä, mutta ehkä nyt on aika opetella. Eilen oltiin syöty jotain tosi kamalaa juustoa, joten jätin sen väliin ja kokeilin muita. Juuston näköisiin juustoihin voi aika hyvin luottaa, että ne menee alas, mutta yllätyksekseni paras juusto pöydässä olikin sellainen vähän epäilyttävämmän näköinen! Kannatti kokeilla.

Vierailla oli mukana 2-vuotias tyttö (jonka nimi oli muuten Capusin tai miten se ikinä kirjotetaan, mikä oli hassua, koska sehän on apina) . Musta oli niin kummallista ajatella, että niin pieni menee kouluun ensi vuonna, siis lapsi, joka imi tuttia koko ajan! Ja se kohteliaisuus, jota niinki pieneltä vaadittiin: miten sanotaan oli varmaan kaikkein yleisin lause lapsen vanhempien suusta. Piti sanoa kiitos ja s'il te plaît, että sai vettä tai keksin  ja multaki pyytää anteeks (pardon), kun se halus kiivetä sohvalle mun viereen istumaan. Mutta, kai se on tarpeellista, koska koulussa sitten pitää varmaan osata teititellä opettajia.

Ja oon muuten löytäny suklaan, mikä on viel parempaa ku Fazerin sininen! En uskonu et tää päivä ikinä koittais, mutta niin on käyny. Noi vieraat nimittäin on paikallisessa suklaatehtaassa töissä ja ne toi viinin lisäks suklaita. Niillä oli yks purkki, mikä ei vielä oo ees kaupoissa ja se oli taivaallista! Yhtä suussa sulavaa ku Fazer, mut se oli valkosuklaata, mikä maistu mun mielestä niille Werther's Original- karkeille. Nam!

Bisous,

Henna

On y va!

Tällä menolla musta tulee maailman huonoin bloggaaja ikinä, piti kirjotella lauantaina (joka oli siis viimenen päivä Suomessa) ja eilen, koska se oli sitten ensimmäinen päivä Ranskassa, mutta lähteminen ja saapuminen oli aika kiireistä, joten se sitten jäi... Mutta tässä paikkausta:

Lauantai oli tosiaan viimeinen päivä Suomessa, perjantaina oli läksiäiset osa 2, joten aamupäivä meni makoillessa, mikä illemmalla tietenkin kostautui. En ollut vielä pakannut, ainoastaan levitellyt pitkin lattiaa kaikki tavarat, mitä halusin ottaa mukaan, joten kiirehän siinä tuli. Ensin tavarat ei mahtunut laukkuihin, joten piti karsia. Sitten laukut oli liian painavia, mistä seurasi lisää karsimista. Esimerkiksi talvivaatteet tulee myöhemmin perässä ja tuli sitä karsittua myös huonoimpia vaatteita ja kenkiä. Lopulta vaaka näytti sopivia lukemia.

Lentokentällä kaikesta karsimisesta huolimatta joka ikisessä laukussa oli ylipainoa suunnilleen kilo, vaikka piti olla noin kilon alle painorajan, mutta ihme kyllä, en joutunut maksamaan ylipainosta mitään ja käsimatkatavarakin meni "tämän kerran".

Lentokone oli tupaten täynnä (kyydissä mm. Sami Hedberg ja Heli Kajo) joten jouduin istumaan tuntemattomien viereen, mikä on suomalaiselle erittäin kiusallista. Vieressä istuvat miehet olivat kuitenkin ranskalaisia, jotka sitten aloittivat asiaan kuuluvan small talkin. Miehet kertoivat olleensa lomalla Lappeenrannassa ja toinen jopa tarjosi minulle törkeän hintaisen lentokonelounaan estelyistäni huolimatta. Suomalaismieshän hädin tuskin tarjoaa edes tyttöystävälleen! Lento sujui siis rattoisasti kaikesta turbulenssista huolimatta. Laukkujen haun jälkeen hyvästeltiin ja oli aika tavata perhe.

Lensin koneella Nizzaan, missä lentokenttä on pieni ja olin nähnyt perheen jo useampaan otteeseen videopuheluiden välityksellä, joten heidät oli onneksi helppo löytää. Käytiin syömässä ja sitten alkoi n. neljän tunnin automatka Nizzasta kohti uutta kotia Tain l'Hermitagessa. Matkalla bongailtiin ranskalaisia peltipoliiseja, että osaan sitten varoa niitä itse ajellessa ja kuulemma ajeltiin metsäpalonkin ohi, itse nukuin silloin, mutta tänään aamulla uutisissa puhuttiin, että se ei ole vieläkään sammunut. Selvisi myös, että ainakin Etelä-Ranskassa sammutuslentokoneet hakee vetensä Välimerestä. Ajeltiin myös ainakin kolmen tietullin läpi, niitähän ei Suomessa ainakaan vielä ole.

Matkalla oli jonkin verran ruuhkaa, mutta perille päästiin kuitenkin. Ensimmäisenä iltana Ranskassa syötiin italialaista ruokaa. :D Perheen äiti onkin puoliksi italialainen. Jutteleminenkin onnistui paremmin kuin olin osannut odottaa: perhe ymmärsi mitä puhuin, itse en joka kerta, mutta kyselin sitten tietty. Tuntui, että vastailen koko aika vaan "Oui", koska en melkein koskaan keksi, miten kommentoisin juttua ranskaksi, mutta yritän kuitenki osoittaa, että tajusin.

Tässä on uusi koti, ensimmäinen ovi vasemmalla ja autotallikin tähän kuuluu, vaikkei auto sinne mahdukkaan. Sinne on kuulemma siirretty kaikki tavarat huoneesta, jonka sain, joten autolla ei ole enää tilaa. Perheellä on toinen autotalli vähän matkan päässä.

Tänään tapasin myös lapset, jotka olivat olleet mummolassa, automatka Nizzaan ja takaisin samana päivänä olisi varmaan ollut vähän liikaa 4- ja 7-vuotiaille. Itselle jäi hyvä fiilis lasten tapaamisesta, etenkin 4-vuotias Elise tuntui tykkäävän minusta: ruokapöydässä piti mennä viereen istumaan ja kun käveltiin kaupungilla, hän halusi mielumimin pitää minua kuin mummoa kädestä. 7-vuotias Thibaud tuntui vähän turhautuneelta, kun en oikein ymmärtänyt, mitä hän puhui, mutta suurimmaksi osaksi ei kuitenkaan ongelmia. Tänään ei kuitenkaan ollut varsinaista lasten vahtimista: olin noin tunnin Thibaudin kanssa yksin kotona, kun Elisellä oli puheopetuksessa, muuten mummo oli koko ajan kotona. Kaupungilla kävelyn jälkeen lapset lähtivät vielä takaisin mummolaan, jotta ehtisin rauhassa asettua. Hyvä juttu, sillä en ole purkanut vielä oikein mitään, ainoastaan ne tavarat on ulkona laukuista, joita olen jo tarvinut, joten aika yksin kotona on ihan hyvä.

Tässä vielä muutama kuva päivän kävelyltä:

Rhône ja kävelysilta joen yli

Rhônen toisella puolella oleva kylä Tournon sur Rhône

(Tain l'Hermitage sijaitsee siis myös aivan joen rannalla, kotikatu on rantakadusta seuraava)

Tässä kaunis joenrantakatu 

Hôtel de ville (ja autoja estämässä saamasta parempaa kuvaa)

Tori, jolla järjestetään markkinoita ja takana kukkuloilla viinitila, josta Suomestakin

saatava Tain l'Hermitagen viini tulee.

Ja jos kuvista ei selvinnyt, niin täällä on n. 27 astetta lämmintä ja aurinkoista. Terveiset syksyiseen Suomeen!

Bisous,
Henna

Alors...

Lähtöpäivä lähenee, joten oli jo korkea aika perustaa tämä blogi. Tämä on erityisesti perheelleni ja ystävilleni suunnattu blogi, jotta he pysyvät tapahtumien tasalla ulkomailla viettämäni kymmenen kuukauden ajan.

Jos joku muu sattuu tämän blogin löytämään, tässä hieman taustatietoa:
Olen 19-vuotias vastavalmistunut ylioppilas ja ennen yliopiston riemuja lähdössä viettämään välivuotta au pairina Ranskaan. Käsite au pair on ranskaa, ja tarkoittaa suunnilleen työstä maksettavan rahapalkan vaihtamista samanarvoisiin asioihin, eli ruokaan ja majoitukseen, itse tulen saamaan myös taskurahaa. Ja työhän on pääasiassa kotityöt ja lasten hoito.

Blogin nimi tulee siitä tosiasiasta, että olen kahden nuoremman sisaruksen isosisko, ja au pairina tavoittelen isosiskomaista asemaa perheessäni: yritän pysyä lapsille jonkinlaisena auktoriteettina, mutta olla kuitenkin enemmän kuin vain lastenhoitaja.

Ranskaan saapumisen jälkeen alkaa toivottavasti ahkera bloggaus, joka ei hiivu kevättä kohti, mutta siihen on lukijan kuitenkin parasta varautua, sillä niin matkablogeille yleensä käy. Ehkä tämä on poikkeus.

A plus tard,
Henna