J'en ai marre de cette saison!

Taas on viikko vierähtänyt, aika tuntuu nykyään menevän hirmu nopeasti. Lauantaina tuli kuluneeksi viisi kuukautta siitä, kun tulin Ranskaan, eli melkein puolet au pair-ajasta on jo takana. Yhteensä olen täällä vähän reilut kymmenen kuukautta: tulin elokuun lopussa ja lähden heinäkuun alussa. Paljon on tapahtunut viidessä kuukaudessa: ranskan kielen taito on parantunut hurjasti, olen kotiutunut Tain l'Hermitageen ja tähän perheeseen ja saanut molemmat lapset puolelleni. Olen tavannut kamalasti ihmisiä ja saanut todeta nimimuistini olevan tosi huono. Olen ikävöinyt kotia Fazerin sinisen kanssa ja pitänyt hauskaa uusien ystävieni kanssa. Olen kokeillut ja oppinut jotenkuten laskettelemaan, arvostamaan viinejä ja jopa joitakin juustoja. Olen alkanut arvostaa VR:ää, sillä Ranskan vastaava on kyllä totta tosiaan sitäkin enemmän ja useammin myöhässä.

Itselläni on kyllä sellainen fiilis, että paras on vielä edessä. Nyt kun olen jo tutustunut moniin ihmisiin (uusien tapaaminen ei silti koskaan ole pahasta), voin tehdä heidän kanssaan suunnitelmia, ja tehdä vähän isompia juttuja, niin kuin matkustella ja ihan normaaleja asioita, mitä kavereiden kanssa tehdään. Vasta tavattujen ihmisten kanssa se ei tietenkään heti alkuun ollut samanlaista. Edessä on ainakin Pariisin reissu talvilomalla ja matka Cannesin filmifestivaaleille yhtenä pitkänä viikonloppuna. Suunnitelmissa on myös matka Barcelonaan ja luultavasti pääsen perheen mukana Italiaan, Torinon liepeille, sillä heillä on siellä joku asunto, mutta sitä ei voi tähän aikaan vuodesta käyttää, sillä siellä ei ole lämmitystä ollenkaan. Kevättä siis odotellessa!

Muutenkin tuntuu, ettei täällä juuri nyt oikein tapahdu mitään: täällä ei ole turisteja, joten tässä Tainissa ja Tournonissa museot ovat kiinni, baarit sulkee ovensa jo aikaisin iltaisin ja ei voi syödä mitään vihanneksia tai hedelmiä, koska nyt ei ole mikään sesonki. Viime maanantaina kyllä tein salaatin, missä oli kurkkua ja tomaattia ja ostin oikein kunnon salaatinkin, perhe yleensä ostaa valmiiksi leikeltyjä salaatin lehtiä pussissa. Minua oikein huvitti, kun vanhemmat kehuivat salaattiani, sehän oli kaikkein tavallisin mahdollinen salaatti ja tehnty vielä "huonoista" vihanneksista, kun ne eivät näin talvikaudella ole muka ollenkaan hyviä. Mutta olihan se varmasti sitä pussisalaattia parempaa ja kun yleensä jos edes syödään salaattia, syödään pelkkiä salaatin lehtiä, joten olihan tämä kolmen ainesosan salaatti aika erikoinen.

Kävin koulun jälkeen kahvilla siellä nyrkkeilyssä tutustumani tytön, Julian, kanssa. Oli mukavaa, juttelu onnistui hyvin ranskaksi, vaikka kävimme ihan kunnon keskusteluja. Ei siinä ihan loputtomiin ollut aikaa, sillä hänellä oli vain ruokatauko, mutta kun se Ranskassa on niin pitkä, niin siinä ehtii helposti käymään kahvilla rauhassa jonkun kanssa.

Myöhemmin tiistai-iltana yritettiin yhden kaverin kanssa käydä illalla lasillisilla. Kierrettiin koko Tournon, mutta ei löydetty yhtään paikkaa, ainoat auki olevat paikat olivat ravintoloita. Päädyttiin sitten menemää sen kaverin kotiin lasillisille, kun ei muuallekaan päästy. Perhe seuraavana päivänä kommentoi, että sitä ne vähän odottikin, koska nyt ei ole sesonki. Paikallisille ei kannata pitää baareja auki, mutta turisteille totta kai! Toisaalta kun mietin noita baareja, niin ymmärrän kyllä, ettei ne vedä paikallisiakaan tähän aikaan vuodesta: suurin osa on tosi pieniä, joten melkein kaikki pöydät ovat ulkona. Mutta ärsyttää silti.

Keskiviikkona Cham'sissa oli erityisen kivaa ja viivyinki siellä tavallista pitempään, lähdin vasta ennen yhtä, mikä koulupäivää edeltävänä iltana on aika myöhä. Innostuttiin pelaamaan kavereitten kanssa biljardia, mikä oli mulle enimmäkseen noloa, koska olen tosi huono siinä. Pelattiin joukkueissa ja sain meidän palloista peräti kaksi pussitettua.

Keskiviikkona viedessäni lapsia harrastuksiinsa, näin musiikkikoulun

edessä viherpalvelun pensaita leikkaamassa, ja tajusin vasta sitten

kiinnittää huomiota siihen, miten vihreää täällä onkaan, vaikka onkin

talvi. Ei ihan joka paikassa, sillä kyllä täälläkin moni puu pudottaa

lehtensä talveksi, mutta kuitenkin.

Torstaina olin jo toista kertaa saman viikon aikana ajoissa koulussa, mikä on viimeaikoina ollut aika haastavaa, mutta joskus sitä SNCFkin (ranskan VR) onnistuu. Kun kävin hakemassa lapset koulusta, Elisen opettaja sanoi minulle, ettei Elise ole ollut ihan parhaassa kunnossa ja illalla hänelle nousikin korkea kuume, eikä hän tehnyt muuta koko iltana, kuin lepäillyt sohvalla ja sylissäni. Toivottavasti en saa tartuntaa! Kun lapset siirtyivät minun hoivista vanhempien hoiviin, lähdin salsaan. Jouduin tällä kertaa ajamaan itse ja eksyinkin matkalla kerran, vaikka minulla oli navigaattori! Löysin kuitenkin perille, mutta en tarpeeksi aikaisin ehtiäkseni enää salsatunnille, mutta sen jälkeen tanssimaan kavereideni kanssa oikein hyvin! Tanssittiin kunnes musiikki muuttui huonoksi: ensin siellä tulee salsaa, sitten musiikki muuttuu vähän tavallisempaan diskomusiikkiin ja loppuilta tanssitaan kasarihittien tahtiin. Me kun emme ulkomaalaisina edes tunteneet näitä Ranskan kasariklassikoita, joten emme saaneet siitä edes mitään hupia irti, saati että olisimme tanssineet.

Perjantaina Elise jäi ymmärrettävästi kotiin, koska hän oli kipeänä. Isovanhemmat tulivat aamusta tänne, sillä Nathalie ei ollut onnistunut saamaan aikaa samalle, Lyonissa olevalle lastenlääkärille kuin yleensä, vaan sitten yhdelle yleislääkärille täällä Tainissa, joten tällä kertaa ei ollut mitään järkeä mennä isovanhemmille Lyonin liepeille. Sain viettää aika normaalia perjantaita: siivoilin, silitin oikein lakanani ennen niiden vaihtamista (oikeastaan se on pakko, sillä minulla ei ole päiväpeittoa millä peittää ryppyiset lakanat), olin vähän koneella ja pyykkäsin. Plussaa oli, ettei minun tarvinut edes tehdä ruokaa itselleni! Neljän jälkeen kävin hakemassa Thibaud'n koulusta ja vähän tehtiin läksyjä, ennen kuin isovanhemmat palasivat Elisen lääkäristä, mutta siinä oli aikalailla päivän työt. Olisin hyvin voinut viedä Thibaud'n judoon, mutta ukki halusi välttämättä tehdä sen, joten en sitten vienyt. Oikeastaan olisin halunnut viedä, sillä minun tarvitsi käydä kaupassa ja siellä judon vieressä on sellainen isompi marketti, mihin hyvällä säällä pyöräilen, mutta nyt olisi ollut kivempi mennä autolla, mutta tuntuu tyhmältä ajaa se ulos tallista siksi, että haluan käydä itselleni kaupassa. Kävin sitten tuossa pienessä lähikaupassamme, mistä en kyllä löytänyt ihan kaikkea, mitä olisin tarvinut, mutta akuuteimmat, kuten viinipullo illaksi löytyi.

Tein siis saman kuin muutama viikko sitten perjantaina: lähdin nyrkkeilystä ajoissa, että ehtisin vielä käydä suihkussa ennen uloslähtöä kavereiden kanssa. Tällä kertaa jouduin kyllä menemään junalla Valenceen, mutta mitä pienistä. Pidettiin Joannan, Isabelin ja Frankan kanssa tyttöjen  ilta. Aloiteltiin muutamalla viinipullolla ja jatkettiin muutamaan baariin, naurettiin paljon ja ilta oli onnistunut. Pääsin taas Isabelille yöksi, niin kuin useimmiten. Ja katsokaas, mitä yhden baarin listalta löytyikään: Lapin Kulta! En tosin ottanut sitä, sillä en ole oikein kaljan ystävä, mutta tiedänpähän, että sieltä sitä saa.

Seuraavana päivänä, kun vihdoin päästiin kahdentoista jälkeen ylös, alettiin suunnitella lauantain ohjelmaa. Päädyttiin lähtemään tutustumaan Etoile sur Rhône nimiseen pikkukylään ei kovin kauas Valencesta. Ja ihan Suomen hintoihin verratakseni: maksoin bussimatkasta toiseen kaupunkiin (Lahti-Hollola tyylinen matka) ja maksoin siitä yhden euron! Etoilessa ei ollut niin kovin paljon nähtävää, sillä sielläkään ei ole nyt sesonki, mutta se oli tällainen Tainin tyylinen vanha kylä, joten pelkästään rakennusten katselu mukavaa auringon paistaessa. Löydettiin sattumalta myös sellainen pieni taidegalleria, mihin oli ilmainen sisäänpääsy. Se oli ihan pieni kyllä, vain kahden ihan tavallisen kokoisen huoneen kokoinen, mutta kuitenkin.

 Taidegallerian ovi, jossa käytiin

 Notre Dame, kyllä vain. Minulle alkaa tulla sellainen mielikuva että kaikkien Ranskan kirkkojen nimi on Notre Dame! Käytiin siellä syömässä, sillä mikään kahvila ei ollut auki, ainoastaan muutama leipomo, mutta haluttiin päästä istumaan ja sisälle lämpimään.

Etoilessa oli valtavasti kissoja vapaana, en tiedä olivatko ne varsinaisesti kulkukissoja (eivät ainakaan kaikki) vai vain ulkokissoja, mutta ihan kilttejä ja ihmisystävällisiä olivat, tulivat puskemaan jalkoja ja antoivat silittää.

 Kylä taitaa olla oikein kuuluisa tällaisista pienistä suihkilähteistä: niitä oli paljon ja kioskilla myytiin postikortteja, missä ei ollut mistään muusta kuin pikkusuihkulähteistä kuvia.

 Erityisen tyylikkäät ikkunaluukut!

Muutama tunti me siellä kylässä viihdyttiin, se oli kuitenkin pieni ja viiden aikaan alkoi tulla viileää, sillä aurinko meni pilveen ja laskemassa se oli joka tapauksessa, mutta pois pääseminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulimme. Olin netistä katsonut bussin aikataulun ja menimme odottamaan sitä loogisesti toiselle puolelle katua, kuin missä olimme jääneet pois, mutta bussi ei vaan tullut. Odotimme aikamme, sillä Ranskassa kaikki on yleensä vähän myöhässä, joten miksei bussikin, mutta ei kuulunut. Lopulta menimme kysymään apua läheisestä baarista ja siellä kaikki olivat sitä mieltä, ettei Etoilesta mitään busseja viikonloppuisin kuljekaan, tai ehkä se kulkee toiselta pysäkiltä, eikä keskustan läpi. Aikatalulussa ei tietenkään lukenyt muuta kuin Etoile, joten ehkä se bussi olikin mennyt siltä toiselta pysäkiltä. Sieltä ei mennyt kuin enää yksi bussi sen päivän aikana, ja kun emme tienneet pysäkkiä varmaksi, ei paluu näyttänyt varmalta. Onneksi siellä baarissa yksi mies ehdotti, että hän voisi heittää meidät Portes-les-Valenceen, koska on menossa sinne joka tapauksessa ja sieltä kulkee Valencen sisäisen liikenteen bussit keskustaan kymmenen minuutin välein. Oltiin tosi onnellisia ja kiitollisia kyydistä ja sittenkin takaisin Valenceen. Illemmalla kotiin päästyäni laitoin patterini oikein kuumaksi ja lämmittelin jalkojani siinä Love and Other Drugs-elokuvaa katsellen.



Sunnuntaina Isabel ja Frankan tulivat meille oppimaan ruoanlaittoa suomalaisittain. Erityisesti Isabel tykkäsi tosi paljon karjalanpiirakoista, kun toin niitä kouluun kerran ja pullatkin oli jääneet positiivisesti mieleen ekasta piknikistä, vaikka sillä kerralla olinkin kohottanut niitä vahingossa leivinjauheella. Kulutettiin siihen aika lailla koko päivä, sillä etenkin karjalanpiirakat vie paljon aikaa. Kaikki onnistui hyvin ja löysin jopa kaupasta ihan sattumalta oikeaa hiivaa! Tähän asti olen siis käyttänyt kuivahiivaa, sillä en ole löytänyt tuorehiivaa, mutta kun sunnuntaina jouduin menemään eri kauppaan, sillä sunnuntaina kauppa, jossa normaalisti käyn oli kiinni, mutta hyvä että tuli käytyä! Saksalaiset kaverinikin olivat innoissaan tuorehiivasta, sielläkin sitä ilmeisesti käytetään paljon ja he olivat innoissaan, että pääsisvät leipomaan kaikkea hauskaa nyt, kun paikka ostaa tuorehiivaa vihdoin löytyi, vaikka se onkin Tain l'Hermitagessa. Ehkä saman ketjun kauppa Valencessa myy sitä myös. En kyllä tiedä miksi he eivät olleet käyttäneet kuivahiivaa, sillä kyllä sekin melkein yhtä hyvin toimii, vaikka pullataikina näytti kohoavan enemmän tuorehiivalla.

Tällainen Suomi-kattaus saatiin kahden saksalaisen kanssa aikaiseksi!

Viime viikolla vihdoin nimeni postilaatikkoon! Varasin alkuviikosta kurssin Valrhonan (sen suklaatehtaan siis) koululle, sillä olimme voittaneet lahjakortin sinne koulun lotosta/bingosta ja minä saan sen käyttää, kunhan sitten teen täällä kotona, mitä ikinä opinkaan siellä. Valitsin macaron-kurssin, se kyllä on vasta maaliskuussa, juuri edeltävänä viikonloppuna kun perheeni tulee pääsiäinen, joten ehkä pääsette syömään minun tekemiäni macaroneja! Joka tapauksessa he sanoivat lähettävänsä jonkun kirjeen varmistukseksi, että kurssi on varattu ja puhelimessa tehdessäni varausta unohdin sanoa, että siihen pitäsi kirjoittaa "Chez M & Mme Vigier", joten nimeni oli vähän pakko laittaa, että kirje tulisi perille. Minun mielestäni nimeni olisi kyllä pitänyt laittaa postilaatikkoon jo ajat sitten, kun kerran asun täällä, mutta saatiinhan se nimi siihen nyt kuitenkin.

Tämä päivä on kulunut kotosalla Elisen kanssa. Nathalie antoi minulle kyllä vaihtoehdon kieltäytyä, hän sanoi voivansa pyytää taas äitinsäkin, mutta minusta tuntui, että minun pitäsi sanoa kyllä. Olen kuitenkin au pairina, eli lapsia vahtimassa täällä. Enkä minä nyt siihen kuole, että yhden viikon tuntimäärä ylittyy, tiedän kuitenkin saavani paljon enemmän lomaa kuin vähimmäismäärän kaksi viikkoa tämän vuoden aikana: jouluna meni jo kaksi viikkoa, talvilomalla ja kevätlomalla on tulossa yhteensä kaksi viikkoa ja pääsiäisen ympäriltä saan muutaman arkipäivän pyhien lisäksi, kun perheeni tulee tänne. Ollaan askarreltu joululahjaksi ostamillani värikkäillä papereilla ja Elise nukkui pitkät päiväunet. Piakkoin haetaan Thibaud koulusta ja siitä eteenpäin päivä varmaankin jatkuu niin kuin normaali maanantai.

Olen tainnut aikaisemminkin jo valittaa siitä, miten Ranskassa talot ovat niin kylmiä talvella ja maksimi sisälämpötila on 19 astetta, toisinaan lasten huoneiden lämpömittarit näyttävät 17! Omaa huonettani saan lämmittää enintään 21 asteiseksi, joten siellä on ihan hyvä, mutta muuten en kyllä muista päivää, jolloin minulla viimeksi ei olisi ollut kylmä täällä. Tälläkin hetkellä päälläni on päällekkäin neule ja huppari, villasukat jalassa juon tisanea (teen tapainen kuuma juoma, terveysvaikutuksia). Olen vielä ruvennut juomaan säännöllisesti sellaista tisanea, joka parantaa ääreisverenkiertoa, mutta varpaat ja sormet (kaiken muun ohella) ovat edelleen jäässä. Saisi jo talvi loppua ja kevät tulla! Ollaan vielä kavereiden kanssa puhuttu viikonloppureissuista Välimeren rantakaupunkeihin, kunhan säät sitten sallivat. Kevättä odotellessa..

Bisous,

Henna

Mal chance

Niin kuin olin ajatellutkin, melkein kaikki lumi suli tiistai-iltaan mennessä, mutta ne vähät rippeet, mitkä jäivät, jäivätkin sitten pitemmäksi aikaa: loppuviikko oli kylmä ainakin Etelä-Ranskan mittapuulla. Lämpötila oli siinä nollan paikkeilla ja torstaina jopa koko päivän miinuksen puolella!

Keskiviikkona pääsin siis aivan normaalisti ajelemaan lapsia harrastuksiinsa lumettomilla teillä. Keskiviikko oli normaalia rankempi, lapset pelleilivät koko päivän ja välissä minullakin oli hauskaa, mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja pitää alkaa hoitaa normaaleja arkirutiineja, niin kuin syödä. On niitä pahempiakin keskiviikkoja nähty, tällä kertaa ei kitisty, eivätkä lapset tahallaan olleet vaikeita tai ärsyttäviä ja heillä varmasti oli koko päivän tosi hauskaa, mutta itse aloin jo väsyä.

Tämä olisi varmaan sopiva väli kirjoittaakin Thibaud'n asennemuutoksesta. Ennen joulua tappelimme joka kerta judon jälkeen suihkussa tai kylvyssä käymisestä ja hän sulkeutui aina koulun jälkeen omaan huoneeseensa, vaikka joka kerta koulun jälkeen syödään välipala ja tehdään läksyt ja sen jälkeen on aikaa vaikka sitten sulkeutua omaan huoneeseensa. Ja läksyjä tehdessä sain joka päivä huomauttaa käsialasta: en saanut tarkistettua tehtäviä ollenkaan, sillä en saanut tekstistä mitään selvää. Joulun jälkeen hän on alkanut omatoimisesti kirjoittaa uudestaan huomatessaan, että nyt tuli tosi huonoa käsialaa, hän ryntää usein koulun jälkeen jopa kattamaan pöydän, ennen kuin pääsemme Elisen kanssa yläkertaan ja suihkuunkin mennään nykyään ilman tappelua, vaikkakaan ei ilman käskemistä. Joten keskiviikkokin, vaikka väsyttävä olikin, ei ollut niin paha kuin aikaisemmin, eikä niin paha kuin se olisi voinut olla. Kai tätä muutosta voi jo alkaa pitää aika pysyvänä, Suomesta paluustani on kuitenkin jo yli kolme viikkoa. Toivottavasti tämä jatkuu näin, arki on sujunut paljon mukavammin!

Keskiviikkona innostuin oikein leipomaan tiikerikakun, mikä ei kyllä mennyt ihan niin kuin piti. Kakkuhan tehdään yleensä pyöreään, korkeaan kakkuvuokaan, jossa on reikä keskellä. Täältä ei rei'ällistä löytynyt, joten tyydyin pyöreään ja korkeaan, mikä oli virhe. Kakku ei meinannut kypsyä ollenkaan ja pidinkin sitä uunissa tuplasti ohjeessa mainitun ajan. Se oli sen jälkeen keskeltäkin kypsä, mutta reunoiltaan vähän palanut, eli suurimmaksi osaksi syötävä. Lisäksi kun se paistui alkuun vain reunoilta ja vasta myöhemmin keskeltä, kakku kohosi keskeltä tosi paljon, eikä sitä saanut käännettyä ylösalaisin tarjolle, niin kuin olisi pitänyt, mutta pikkuvikoja! Kakun asettelun jälkeen kävin Cham'sissa niin kuin tavallisesti, siellä oli aika hiljainen ilta.

Yllättävää kyllä, käänsin kakun myöhemmin samoin päin kuin se oli ollut vuoassa..

Torstaina juna oli ajoissa, mutta bussi oli niin täynnä etten mahtunut siihen ja jouduin odottamaan seuraavaa. Noh, ehdin joka tapauksessa ajoissa kouluun, mikä oli pääasia. Meillä oli taas joku sijainen ja niin kuin yleensä, käytettiin alkuun paljon aikaa itsemme esittelyyn ja vähemmän itse asiaan. Tällä kertaa oli kuitenkin tosi mukava sijainen. Tai no, mä kyllä oon täällä ollut aika usein sitä mieltä, että meidän sijaiset on olleet varsinaista opettajaa parempia, vaikka ei sekään mitenkään huono varsinaisesti ole.

Kuten alkuun mainitsinkin, torstaina lämpötila oli koko päivän pakkasen puolella ja Valencen keskustassa, linja-autopysäkkien luono oleva iso suihkulähde (laite siis, jossa on virtaavaa vettä) oli jäätynyt! Perjantaina näin jonkun vielä kävelevän siinä.

Ja torstaina, kun olin kotimatkalla bussissa, näin Jari-Matti Latvalan auton! Monte Carlon rallia ajeltiin siis tässä lähistöllä ja torstai-iltana ne olivat esillä Valencessa. Perhe meni niitä sinne katsomaan, itse menin pitkästä aikaa illalla salsaan. Sain kyydin Gregiltä, samalta tyypilta, kuin viimeksikin, kun kotoa asti pääsin kyydillä: hän asuu myös Tainissa. Salsassa oli kivaa ja ihanan kuuma; nyt kun ulkona on ollut erityisen kylmä, meidän talo on myös ollut jäätävä. Lapset vielä saivat tietokoneen, sellaisen vanhan pöytäkoneen vain, mutta se sattuu sijaitsemaan huoneessa, jossa ei ole lämmitystä. Torstaina jouduinkin siellä viettämään aika, sillä lapset ovat tietenkin innoissaan pelailemassa koko ajan, itse en haluaisi työhuoneeseen astuakaan!

Tässä siis Jari-Matti Latvalan auto perheen isän kuvaamana samana iltana kuin itse näin sen ajelemassa Valencessa.

Perjantaina menin päivällä Joannalle leipomaan. Isabel tuli myös ja tehtiin jotain saksalaisia suklaakroisantteja. Ja nyt joku sanoo, että kroissantithan on ranskalaisia, mutta tämä oli oikeasti joku saksalainen versio, ja sana croissant viittaa enimmäkseen muotoon. Joanna teki myös tosi hyvää aasialaista ruokaa, jota aion tehdä itsekin, jos perhe vain suostuu ostamaan tarvikkeet: siinä oli paljon vihanneksia, joiden sesonki ei ole nyt, joten en sitten tiedä.. Täällä ollaan niin kamalan tarkkoja, että syödään vain sesongissa olevia vihanneksi, mikä sinänsä on ihan hyvä, mutta kun nyt ei ole mikään sesonki, joten ei voi syödä mitään!

Tässä suklaakroisanttimme.

Pejantai-iltapäivä taas ei mennyt niin loistavasti. Onnistuin ajamaan autotallin oven karmiin perheen autolla, kun olin viemässä Thibaud'ta judoon. Naarmutin siis sitä uutta, neljä kuukautta vanhaa autoa!! En edes uskaltanut mennä heti silloin katsomaan, että miltä se näytti, ääni ainakin oli karmea ja olin varma, että koko oikeassa kyljessä ei enää ollut maalia, mutta ääneen nähden se ei sitten ollut niin kamala, vaikka ei se kauniskaan ole... Judon jälkeen jouduttiin vielä kääntymään takaisin etsimään hanskoja, jotka sitten myöhemmin löytyi kuitenkin autosta. Olin siis perjantai-iltana aika ärsyyntynyt ja ihan paineissa, koska jouduin tietenkin kertomaan, mitä autolle oli käynyt. En saanut siitä kuitenkaan kamalasti sanomista, vain että "Ole varovainen". Enkä ehtinyt kunnolla keskustelemaankaan: lähdin nyrkkeilyyn melkein heti, kun vanhemmat tulivat kotiin, niin kuin yleensäkin.

Sopiipahan paremmin kaikkien muitten kolhittujen autojen joukkoon..

Nyrkkeilyn jälkeen meillä oli taas Galette des rois'ta! Perjantaisin ja maanantaisin kun käy suurimmaksi osaksi eri porukkaa, niin pitihän kaikille kakkua kuitenkin tarjota. Jäin tietenkin taas syömään sitä, Suomesta kun sitä ei varmasti saa! Juttelin siinä joidenkin kanssa, mukaan lukien yhden suunnilleen ikäiseni tytön kanssa. Yleensä kun lähdetään vaan kotiin, eikä oikein jutella kenenkään kanssa, niin oli kiva, että kerrankin oli tällainen tilaisuus. Vaihdettiin tämän Julian kanssa numeroita ja nähdään varmaan ensi viikolla. Ranskalainen kaveri ja sitä kautta mahdollisuus saada enemmänkin ranskalaisia kavereita käy minulle paremmin kuin hyvin!

Lauantaina lähdin perheen mukaan mökille, sillä halusin päästä laskettelemaan viikonloppuna. Mökki oli jäätävä, kun pääsimme sinne: noin 11 astetta, paitsi minun huoneessani oli 9 astetta! Kaiken lisäksi lasten ukki oli ollut mökillä jo aikaisemmin, miksi hän ei ollut laittanut lämmitystä päälle meidän puolellemme, vaan lämmittänyt ainoastaan omaa puoltaan mökistä? Nukkumaanmenoaikaan mennessä huoneeni lämpötila oli noussut jo kuuteentoista asteeseen, joten pystyin kuitenkin nukkumaan siellä, erityisen lämpimästi pukeutuneena ja kahden peiton alla, mutta kuitenkin!

Lauantaina oltiin niin myöhään perillä, ettei kannattanut enää lähteä mäkeen, mutta sunnuntaina lähdettiin, vaikka sää ei ollutkaan mikään paras mahdollinen: oli aika tuulista ja rinteessä satoi lunta tai melkein räntää. Olin kuitenkin tullut mökille nimenomaan laskettelemaan, joten olin päättänyt mennä. Liputkin maksovatkin sään takia vain puolet normaalista hinnasta. Ilo halvasta laskettelusta meinasi loppua lyhyeen: kaaduin aika pahasti heti ensimmäisen laskun aikana. Olin vielä yksin, sillä perheen äiti Nathalie oli lähtenyt hakemaan lapsia laskettelutunnilta ja rinteessä ei tosiaan ollut juuri ketään sään takia. Luulin aluksi, että nyt kävi tosi pahasti, sillä en tiennyt, että suksien kuuluu turvallisuussyistä irrota aika helposti, joten kuulin siitä johtuvan napsahtavan äänen samaan aikaan, kuin jalassani tuntui kaikkein pahimmalta. Kipu kuitenkin laantui aika nopeasti ja huomasin aika pian, että toinen suksi oli irronut. Suksi takaisin jalkaan ja jatkamaan laskettelua!

Loppu laskettelu meni hyvin, kaaduin vain kerran takapuolelleni sen jälkeen, mikä on paljon harmittomampi suunta kaatua, kuin naamalleen, polvet kun taipuvat taaksepäin. Emme kuitenkaan olleet rinteessä kuin reilut kaksi tuntia, sillä tuuli navakoitui ja sai lumisateen tuntumaan pieniltä kiviltä.

Päivän edetessä jalka tuli kipeämmäksi ja erityisesti paluumatka ahtaasti lasten välissä istuen ei tehnyt ollenkaan hyvää sille ja kotiin saavuttuamme minulla oli jo vaikeuksia kiivetä portaita. Tänään se on taas vähän parempi, en kyllä tiedä menenkö nyrkkeilyyn tänään, se kun ei ole ihan perusnyrkkeilyä, vaan siinä potkitaa myös paljon ja toisinaan tehdään lihaskuntoliikkeitäkin. Se on ainakin varmaa, etten pysty pyöräilemään sinne, niin kuin yleensä, mutta ehkä menen autolla treenaamaan yläkroppaa ja oikeaa jalkaa. Mitään vakavaa tuossa vasemmassa jalassa ei kuitenkaan varmasti ole, sillä siinä ei näy mitään (alempana sääressä on kyllä mustelma monosta), eikä se ole ollenkaan turvonnut ja voin laskea painoa sille, että eiköhän se ohi mene.

Kotona odotti kiva yllätys kun illalla päästiin sinne: mun kattoikkuna oli taas vuotanu ja lattialla oli jo ihan hyvä lätäkkö, vaikka toi isä olikin siihen ikkunaan laittanu lisää tiivisteitä. Mutta se vuotikin nyt eri kohdasta kuin aikaisemmin. Ei me sitten enää illalla tehty sille ikkunalla sen kummempia, kunhan kuivattiin lätäkkö ja vuotokohta. Tämän viikon aikana tiivistetään ikkunaa sitten entisestään.

Bisous,
Henna

Mes trucks

Ensimmäinen kokonainen arkiviikko Ranskassa joulun jälkeen on ohi ja toinen pyörähtänyt mukavasti käyntiin lumisateen ja sitä seuraavan kaaoksen merkeissä. Mutta eipä mennä asioiden edelle, tässä on ehtinyt tapahtua monenlaista ennen lumisadetta!

Viimeksi jo meinasin, mutta sitten unohdin kirjottaa viimeaikoina Ranskaa puhuttaneesta uutisesta: Gerard Depardieu on nykyään venäläinen. En tiedä, onko tämä Suomessa ylittänyt uutiskynnystä, Venäjä on kuitenkin siinä vieressä ja Putin on tehnyt tästä aika show'n. Hän siis pikavauhtia myönsi Depardieulle Venäjän passin ja antoi hänelle talonkin Venäjältä. Tämä lähti siitä, että Depardieu halusi vaihtaa kansallisuutta, sillä suurituloisena hän joutui maksamaan veroja yli 80%, eikä luonnollisesti ollut kovin tyytyväinen. Suurin osa rikkaista ranskalaisista on kuulemma muuttanut Sveitsiin ja Belgiaan ja hankkinut kyseisen maan kansalaisuuden, mitä en noilla veroprosenteilla kyllä yhtään ihmettele. Depardieu on Venäjällä kuulemma oikein pidetty näyttelijä, mutta eivät kaikki Venäläiset silti ole tyytyväisiä presidenttinsä toimintaan. Ranskan kurssillani oleva venäläinen kertoi, että tempauksellaan Putin halusi kiinnittää huomiota Venäjän ja Euroopan välisiin suhteisiin ja erityisesti kulkemiseen: EU:hun päästäkseen venäläinen tarvitsee viisumin ja Venäjä haluaisi kovasti vapautua tästä. Depardieullä tulee olemaan paljon vaikeuksia matkustaa, jos hän tosiaan ottaa vastaan Venäjän passin, sillä venäläisten ei ilmeisesti aina ole helppoa edes saada viisumia.

Maanantai-iltapäivästä taisin viimeksi kirjoitella, eli aloitan tällä kertaa viime tiistaista. Minulla alkoi joululoman jälkeen koulu, minne tulin myöhässä, sillä junani oli taas myöhässä. En muista, miten paljon olen siitä kirjoitellut, mutta ennen jouluakin juna oli suunnilleen joka toisena koulupäivänäni myöhässä ja iltapäivisin jouduin melkein aina tulemaan bussilla takaisin, sillä junaradalla tehdään jotain töitä ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ranskassa junat taitaa olla vielä epäluotettavampia kuin Suomessa ja kaikki tämä ilman lunta!

Kun olin hakenut lapset koulusta, teimme Thibaud'n kanssa Pokémon-kortteja. Aikaisemminhan kerroin, että minulla on ollut vähän vaikeuksia ymmärtää hänen juttujaan lentokoneista ja armeijasta yms. mutta tällä viikolla löysimme yhteisen juttumme! Tykkäsin kovasti Pokémonista pienenä, enkä ole ihan kaikkea unohtanut. Lisäksi Thibaud oli tosi vaikuttunut piirustustaidoistani, vaikka tietenkin sanoin hänelle, että hänkin piirtää Pokémoneja tosi hyvin. Mutta joudumme tosiaan tekemään kortit itse: vanhemmat ovat kieltäneet Pokémonin lapsilta, joten he eivät saa katsoa sitä TV:stä eivätkä he osta mitään siihen liittyviä tavaroita lapsille. Thibaud kuulee siitä vain koulussa ja joku kaveri piirtää Pokémoneja hänelle voipaperille. Tämän verran on ilmeisesti sallittua, sillä tekemistämme korteista ei ole tullut mitään sanomista. Kortteja tekemällä meni monta iltapäivää viime viikolla, eikä innostukselle näy loppua

Tässä muutama Thibaud'n tekemä vähän vielä keskeneräinen kortti, jotka hän halusi antaa minulle.

Keskiviikkona lapsilla jatkui harrastukset normaaliin tapaan ja olimme jopa hyvissä ajoin paikalla. Yleensä äiti laittaa lapset valmiiksi keskiviikkoisinkin ja silloin ollaan aina aikataulusta jäljessä, mutta tällä kertaa äiti joutui lähtemään aikaisin, sillä hän lähti työmatkalle Marseilleen ja sain laittaa lapset omaa tahtiani valmiiksi, eikä oltu myöhässä. Cham'sissa jatkui myös keskiviikkoiset illanvietot joulutauon jälkeen. Tarjolla oli myös Galette de rois. Perinteisen ranskalaisen kakun lisäksi tajolla oli myös ainakin kreikkalainen versio ja joku kolmaskin vielä, mutta en enää muista mistä. Tällä kertaa ei käynyt tuuri, enkä siis saanut feveä, mutta kakku kyllä kelpasi.

Torstaina äiti oli edelleen Marseillessa, joten jouduin viemään lapset kouluun, ennen kuin itse menin. Ei ollut mikään paras aamu: heräsin kurkku kipeänä ja muutenkin vähän flunssaisen oloisena ja ehtiäkseni viemään lapset, jouduin tietysti heräämään aikaisemmin, kuin tavallisesti. Ehdin kuitenkin junaani, joka oli kerrankin ajoissa! Torstaina junassa oli oikein lipuntarkastus, mitä ei ole tapahtunut vielä kertaakaan matkalla Valenceen. Koulun jälkeen kävin Isabelin kanssa vähän shoppailemassa: täällä Ranskassa alennusmyynnit ovat juuri vähän aikaa sitten alkaneet ja alennukset ovat huomattavasti parempia kuin Suomessa ja vaatteissa oikeasti löytyy kokoja!

Perjantaina oli töitten osalta ihan normaali päivä: hain lapset koulusta ja sitten Thibaud'lla oli judoa. Mutta perjantaina sain aikaiseksi jotain konkreettista kevättä ajatellen: olimme miettineet toisen suomalaisen Maijan kanssa, että menisimme Cannesiin filmifestivaalien aikana ja perjantaina sain varattua meille hotellihuoneen! Junalippuja ei voi varata kuin vasta kolme kuukautta ennen matkaa, joten sitä joutuu vielä vähän odottelemaan, mutta majoitus on nyt kunnossa. Pitää vaan muistaa varmistella sitä varausta ja maksaa osamaksuja tässä kevään mittaan, sillä filmifestivaalin aikana näissä asioissa ollaan erityisen tiukkoja ja varaus on äkkiä menetetty, jos niitä ei hoida. Mutta olen tosi innoissani, pääsen Cannesin filmifestivaaleille!

Perjantai-iltana yksi kaveri järjesti vielä lomanlopetusjuhlat. Nyrkkeilyn jälkeen kävin siis pikasuihkussa ja laittauduin supervauhtia. Perhe heitti minut Valenceen matkalla Corrençoniin. Aloitettiin illanistujaisilla yhden kaverin luona ja siitä jatkettiin tanssimaan. Saksalainen kaverini Isabel majoitti minut taas luokseen. Hänen host-perheensä on kyllä tosi mukava sen suhteen: heille pääsee aina. Meillä ei toimi yhtä helposti. Minulla oli aikaisemmin viikolla ollut kavereiden kanssa puhetta, että olisi kiva, jos he tulisivat perheeni mökille Corrençoniin ja perheen kanssa olikin aikaisemmin ollut puhetta, että voisin joskus ottaa kaverin mukaan sinne. Isä minulle jo lupasi yhden kaverin, mutta äiti sanoikin myöhemmin, ettei sinne saa tulla ollenkaan, koska he eivät tunne kavereitani. Milloin heillä olisi edes aikaa tutustua? Inhottavaa, että joudun aina valitsemaan kavereiden ja laskettelun välillä. Kaverit voitti tänä viikonloppuna ja vietin tosi kivan viikonlopun.

Kiva viikonloppu jatkui saksalaisilla pannukakuilla; lauantaiaamuna, kun vihdoin päästiin ylös, menimme Isabelin ja kanadalaisen kurssikaverimme Joannan kanssa toiselle saksalaiskaverillemme Frankalle aamupalalle. Eksyimme vähän matkalla, mutta Franka asuu kauniilla asuinalueella, joten se ei niin kamalasti haitannut. Lisäksi bongasin kolikkopuhelimen! Muiden mielestä oli hauskaa, että olin niin innoissani siitä, mutta Suomessa niitä ei ole ollut ikuisuuteen, joten se oli minulle melkein museotavaraa. Perille päästyämme teimme pannukakkuja saksalaiseen tapaan.

Täyttävän aamupalan jälkeen suuntasimme kotikylääni Tain l'Hermitageen. Kävimme nopeasti heittämässä tavarani kotiin ja sitten lähdimme kävelemään Valrhonan tehtaanmyymälää kohti joenvarren maisemareittiä. Valrhonalla maistelimme suklaita ja ostimmekin vähän, vaikka suklaa onkin kamalan kallista siellä.  Valrhonalta suuntasimme Cave de Tainiin, joka on varmaan Tainin alueen suurin viinikauppa. Maistelimme siellä viinejä ja innostuimme kaikki ostamaan pullon tai kaksi. Täällä Ranskassa kun hyvää viiniä voi saada alle kympilläkin, niin ei paljon kirpaissut. Siellä kyllä oli niitä kahdesadan euron pullojakin, mutta niitä ei tietenkään maistelua varten avata.

Maistiaisia..

Cave de Tainissa pääsi näkemään miten ne viinit tekeytyvät!

Me tytöt Tain l'Hermitagessa

Päivän saalis

Yhdellä kavereistani oli illalla leffatreffit Valencessa, joten he kaikki lähtivät siinä kuuden aikaan. Itse suuntasin kauppaan ostamaan sipsejä ja pidin pienen Mad Men maratonin ennen nukkumaan menoa. Menin kuitenkin aika aikasin nukkumaan, sillä sunnuntaina tiesin suuntaavani Lyoniin.


Sunnuntaina tosiaan näin kaverini Phenyon Lyonissa. Kävimme vähän Part-Dieussä alennusmyynneissä ja sitten kahvilla juttelemassa. Jäin hänen luokseen vielä yöksi, sillä hänellä alkoi koulu maanantaina vasta yhdeltätoista ja itsehän en yleensä ole aamuisin töissä, joten se ei ollut mikään ongelma. Phenyolla oli tosi mukava perhe, hän aikoo jäädä sinne vielä toiseksikin vuodeksi. Maanantaiaamuna suunnattiin taas Part-Dieuhön: maanantaiaamu oli mitä parhain aika shoppailla, Part-Dieuksi se oli melkein tyhjä ja tein tosi hyviä löytöjä! Lyonista palatessani junat eivät taaskaan olleet puolellani: niitä ei ollut ja jouduin tulemaan bussilla takaisin Tainiin, mikä vie kaksi kertaa enemmän aikaa kuin junalla, mutta pääsin takaisin ja ehdin ajoissa hakemaan lapset koulusta.

 Kahdet farkut neljällälympillä, ja löyin kerrankin oikean mittaiset farkut! Nämä ovat sellasita lyhyttä mallia, että normaalijalkaisilla näkyy nilkka, mutta minulle ne olivat juuri oikean pituiset.

Matkalaukut kuudellakympillä! Iso lähtee pääsiäisenä Suomeen täynnä aikakin talvivaatteita, sillä laukku, jossa ne tulivat, meni matkalla rikki. Käsimatkatavaralaukkuni jätin jouluna kotiin, ettei perheeni tarvitsisi ostaa niin paljon laukkuja, kun he tulevat tänne pääsiäisenä. Onneksi sain uudet laukut halvalla, iso on vielä neljäpyöräinen!

Yritin panostaa vähän kesäisempiin vaatteisiin alennusmyynneissä, sillä tiedän, että olen ostanut tosi paljon tarvivaatteita täältä.

Innostuin eilen vähän pidennetyn viikonlopun jälkeen oikein tekemään makaronilaatikkoa ennen nyrkkeilyä. Nyrkkeilyssä tunnin jälkeen oli Galette de rois'ta, taas sain syödä sitä ja sain toista kertaa feven ja olin sitten taas kuningatar.

 Ja vihdoin tähän päivään ja lumeen! Aamulla, kun heräsin, ulkona oli lunta ja sitä satoi edelleen! Olimme eilen jo perheen kanssa lukeneet siitä säätiedotuksesta, mutta itse en kyllä uskonut, että sataisi, sillä viimeksi kun luvattiin lunta, täällä ei satanut edes vettä, mutta tällä kertaa sitä tosiaan tuli (ehkä 2cm, mutta lunta se oli). Lapset olivat tietenkin tosi innoissaan koko aamun. Itse laittauduin ihan normaalisti kouluun, talvisen maiseman kunniaksi päätin kyllä syödä aamupalaksi Suomesta tuomaani ruisleipää, sillä jaksaisi lumisen päivän. Myöhemmin selvisi, että tässä päivässä ei olisi kovinkaan paljon jaksamista. Kun pääsin rautatieasemalla, huomasin, että junani oli peruttu ja seuraavakin (millä myöhästyisin, mutta mitä usein käytän, kun varsinainen junani on myöhässä) oli 40 minuuttia myöhässä. Joanna vielä soitti minulle, kun olin matkalla rautatieasemalle, ettei Valencessa kuulemma kulkenut bussit, joten päätin olla menemättä; olisin ollut vähintään tunnin myöhässä, luultavasti enemmänkin, sillä olisin joutunut kävelemään rautatieasemalta. Tunnillemme selvisi kuulemma neljä ryhmämme kymmenestä hengestä, ja he pitivät kolmen tunnin sijasta vain kaksi., joten olisi ollut ihan turha mennä sinne.

Tässä vielä kuvia lumisesta Tainista, minulla oli kova kiire aamulla kuvata, sillä iltapäivällä tai viimestään huomenna tästä ei ole mitään jäljellä:

 Ranskalaisten ajotaidot lumessa: joku jo ajanut melkein jalkakäytävälle

 Arvatkaa muuten moniko ranskalainen pitää autossaan tai edes omistaa lumiharjaa tai raapaa..

 Autoilla oli vauhtia maksimissaan 10km/h, jos se saa ruuhkia aikaiseksi, niin isoimilla teillä on kuulemma ihan hyvä määrä rekkoja luisuneina sivuttain.

 Heti teitä suolaamassa

Huomatkaa muuten nyt katsoa uudestaan noita keväisen näköisiä kuvia lauantailta! Kuka olisi uskonut, että tänään sataa lunta?

Ja tänään kyllästyin totaalisesti kameraani: latasin sen aamulla, kun näin, että ulkona oli lunta, mistä halusin ottaa kuvia ja tiesin jo, ettei sen akku ole enää kestävimmästä päästä. Sain otettua alle 30 kuvaa ennen kuin akku loppui, mikä on jo ihan naurettavaa. Minulla on ollut aikaisemminkin sen kanssa ongelmia, juuri tuo, ettei akku kestä, mikä on ikävää, sillä haluaisin kovasti ikuistaa au pair-vuoteni. Onneksi kännykkä on pelastanut monessa tilanteessa, mutta silläkään ei ihan missä tahansa olosuhteissa saa hyviä kuvia. Perhe kertoi minulle sellaisesta Mille et une pile liikkestä, mikä tarkoittaa tuhat ja yksi akkua, mistä ajattelin käydä etsimässä uutta. Lähin on Valencessa ja kerran jo meinasin koulun jälkeen mennä sinne, mutta se oli tietenkin kiinni puolenpäivän ja kahden välillä. Toivottavasti sieltä löytyisi uusi akku järkevään hintaan! Uusi kamerakaan ei olisi pahitteeksi, omani on jo varmaan kuusi vuotta vanha, mutta en viitsisi täältä Ranskasta sitä ostaa, sillä takuu olisi sitten täällä. Mutta katsotaan, jos nyt niitä akkuja edes pääsisi katsomaan

Bisous,
Henna

En haut et en bas

Eli Ranskassa taas ollaan, tässähän on ehtinyt yli viikko jo vierähtääkin, 28.12. iltana kun jo tulin takaisin.

Jouluna Suomessa en päivitellyt mitään, niin kuin lupasinkin, mutta lyhyesti ajattelin kuitenkin päällimmäiset ajatukset lomasta tähän kirjoitella. Oli kivaa olla kotona, missä kaikki oli tuttua, tavarat löytyivät loogisista paikoista ja viemärit niin vessassa kuin suihkussa toimi moitteettomasti! Saunasta nautin erityisesti, olihan Suomessa Ranskaan verrattuna jäätävää: 20-30 astetta kylmempää. Ranskassa oli tosiaan lähdön aikaan noin kymmenen astetta päivisin lämmintä, Suomessa alle -10 yhtä päivää lukuunottamatta.

Reissusta Suomeen viisastuneena, mietin ensi kerralla vähän tarkemmin, että mihin aikaa lentoni otan ja mitä otan mukaan, kun sitten kesällä palaan. Lento oli seitsemältä aamulla, mutta matkani alkoi jo edellisenä iltana: menin Lyonissa asuvalle au pair-kaverilleni Aurille yöksi, koska pikkukylästäni en olisi millään päässyt pois siihen aikaan aamusta. Auri oli ihana ja saattoi minut lentokentälle menevälle ratikalle, minne neljän aikaan aamusta lähdettiin kävelemään. Ja ensimmäinen ratikka oli vasta viideltä aamulla! Lyonissa ei oikein taideta pitää tuota lentokenttää niin tärkeänä, kun ei sinne ihan milloin vaan pääsekkään, vaikka lentoja on mihin aikaan päivästä tai yöstä vaan. Pääsin kuitenkin ratikkaan ja vähän myöhäisestä saapumisesta lentokentälle huolimatta (kentällähän pitäisi olla kaksi tuntia ennen lähtöä ja minä siihen aikaan vasta lähdin Lyonin keskustasta) ehdin lennolleni ja jatkolennolleni myös, vaikka ensimmäinen lento olikin myöhässä. Lähtöportilla luki kyllä jo "Gate closing" kun pääsin sinne, mutta ehdin. Ja toinen oppi: kukaan ei saa mitään tuliaisia, kun tulen takaisin. Matkalaukkujen painorajat paukkuivat jo nyt, tietysti nyt oli paljon Suomeen vietävää, kun kaikki joululahjat piti suklaatuliaisten lisäksi saada perille. Kesällä on varmasti silti vielä enemmän tavaraa, sillä olen täältä Ranskasta ostellut paljon kaikkea, sen lisäksi, että joka laukku oli muutaman kilon ylipainoinen jo kun tulin ja talvivaatteet tulivat vielä eri laukussa kavereiden mukana Pariisiin. Noh, onneksi perhe tulee pääsiäisenä käymään, tänne päin on parempi matkustaa kevyesti, sillä paluumatkalle on tulossa paljon tavaraa!

Kaikkein parasta Suomessa tietenkin oli nähdä perhettä ja ystäviä, joita en melkein neljään kuukauteen ollut nähnyt kuin korkeintaan Skypessä, joidenkin kanssa yhteydenpito oli ollut vain facebookin varassa. Yritin jakaa aikaani kaikille tasapuolisesti ja ehtiä näkemään mahdollisimman paljon ihmisiä. Kun oli purkanut matkalaukkuni kaappeihin, tuntui, kuin en olisi missään muualla ollutkaan, vaikka koko ajan päässä olikin ajatus, että kohta taas mennään. Kotona oli helppoa olla, mikä oli hyvä tietää sitten kesällä odottavaa varsinaista paluuta varten: Suomessa on ystäviä ja perhe, joiden luo on hyvä palata, vaikka kesällä Ranskasta lähtö tulee varmasti olemaan vaikea paikka. Joulu Suomessa oli ihana, hetken sain nauttia oikeasta talvesta, kylmästä ja lumesta, mutta pian koitti lähtöpäivä takaisin Ranskaan.

Ranskaan paluu ei sujunut ollenkaan niin kivuttomasti, kuin Suomeen paluu, tai kun syksyllä lähdin. Nyt tiesin jo, miltä koti-ikävä tuntuu ja alkuinnostus oli käytetty. Ranskaan paluu oli paluu arkeen. Myös tekemisen puute pelotti, sillä talo olisi tyhjä palatessani, sillä perhe oli mökillä viettämässä joulua ja uuttavuotta ja tiesin, että suurin osa kavereistani jatkaisi lomaansa uudenvuoden yli jossain muualla kuin Tainissa, Valencessa tai edes Lyonissa. Ratkeaminen tapahtui Lyonin lentokentällä, kun matkatavarani eivät tulleetkaan perille. Miten ihmeessä selviäisin koti-ikävästä ilman Fazerin sinistä ja Vaasan ruispaloja? Laukussa oli myös Auran sinihomejuusto, Oltemanni ja sulatejuustoa, että pääsisin näyttämään, millaista juustoa Suomessa on. Erityisesti Aura varmasti pilaisi kaiken laukussa olevan, jos se olisi pitemmän aikaa hukassa. Ryhdistäydyttyäni kävin tekemässä ilmoitukset kadonneesta laukustani ja sen jälkeen näkemään perheeni äidin vanhemmat, jotka olivat tulleet minua hakemaan, sillä he asuvat aivan lentokentän vieressä ja lisäksi perheeni oli tosiaan viettämässä joulua ja uuttavuotta mökillään. Toisaalta oli kätevää, että he tulivat minua hakemaan, sillä pystyin nyt viettämään yön heidän luonaan ja menemään itse seuraavana päivänä hakemaan laukkuani. Ilmoitusta tehdessäni laukkuni jäljitettiin Amsterdamiin, se ei vaan ollut ehtinyt vaihtaa konetta ja tulisi seuraavalla saman yhtiön koneella Lyoniin. Ja sieltä matkalaukkuni tulikin, ehjänä ja kaikki tavarat tallessa ja juustotkin syömäkelpoisina.

Ukki heitti minut sitten tavaroineni kotiin. Siellä iski toinen romahdus. Toisaalta olin hirveän helpottunut, että matkalaukkuni löytyi, toisaalta olin jo heti kamalan koti-ikävissäni ja tyhjään taloon oli ikävä palata. Seuraavaksi päiväksi sitten tuppauduin kahden kurssikaverini seuraan Lyoniin. He olivat oikein ottaneet hotellista huoneen päästäkseen kunnolla juhlimaan uuttavuotta siellä. Minä olin päättänyt tuon yksinäisen puolikkaan päivän jälkeen kotona, että toista sellaista ei tulisi, joten oli pakko päästä ulos ja näkemään ihmisiä. Eivät he mitenkään pahastuneita olleetkaan, että aaton aatoksi tulin Lyoniin. Vietettiin mukava päivä taidemuseossa, minkä jälkeen toinen kavereistani palasi takaisin hotellille: hänellä oli aika varmasti kuumetta, joten lepo oli paikallaan. Toisen kanssa jatkettiin päivää Lyonin vanhassa kaupungissa kuljeskellen. Siellä oli (kaikkien ranskalaisten tapojen vastaisesti) vielä kauppojakin auki sunnuntai-iltana! Erityisesti herkkukaupat veti meitä kovasti puoleensa, vaikka itse en sitten pystynytkään mitään ostamaan: au pairina ansaitut rahat oli hyvin käytetty tuliaisiin ja joululahjoihin ja Suomen tilin rahoihin yritän olla koskematta, sillä paluun jälkeen on edessä muutto omaan asuntoon, sillä yliopistopaikka Turussa odottaa.

Tässä vielä kuvia päivältä:

Place des Terreaux

Ruukut kuin Herkuleksesta ja Monet'n maalaus

Seuraavana päivänä olikin sitten uudenvuoden aatto. Yksi kaveri oli kutsunut minut hänen ja poikaystävänsä luo viettämään uuttavuotta, luvassa oli hyvät bileet. Hän oli hankkinut yhden toisen kaverin antamaan minulle kyydin sinne, sillä he eivät asu mitenkään hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä ja erityisesti paluu voisi uudenvuoden päivänä olla hankala, sillä sehän on pyhä. Tämä kaveri olisi kuitenkin Tournonista hakenut tyttöystävänsä, joten ei ollut suuri vaiva ottaa minutkin kyytiin. Oli tosiaan hyvät pippalot, paljon uusia ihmisiä, nimenomaan ranskalaisia, mikä oli hyvä juttu, sillä melkein kaikki kaverini täällä ovat myös ulkomaalaisia, kun kielikurssilla, au pair-tapaamisissa ja Valencen kielikahvilassa olen heidät tavannut. Seuraava päivä oli tahmea ja kyytini vielä jostain kumman syystä halusi käydä isovanhemmillaan ennen kuin heittäisi minut ja tyttöystävänsä kotiin! Ensin piti odotella, että isovanhemmat itse kotiutuisivat uudevuoden vietosta ja sitten vielä olla siellä. Halusin niin kovasti päästä nukkumaan! No, siitä selviydyttiin ja kuuden aikaan olin vihdoin taas kotona.

Itku meinasi taas tulla, kun Auri kertoi, ettei ollutkaan päässyt lennolleen Ranskaan uudenvuodenpäivänä, sillä meillä oli suunnitelmissa nähdä sitten uudenvuoden jälkeen, sillä hän olisi myös ollut yksin kotona palattuaan. Olin ollut innoissani, että joku kaverini olisi vihdoin taas täällä. Mutta hän ei tosiaan tullutkaan ja piti keksiä jotain muuta. Keskiviikkona näin sitten Louisin pitkästä aikaa. Hän oli edellisenä päivänä kotiutunut joulun ja uudenvuoden vietosta. Hän tuli tässä meillä käymään, juteltiin kuulumisia, hän antoi muutamia vinkkejä, missä kylissä tai kaupungeissa kannattaisi keväällä käydä vierailemassa ja itse näytin vähän kuvia jouluisesta ja talvisesta Suomesta.

Torstaina lähdin perheen mökille, sillä minun piti perjantaina olla töissä, sillä vanhemmilla ei ollutkaan lomaa ihan siihen asti kuin lapsilla. Menin Lyoniin junalla, sillä isä, joka oli jo aloittanut työt, oli sielä töissä ja hänen töiden jälkeen ajeltiin Corrençoniin. Lapset olivat ihanan innoissaan nähdessään minut taas, hyvä kun sain syötyä joululahjojen esittelyn lomassa! Ja olin kyllä itsekin iloinen nähdessäni perheen taas, minulla taisi olla heitä vähän ikävä.

Perjantaiaamuna alkoi työt. Vanhemmat lähtivät aikaisin töihin, sillä mökiltä sinne on tietenkin paljon pitempi matka. Minun hommani oli herättää lapset ja laittaa heidät valmiiksi aamun laskettelutunneille. Siinä olikin hommaa, se vaatteiden määrä oli uskomaton! Itse pukisin lapset niin kahdenkymmenen asteen pakkaseen, mutta Vercorsin laskettelurinteillä lämpötila oli viiden ja kymmenen plusasteen välissä ja aurinko lämmitti, toisin kuin Suomessa talvella. Lasten setä tuli heitä hakemaan, minä en voinut heitä viedä, sillä vanhemmat olivat vieneet autot. Lähdin myös itse sinne vähän ylemmäs katsomaan rinteitä, mutta siitä nyt ei oikein saanut mitään käsitystä. Siellä alhaalla oli niin vähän lunta, että alarinteet eivät olleet auki, enkä sitten hiihtohissillä silloin lähtenyt katsomaan. Kun pääsin takaisin mökkiin, jatkoin onnellisesti vähän uniani ja virkeämpänä päätin sitten tehdä jotain, mitä en olisi itsestäni uskonut: lähdin hiihtämään! Ei se mitenkään hienoa täällä Ranskassakaan ollut, korkeintaan kamalampaa: reitti oli hirveän mäkinen, joten siinä ei edes oikeasti päässyt hiihtämään, ja lisäksi täällä on niin kuuma. Uskomatonta, että sellaisella säällä oli edes lunta jäljellä!

Lasten ukki tuli puolen päivän aikaa mökille myös ja hän kävi hakemassa lapset laskettelutunneiltaan, minkä jälkeen syötiin ja vahdittiin lapsia yhdessä, kunnes vanhemmat tulivat kotiin. Syötiin minulle taas uutta ranskalaista erikoisuutta raclette, eli sulatettiin juustoa (siihen oli oikein erityinen laite!) ja kaadettiin se sitten perunoiden ja kinkun päälle. Raclette-juuston kanssa se oli ihan hyvää, sitten oli vielä erikoisuus verculin eli raclette, mutta juusto olikin Vecorsin sinihomejuustoa. Sitäkin uskaltauduin maistamaan, mutta se oli kyllä sinihomejuuston viimeinen mahdollisuus, pahaa se oli sulaneenakin!

Perjantai-iltana violetti hetki

Täällä siis vietin lauantaiaamupäivän.

Lauantaina lähdin perheen äidin ja lasten mukaan ylös laskettelurinteille, ihan siksi, että siellä paistoi aurinko ja alhaalla laaksossa oli kamala sumu. Istuskelin aamupäivän sellaisen kahvilan pihalla aurinkotuolissa kirjaa lueskellen. Myöhemmin syötiin siinä samassa kahvilassa ja ruuan jälkeen oli oman päiväni odotetuin hetki: pääsin kokeilemaan laskettelua ensimmäistä kertaa! Kaikki oli vieläpä ilmaista: varusteet sain lainattua isän äidiltä, joka on laskettelun jo lopettanut ja tunnin antoi lasten setä, joka ihan työkseen opettaa laskettelua. Alku oli vaikea, mutta ei niinkään laskettelun osalta. Kengät puristivat kamalasti ja sukat piti karsia minimiin ja olo oli huono. Myöhemmin epäilimme sitä kahvilaa, missä olimme lounastaneet päivällä, sillä muulla perheellä alkoi vatsavaivat lauantaista. Itse selvisin vain iltapäivän pyörrytyksellä, mikä oli kyllä huono aika, sillä halusin oikeasti lasketella. Tunnin levon ja paremmassa kahvilassa käynnin jälkeen olo oli onneksi sen verran parempi, että pääsin etenemään jardin des enfants, lasten pihalta, lasten mäkeen. Ja olin hyvä! En kaatunut kertaakaan sinä päivänä ja opin tosi nopeasti ihan ensikertalaiseksi. Tietysti se, että osaan hiihtää, auttaa, mutta silti. Vincent (lasten setä, joka minua opetti) sanoikin, että seuraavana päivänä voin sitten mennä sinne ylös rinteille oikeasti laskettelemaan, enkä vain kirjaa lukemaan.

Täältä aloitin laskettelun...

Niin sitten teinkin, sunnuntaina lähdin aamulla äidin ja Elisen mukaan laskettelemaan. Tietenkään en vielä mennyt mihinkään isoihin ja jyrkkiin rinteisiin, vaan pysyttelin niissä helpommissa, mutta se meni kyllä hyvin, ja tuona toisena päivänä opin laskettelemaan, niin kuin oikeasti lasketellaan. Aloittelijathan kääntyvät "lumiauralla" eli suksien kärjet osoittavat toisiaan ja oikeasti suksien pitäisi kääntyä niin, että ne ovat koko ajan samansuuntaisesti. Olimme vähän lauantaina aloitelleet sitä ja itsekseni sitten treenasin lisää ja sitten vielä näimme Vincentin mäessä ja hän vielä opetti minua. Se meni hyvin ja oli hauskaa.

 ...ja tänne pääsin jo seuraavana päivänä!

 Tuossa lauantai-iltana ja sunnuntaina syötiin sellaista galette des rois-kakkua, jota siis syödään loppiaisena ja johon on piilotettu feve, usein joku pieni hahmo, itselleni se sattui kohdalle ja se oli Tintti. Ja kun sain palaani tämän piilotetun hahmon, niin minusta tuli sitten kuningatar.

 Tähän väliin laitan vielä muutamia kuvia tuolta Corrençonista:

Tänään olen ollut vähän tavallista enemmän töissä. Kun lapsilla on edelleen vähän vatsavaivoja, äiti päätti, että parempi, että syövät vain riisiä, koulussa saattaisi olla jotain, mikä ei ainakaan auta, joten hain lapset päivällä kotiin syömään riisiä, mitä olin keittänyt aamulla ison kattilallisen, sillä suurella todennäköisyydellä ainakaan iltaruuilla ei tulla paljon muuta syömään. Minähän en joka päivä voi hakea lapsia syömään, sillä tiistaisin ja torstaisin olen koulussa siihen aikaan, mutta tänään nyt sitten näin.

Bisous,
Henna