Vahdittavana minulla on siis 4-vuotias tyttö Elise ja joulukuussa 8 täyttävä Thibaud. Elisen kanssa oli jo alusta asti helppoa, hän tykkäsi minusta heti ja minusta on tässä viimeaikoina tullut tytön idoli, erityisesti aamuinen meikkaus ja lakatut kynnet kiinnostavat ja korkokenkiäni Elise ihailee kovasti. Vielä kun perheen äiti ei ole mikään maailman naisellisin nainen, olen Eliselle se tyttömäinen esikuva, mitä hänellä ei aikaisemmin oikein ollut. Elise tykkää kovasti läheisyydestä ja jakeli alusta asti pusuja minullekin, mutta siitä on viimeaikoina tullut luontevampaa minulle (suomalaisena kun tuollainen liikaa läheisyys on ihan kummallista) ja muutenkin tuntuu, että olemme tulleet läheisemmiksi. Sen huomaa ihan pienistä asioista: Elise esimerkiksi tulee syliin paljon useammin kuin aikaisemmin ja ennen minun piti aina tarjota apua, mutta nykyään pyyntö saattaa tulla ennen kuin kysyn. Ja tietenkin lapset uskaltavat nykyään näyttää senkin, kun heillä on huono päivä ja kiukutella minulle. Alkuun he olivat niin vieraskoreita, mutta nyt kun olen tutumpi, heillä ei enää ole tarvetta olla erilaisia, kuin vaikka vanhempiensa kanssa.
Thibaudin kanssa oli erityisesti aluksi hirmu hankalaa olla: hän puhui kamalasti ja minä en kauheasti vielä ymmärtänyt, joten toisinaan huomasin, että hän jätti sanomatta paljon, mitä olisi halunnut, ajatellen, etten tajua. Mutta kielitaitoni on tässä huimasti parantunut ja sen myötä minulla menee myös Thibaudin kanssa paremmin. Suhde on päässyt etenemään, kun olemme kommunikoineet enemmän. Ja olen huomannut, että on tärkeää järjestää hänelle aikaa myös ilman Eliseä: Elise on tosi huomiokipeä ja Thibaud taas vähän hiljaisempi, joten olisi helppo vain huomioida Eliseä enemmän, mutta pitää olla tasapuolinen. Ja nyt kun ymmärrän paremmin, mitä Thibaud haluaa sanoa, on helpompi osallistua hänen juttuihinsa. Tällä hetkellä menossa on paperilentokonearmeijan väsääminen.
Kuvia ei ole tulossa, sillä vanhemmat eivät halua niitä nettiin, joten tähän saatte tyytyä.
Tämä viikko ei ollut ihan täysin normaali viikko. Maanantaina vanhemmat tulivat myöhään kotiin ja minun työpäiväni oli sitten tietenkin pitempi. Tein iltaruuan ja laitoin lapset valmiiksi nukkumaan, vanhemmat tulivat juuri ajoissa sanomaan hyvät yöt ja sitten oli jo ehdottomasti lasten nukkumaanmenoaika. Maanantaistakin kyllä huomasi, että lapset ovat tottuneet minuun. Aikaisemmin se, että vanhemmat tulivat tavallista myöhemmin kotiin, aiheutti kamalasti kiukuttelua ja itkuisen illan, mutta maanantai menikin yllättävän hyvin. Minullekin kelpasi kertoa illalla koulupäivän tapahtumista, kun vanhemmat eivät tulleet ajoissa niistä kuulemaan. Harmi vaan, etten nyt sitten päässyt maanantaina nyrkkeilemään, kun vanhemmilla meni niin myöhään.
Tällä viikolla ranskan tunnitkin oli erilaiset kuin normaalisti: tiistaina oli sijainen ja torstain tunti oli kokonaan peruttu. Sijainen oli ihan hyvä, mutta käytettiin aika enimmäkseen esittelyyn, mikä oltiin tehty jo ihan kurssin alussa, joten uutta ei niinkään ollut. Ja torstain tunti tosiaan oli peruttu, sillä joku toinenkin opettaja meidän kurssin opettajan lisäksi oli poissa, ja sijaisia oli saatavilla vain yksi. No, hyvä puoli oli, että sain nukkua pitkään Cham'sissa vietetyn illan jälkeen. Yritän yleensä siinä puolenyön aikaan lähteä sieltä, etten valvo koko yötä, mutta kyllä se kouluun herääminen silti aina väsyttää.
Sen lisäksi, että sain torstaina poikkeuksellisesti nukkua pitempään, aloitin työt myöhemmin: lapset halusivat kovasti jäädä "iltapäiväkerhoon" (se kai on paras käännös) ja siitä oli aikaisemmin tällä viikolla ollut puhetta ja torstaiaamuna perheen äiti oli sitten jättänyt minulle lapun, että jos voisin hakea lapset myöhemmin, niin he saisivat syödä välipalan siellä ja ehtisivät vähän leikkiä kavereidensa kanssa. Skypettelin siinä sitten äitin kanssa päivällä ja tein iltaruuan jo ajoissa valmiiksi. Päätin tehdä ihan tavallista ruokaa: makaronia ja jauhelihakastiketta. Sitä en olekaan syönyt sen jälkeen, kun Suomesta lähdin. Perhekin tykkäsi kovasti suomalaisesta arkiruuasta. Syömisen jälkeen lähtö oli nopea: menin salsaan, samaan jossa kävin jo kerran aikaisemmin joitain viikkoja sitten. Tällä kertaa olin ajoissa myös alun opetusosuudessa ja jäätin sitten tietenkin vielä kokeilemaan uusia taitoja tanssilattialle, kun salsaklubi aukesi. Sain vielä juoda mojitonkin (ne ovat kuulemma erityisen hyviä siinä paikassa), sillä en ajanut tänään itse. Yksi kaveri asuu täällä Tain l'Hermitagessa myös ja aikaisemminkin on ollut puhetta, että voitaisiin joskus olla liikkeellä samalla kyydillä, mutta koska hän on Valencessa töissä, hän harvemmin tulee käymään kotona, jos illalla on tarkoitus olla taas Valencessa. Onneksi tänään oli poikkeus, sillä paluumatkalla oli tosi sumuista, ei nähnyt oikein mitään.
Perjantaina perhe yllätti minut vapaapäivällä, tai no melkein: aamulla vein lapset kouluun, nostin pyykit ja koko loppupäivä oli vapaa. Lähdin Tournoniin shoppailemaan täällä Tainissa asuvan kiinalaistytön kanssa. Talvikengät kun olivat tosiaan edelleen hakusessa. Tournon kun on vain tuollainen kyläpahanen, joten en odottanut suuria, mutta ajattelin, että voihan sitä aina kokeilla, ei siellä mitenkään huonoja vaatekauppojakaan ole, joten miksei sieltä voisi löytää kenkiä? Ja ne löytyi!
Oikein kunnon karvavuorelleiset ja polveen asti yltävät talvikengät, en ollut uskoa silmiäni kaupassa! Ja lisäksi löysin farkut, jotka tuossa toisessa kuvassa näkyvät, siis kaksi asiaa, mitä on yleensä tosi vaikea löytää. Sopivia farkkuja saa Suomessakin metsästää yleensä koko päivän ja kunnon talvikenkiä taas on hankala täältä Ranskasta löytää. Ja kaikki tämä parissa tunnissa! Olin tosi tyytyväinen.
Kaupoissa käydessä tosi monet myyjät tuli juttelemaan meille: kun yhdessä juteltiin he tietenkin kuulivat, että ollaan ulkomaalaisia, vaikka ranskaa puhuttiinkin keskenämme ja olivat sitten tosi kiinnostuneita, että mistä me tullaan ja mitä me täällä tehdään. Täällähän käy aika paljon turisteja, kun Lyonista helposti laivalla Rhônea pitkin pääsee, mutta sellaiseen ei-turistilautta-aikaan, kun oltiin shoppailemassa, täällä ei tietenkään oikein ulkomaalaisia ole, saati että olisi ulkomaalaisia, jotka puhuvat ranskaa. Alkaa pikkuhiljaa tulla ihan mitään ajattelmatta nuo itsensä esittelylauseet, kun niitä on täällä ollessa saanut niin usein käyttää. :D
Shoppailun jälkeen sanoin heipat kiinalaiskaverilleni (en osaa kirjoittaa hänen nimeään, pitää varmaan kysyä seuraavalla kerralla kun nähdään..) ja näin ensimmäisen ranskalaisen kaverini Louisin kanssa pitkästä aikaa. Meillä ei aikataulut sovi kovin hyvin yhteen, kun hän on koulussa ja minä silloin vapaalla ja töissä sitten kun koulupäivä loppuu, mutta otin nyt kaiken irti vapaapäivästäni. Käytiin kahvilla ja hengailtiin meillä, minä näytin vähän kuvia ruisleivästä ja juteltiin muutenkin vähän Suomesta.
Lauantaina menin Lyoniin tapaamaan au pair-kaveriani Phenyoa. Hän tulee Etelä-Afrikasta ja tavattiin silloin alkusyksystä au pair-tapaamisessa. Käytiin syömässä ja vietettiinkin siellä pitkä tovi jutellen ja tultiin tosiaan hyvin juttuun. Mietittiin vaan, että miksi ei olla saatu aikaisemmin aikaiseksi nähdä, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan! Tutustutin Phenyon macaron-leivoksiin, hän ei ollut vieläkään maistanut niitä, eikä oikeastaan edes tiennyt, että mitä ne ovat! Ja kyllähän Ranskassa pitää macaroneja maistaa. Ostettiin macaronimme tosin vaan jostain ketjukahvilasta, mutta kyllä nekin ihan syötäväksi kelpasi.
Jälkkäriksi söin crème brûléen. Macaron-rasia on jo ihan jouluinen lumihiutaleineen.
Pääsin myös ekaa kertaa Ranskassa ollessani näkemään mielenosoituksen. Ranskalaisethan rakastaa lakkoja ja mielenosoituksia ja molempia järjestetään jatkuvasti. Tain l'Hermitage on vain niin pieni paikka, ettei täällä niitä niin paljon ole, enkä siis ollut päässyt vielä yhtään näkemään. Lyon taas on isompi paikka, ja siellä niitä järjestetään säännöllisemmin.
Mielenosoitus oli tällä kertaa joku homovastainen, en ihan päässyt perille vastustettiinko siellä avioliittoa, vai adoptiota vai mitä.
Sunnuntain olin yksin kotona, sillä perhe oli lähtenyt Corrençoniin ja minä tosiaan jäin tänne, että pääsin lauantaina Lyoniin. Sunnuntain vietin keittiössä. Olin jo aikaisemmin suunnitellut tekeväni karjalanpiirakoita ja kun nyt sitten kokkailin, päätin leipoa myös ruisleipää. Molemmat aika työläitä ja aikalailla koko päivähän siinä meni, mutta oli kyllä sen arvoista! Kumpaakaan en ollut päässyt syömään sitten Suomesta lähdön, enkä ollutkaan tajunnut, miten paljon kaipasin niitä, ennen kuin pääsin niitä syömään. Ja tietenkin tässä oli vielä tämä oma tekeminen, kyllä sitä omatekemää ruisleipää arvostaa paljon enemmän, kuin vaikka jotain Vaasan ruispaloja, vaikka ei siinäkään vikaa ole, mutta kun on itse nähnyt enemmänkin vaivaa, kuin vain kävellyt kauppaan, niin kyllä se maku siitä kummallisesti paranee.
Munavoita piti tietenkin tehdä karjalanpiirakoiden kanssa.
Ruisleipiini olin kyllä erityisen tyytyväinen. Suurin osa resepteistä olisi vaatinut ainakin kaksi päivää aikaa tehdä, enkä ollut ikinä ennen tehnyt itse ruisleipää, joten valitsin joukosta sen helpoimman ja nopeimman ja missä oli vähiten aineksia, sillä sunnuntaina täällä ei ole mitään mahdollisuuksia päästä kauppaan. Odotukset eivät siis olleet korkealla, mutta ylittyivät roimasti, kun pääsin maistamaan. Meillä vielä sattui olemaan jääkaapissa "tavallista" juustoa, emmentalia siis, joten sain tehtyä itselleni oikein suomalaistyylisen voileivän! Juuston leikkaaminen ohuiksi siivuiksi oli tosin aika haastavaa: täällä Ranskassa kun juustohöylä ei ole mikään joka keittiöstä, tai edes kaupasta löytyvä väline.
Perheellekin tekeleeni maistuivat, karjalanpiirakat taisivat näistä kahdesta viedä voiton. Syötiin sunnuntai-iltana siis ihan suomalainen iltapala: karjalanpiirakoita munavoilla ja ruisleipää voilla ja juustolla. Oman päiväni päätin vielä riviin Fazerin sinistä ja muutamaan salmiakkiin sekä turkinpippuriin. Olen kovasti yrittänyt niitä säästellä, että ne riittäisivät siihen asti, että pääsen jouluna täydentämään varastoja, mutta pahalta näyttää...
Viimeviikko oli tosi hyvä viikko. Tein itse oloani kotoisemmaksi tekemällä suomalaista ruokaa, mutta myös ihmiset ympärilläni saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi täällä.
Bisous,
Henna
P.S. Tänään on tasan 30 päivää siihen, että tulen
Suomeen joulunviettoon!
Suomeen joulunviettoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti