En haut et en bas

Eli Ranskassa taas ollaan, tässähän on ehtinyt yli viikko jo vierähtääkin, 28.12. iltana kun jo tulin takaisin.

Jouluna Suomessa en päivitellyt mitään, niin kuin lupasinkin, mutta lyhyesti ajattelin kuitenkin päällimmäiset ajatukset lomasta tähän kirjoitella. Oli kivaa olla kotona, missä kaikki oli tuttua, tavarat löytyivät loogisista paikoista ja viemärit niin vessassa kuin suihkussa toimi moitteettomasti! Saunasta nautin erityisesti, olihan Suomessa Ranskaan verrattuna jäätävää: 20-30 astetta kylmempää. Ranskassa oli tosiaan lähdön aikaan noin kymmenen astetta päivisin lämmintä, Suomessa alle -10 yhtä päivää lukuunottamatta.

Reissusta Suomeen viisastuneena, mietin ensi kerralla vähän tarkemmin, että mihin aikaa lentoni otan ja mitä otan mukaan, kun sitten kesällä palaan. Lento oli seitsemältä aamulla, mutta matkani alkoi jo edellisenä iltana: menin Lyonissa asuvalle au pair-kaverilleni Aurille yöksi, koska pikkukylästäni en olisi millään päässyt pois siihen aikaan aamusta. Auri oli ihana ja saattoi minut lentokentälle menevälle ratikalle, minne neljän aikaan aamusta lähdettiin kävelemään. Ja ensimmäinen ratikka oli vasta viideltä aamulla! Lyonissa ei oikein taideta pitää tuota lentokenttää niin tärkeänä, kun ei sinne ihan milloin vaan pääsekkään, vaikka lentoja on mihin aikaan päivästä tai yöstä vaan. Pääsin kuitenkin ratikkaan ja vähän myöhäisestä saapumisesta lentokentälle huolimatta (kentällähän pitäisi olla kaksi tuntia ennen lähtöä ja minä siihen aikaan vasta lähdin Lyonin keskustasta) ehdin lennolleni ja jatkolennolleni myös, vaikka ensimmäinen lento olikin myöhässä. Lähtöportilla luki kyllä jo "Gate closing" kun pääsin sinne, mutta ehdin. Ja toinen oppi: kukaan ei saa mitään tuliaisia, kun tulen takaisin. Matkalaukkujen painorajat paukkuivat jo nyt, tietysti nyt oli paljon Suomeen vietävää, kun kaikki joululahjat piti suklaatuliaisten lisäksi saada perille. Kesällä on varmasti silti vielä enemmän tavaraa, sillä olen täältä Ranskasta ostellut paljon kaikkea, sen lisäksi, että joka laukku oli muutaman kilon ylipainoinen jo kun tulin ja talvivaatteet tulivat vielä eri laukussa kavereiden mukana Pariisiin. Noh, onneksi perhe tulee pääsiäisenä käymään, tänne päin on parempi matkustaa kevyesti, sillä paluumatkalle on tulossa paljon tavaraa!

Kaikkein parasta Suomessa tietenkin oli nähdä perhettä ja ystäviä, joita en melkein neljään kuukauteen ollut nähnyt kuin korkeintaan Skypessä, joidenkin kanssa yhteydenpito oli ollut vain facebookin varassa. Yritin jakaa aikaani kaikille tasapuolisesti ja ehtiä näkemään mahdollisimman paljon ihmisiä. Kun oli purkanut matkalaukkuni kaappeihin, tuntui, kuin en olisi missään muualla ollutkaan, vaikka koko ajan päässä olikin ajatus, että kohta taas mennään. Kotona oli helppoa olla, mikä oli hyvä tietää sitten kesällä odottavaa varsinaista paluuta varten: Suomessa on ystäviä ja perhe, joiden luo on hyvä palata, vaikka kesällä Ranskasta lähtö tulee varmasti olemaan vaikea paikka. Joulu Suomessa oli ihana, hetken sain nauttia oikeasta talvesta, kylmästä ja lumesta, mutta pian koitti lähtöpäivä takaisin Ranskaan.

Ranskaan paluu ei sujunut ollenkaan niin kivuttomasti, kuin Suomeen paluu, tai kun syksyllä lähdin. Nyt tiesin jo, miltä koti-ikävä tuntuu ja alkuinnostus oli käytetty. Ranskaan paluu oli paluu arkeen. Myös tekemisen puute pelotti, sillä talo olisi tyhjä palatessani, sillä perhe oli mökillä viettämässä joulua ja uuttavuotta ja tiesin, että suurin osa kavereistani jatkaisi lomaansa uudenvuoden yli jossain muualla kuin Tainissa, Valencessa tai edes Lyonissa. Ratkeaminen tapahtui Lyonin lentokentällä, kun matkatavarani eivät tulleetkaan perille. Miten ihmeessä selviäisin koti-ikävästä ilman Fazerin sinistä ja Vaasan ruispaloja? Laukussa oli myös Auran sinihomejuusto, Oltemanni ja sulatejuustoa, että pääsisin näyttämään, millaista juustoa Suomessa on. Erityisesti Aura varmasti pilaisi kaiken laukussa olevan, jos se olisi pitemmän aikaa hukassa. Ryhdistäydyttyäni kävin tekemässä ilmoitukset kadonneesta laukustani ja sen jälkeen näkemään perheeni äidin vanhemmat, jotka olivat tulleet minua hakemaan, sillä he asuvat aivan lentokentän vieressä ja lisäksi perheeni oli tosiaan viettämässä joulua ja uuttavuotta mökillään. Toisaalta oli kätevää, että he tulivat minua hakemaan, sillä pystyin nyt viettämään yön heidän luonaan ja menemään itse seuraavana päivänä hakemaan laukkuani. Ilmoitusta tehdessäni laukkuni jäljitettiin Amsterdamiin, se ei vaan ollut ehtinyt vaihtaa konetta ja tulisi seuraavalla saman yhtiön koneella Lyoniin. Ja sieltä matkalaukkuni tulikin, ehjänä ja kaikki tavarat tallessa ja juustotkin syömäkelpoisina.

Ukki heitti minut sitten tavaroineni kotiin. Siellä iski toinen romahdus. Toisaalta olin hirveän helpottunut, että matkalaukkuni löytyi, toisaalta olin jo heti kamalan koti-ikävissäni ja tyhjään taloon oli ikävä palata. Seuraavaksi päiväksi sitten tuppauduin kahden kurssikaverini seuraan Lyoniin. He olivat oikein ottaneet hotellista huoneen päästäkseen kunnolla juhlimaan uuttavuotta siellä. Minä olin päättänyt tuon yksinäisen puolikkaan päivän jälkeen kotona, että toista sellaista ei tulisi, joten oli pakko päästä ulos ja näkemään ihmisiä. Eivät he mitenkään pahastuneita olleetkaan, että aaton aatoksi tulin Lyoniin. Vietettiin mukava päivä taidemuseossa, minkä jälkeen toinen kavereistani palasi takaisin hotellille: hänellä oli aika varmasti kuumetta, joten lepo oli paikallaan. Toisen kanssa jatkettiin päivää Lyonin vanhassa kaupungissa kuljeskellen. Siellä oli (kaikkien ranskalaisten tapojen vastaisesti) vielä kauppojakin auki sunnuntai-iltana! Erityisesti herkkukaupat veti meitä kovasti puoleensa, vaikka itse en sitten pystynytkään mitään ostamaan: au pairina ansaitut rahat oli hyvin käytetty tuliaisiin ja joululahjoihin ja Suomen tilin rahoihin yritän olla koskematta, sillä paluun jälkeen on edessä muutto omaan asuntoon, sillä yliopistopaikka Turussa odottaa.

Tässä vielä kuvia päivältä:

Place des Terreaux

Ruukut kuin Herkuleksesta ja Monet'n maalaus

Seuraavana päivänä olikin sitten uudenvuoden aatto. Yksi kaveri oli kutsunut minut hänen ja poikaystävänsä luo viettämään uuttavuotta, luvassa oli hyvät bileet. Hän oli hankkinut yhden toisen kaverin antamaan minulle kyydin sinne, sillä he eivät asu mitenkään hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä ja erityisesti paluu voisi uudenvuoden päivänä olla hankala, sillä sehän on pyhä. Tämä kaveri olisi kuitenkin Tournonista hakenut tyttöystävänsä, joten ei ollut suuri vaiva ottaa minutkin kyytiin. Oli tosiaan hyvät pippalot, paljon uusia ihmisiä, nimenomaan ranskalaisia, mikä oli hyvä juttu, sillä melkein kaikki kaverini täällä ovat myös ulkomaalaisia, kun kielikurssilla, au pair-tapaamisissa ja Valencen kielikahvilassa olen heidät tavannut. Seuraava päivä oli tahmea ja kyytini vielä jostain kumman syystä halusi käydä isovanhemmillaan ennen kuin heittäisi minut ja tyttöystävänsä kotiin! Ensin piti odotella, että isovanhemmat itse kotiutuisivat uudevuoden vietosta ja sitten vielä olla siellä. Halusin niin kovasti päästä nukkumaan! No, siitä selviydyttiin ja kuuden aikaan olin vihdoin taas kotona.

Itku meinasi taas tulla, kun Auri kertoi, ettei ollutkaan päässyt lennolleen Ranskaan uudenvuodenpäivänä, sillä meillä oli suunnitelmissa nähdä sitten uudenvuoden jälkeen, sillä hän olisi myös ollut yksin kotona palattuaan. Olin ollut innoissani, että joku kaverini olisi vihdoin taas täällä. Mutta hän ei tosiaan tullutkaan ja piti keksiä jotain muuta. Keskiviikkona näin sitten Louisin pitkästä aikaa. Hän oli edellisenä päivänä kotiutunut joulun ja uudenvuoden vietosta. Hän tuli tässä meillä käymään, juteltiin kuulumisia, hän antoi muutamia vinkkejä, missä kylissä tai kaupungeissa kannattaisi keväällä käydä vierailemassa ja itse näytin vähän kuvia jouluisesta ja talvisesta Suomesta.

Torstaina lähdin perheen mökille, sillä minun piti perjantaina olla töissä, sillä vanhemmilla ei ollutkaan lomaa ihan siihen asti kuin lapsilla. Menin Lyoniin junalla, sillä isä, joka oli jo aloittanut työt, oli sielä töissä ja hänen töiden jälkeen ajeltiin Corrençoniin. Lapset olivat ihanan innoissaan nähdessään minut taas, hyvä kun sain syötyä joululahjojen esittelyn lomassa! Ja olin kyllä itsekin iloinen nähdessäni perheen taas, minulla taisi olla heitä vähän ikävä.

Perjantaiaamuna alkoi työt. Vanhemmat lähtivät aikaisin töihin, sillä mökiltä sinne on tietenkin paljon pitempi matka. Minun hommani oli herättää lapset ja laittaa heidät valmiiksi aamun laskettelutunneille. Siinä olikin hommaa, se vaatteiden määrä oli uskomaton! Itse pukisin lapset niin kahdenkymmenen asteen pakkaseen, mutta Vercorsin laskettelurinteillä lämpötila oli viiden ja kymmenen plusasteen välissä ja aurinko lämmitti, toisin kuin Suomessa talvella. Lasten setä tuli heitä hakemaan, minä en voinut heitä viedä, sillä vanhemmat olivat vieneet autot. Lähdin myös itse sinne vähän ylemmäs katsomaan rinteitä, mutta siitä nyt ei oikein saanut mitään käsitystä. Siellä alhaalla oli niin vähän lunta, että alarinteet eivät olleet auki, enkä sitten hiihtohissillä silloin lähtenyt katsomaan. Kun pääsin takaisin mökkiin, jatkoin onnellisesti vähän uniani ja virkeämpänä päätin sitten tehdä jotain, mitä en olisi itsestäni uskonut: lähdin hiihtämään! Ei se mitenkään hienoa täällä Ranskassakaan ollut, korkeintaan kamalampaa: reitti oli hirveän mäkinen, joten siinä ei edes oikeasti päässyt hiihtämään, ja lisäksi täällä on niin kuuma. Uskomatonta, että sellaisella säällä oli edes lunta jäljellä!

Lasten ukki tuli puolen päivän aikaa mökille myös ja hän kävi hakemassa lapset laskettelutunneiltaan, minkä jälkeen syötiin ja vahdittiin lapsia yhdessä, kunnes vanhemmat tulivat kotiin. Syötiin minulle taas uutta ranskalaista erikoisuutta raclette, eli sulatettiin juustoa (siihen oli oikein erityinen laite!) ja kaadettiin se sitten perunoiden ja kinkun päälle. Raclette-juuston kanssa se oli ihan hyvää, sitten oli vielä erikoisuus verculin eli raclette, mutta juusto olikin Vecorsin sinihomejuustoa. Sitäkin uskaltauduin maistamaan, mutta se oli kyllä sinihomejuuston viimeinen mahdollisuus, pahaa se oli sulaneenakin!

Perjantai-iltana violetti hetki

Täällä siis vietin lauantaiaamupäivän.

Lauantaina lähdin perheen äidin ja lasten mukaan ylös laskettelurinteille, ihan siksi, että siellä paistoi aurinko ja alhaalla laaksossa oli kamala sumu. Istuskelin aamupäivän sellaisen kahvilan pihalla aurinkotuolissa kirjaa lueskellen. Myöhemmin syötiin siinä samassa kahvilassa ja ruuan jälkeen oli oman päiväni odotetuin hetki: pääsin kokeilemaan laskettelua ensimmäistä kertaa! Kaikki oli vieläpä ilmaista: varusteet sain lainattua isän äidiltä, joka on laskettelun jo lopettanut ja tunnin antoi lasten setä, joka ihan työkseen opettaa laskettelua. Alku oli vaikea, mutta ei niinkään laskettelun osalta. Kengät puristivat kamalasti ja sukat piti karsia minimiin ja olo oli huono. Myöhemmin epäilimme sitä kahvilaa, missä olimme lounastaneet päivällä, sillä muulla perheellä alkoi vatsavaivat lauantaista. Itse selvisin vain iltapäivän pyörrytyksellä, mikä oli kyllä huono aika, sillä halusin oikeasti lasketella. Tunnin levon ja paremmassa kahvilassa käynnin jälkeen olo oli onneksi sen verran parempi, että pääsin etenemään jardin des enfants, lasten pihalta, lasten mäkeen. Ja olin hyvä! En kaatunut kertaakaan sinä päivänä ja opin tosi nopeasti ihan ensikertalaiseksi. Tietysti se, että osaan hiihtää, auttaa, mutta silti. Vincent (lasten setä, joka minua opetti) sanoikin, että seuraavana päivänä voin sitten mennä sinne ylös rinteille oikeasti laskettelemaan, enkä vain kirjaa lukemaan.

Täältä aloitin laskettelun...

Niin sitten teinkin, sunnuntaina lähdin aamulla äidin ja Elisen mukaan laskettelemaan. Tietenkään en vielä mennyt mihinkään isoihin ja jyrkkiin rinteisiin, vaan pysyttelin niissä helpommissa, mutta se meni kyllä hyvin, ja tuona toisena päivänä opin laskettelemaan, niin kuin oikeasti lasketellaan. Aloittelijathan kääntyvät "lumiauralla" eli suksien kärjet osoittavat toisiaan ja oikeasti suksien pitäisi kääntyä niin, että ne ovat koko ajan samansuuntaisesti. Olimme vähän lauantaina aloitelleet sitä ja itsekseni sitten treenasin lisää ja sitten vielä näimme Vincentin mäessä ja hän vielä opetti minua. Se meni hyvin ja oli hauskaa.

 ...ja tänne pääsin jo seuraavana päivänä!

 Tuossa lauantai-iltana ja sunnuntaina syötiin sellaista galette des rois-kakkua, jota siis syödään loppiaisena ja johon on piilotettu feve, usein joku pieni hahmo, itselleni se sattui kohdalle ja se oli Tintti. Ja kun sain palaani tämän piilotetun hahmon, niin minusta tuli sitten kuningatar.

 Tähän väliin laitan vielä muutamia kuvia tuolta Corrençonista:

Tänään olen ollut vähän tavallista enemmän töissä. Kun lapsilla on edelleen vähän vatsavaivoja, äiti päätti, että parempi, että syövät vain riisiä, koulussa saattaisi olla jotain, mikä ei ainakaan auta, joten hain lapset päivällä kotiin syömään riisiä, mitä olin keittänyt aamulla ison kattilallisen, sillä suurella todennäköisyydellä ainakaan iltaruuilla ei tulla paljon muuta syömään. Minähän en joka päivä voi hakea lapsia syömään, sillä tiistaisin ja torstaisin olen koulussa siihen aikaan, mutta tänään nyt sitten näin.

Bisous,
Henna