Vacance de Toussaint

Eipä ole taas hetkeen tullut kirjoiteltua, viime viikolla en oikein päässyt bloggailemaan, sillä olimme koko viikon Corrençonissa. Kyllä sieltä tietokone ja netti löytyy, mutta kuvia en olisi saanut laitettua, sillä en halua tallentaa niitä sinne koneelle ja en ole kokenut, että kannattaisi ottaa oma läppäri sinne mukaan. Mutta ennen Corrençonin reissua pääsin vähän tanssimaan:

25.10. torstai

Torstai-iltana menimme kurssikaverini Isabelin ja muutamien Cham'sissa tapaamiemme tyyppien kanssa salsa-klubille. Siellä oli ennen klubin aukeamista ollut salsatunti, mutta tulimme sen verran myöhään, että se oli jo loppunut, mutta muutamat tutut sitten näyttivät ja opettivat lyhyen sarjan, mikä oli päivän tunnilla opetettu, että uskaltautuisimme sitten tanssilattialle. Mutta eihän sinne oikein kehdannut mennä: muut, jotka siellä tanssivat osasivat oikeasti tanssia salsaa ja olivat niin hyviä, että olisi ihan nolottanut mennä sinne jotain yrittämään. Myöhemmin illalla musiikki vaihtui vähän enemmän normaalin klubi-musiikin tyyliseksi ja vähemmänkin salsaa osaavat, minä ja kaverini mukaan lukien, ulkaltautuivat tanssilattialle. Oli mukava ilta, seuraava aamu taas oli vähän rankempi: koska äiti oli edelleen jenkeissä ja mummo oli lähtenyt torstaina, minä laitoin lapset aamulla kouluun ja olin tietty aika väsynyt, koska illalla oli mennyt myöhään. Raikkaassa ulkoilmassa kävelty koulumatka kuitenkin piristi kummasti, enkä sittenkään mennyt takaisin nukkumaan heti kotiin palattuani, vaan aloitinkin viikkosiivoikseni ja sen jälkeen skypetin äitin kanssa.

27.-28.10. viikonloppu

Lauantaina pääsin ensimmäistä kertaa täällä Ranskassa oikeasti diskoon. Isabelin Ranskan-perhe (hän on siis myös au pair) ei ollut kotona viikonloppuna, joten menin sinne. Ennen lähtöä tehtiin pitsaa, ja se oli kyllä kummallisin pitsa ikinä:

Isabel on kasvissyöjä, itse taas tykkään lihatäytteistä ja Isabel tykkäsi vähän enemmän juustosta kuin minä. :D

Pitsan kanssa katsottiin elokuva Geishan muistelmat. Itse olin jo muutaman kerran nähnyt sen ja tykkään siitä kovasti ja Isabelillekin rakkaustarina kelpasi. Elokuvan jälkeen laittauduttiin ja sitten päästiin lähtemään. Valence kun ei hirveästi ole Lahtea isompi kaupunki, joten yöelämä ei nyt sen ihmeellisempää oikeastaan ollut, mutta oli se ehdottomasti parempi kuin ei mitään. Pidin hauskaa kavereitteni kanssa, enkä joutunut maksamaan juomistani mitään: baarimikko kai unohti pyytää rahan, mutta eihän se mitään. Vietettiin samassa paikassa koko ilta: sää oli niin tuulinen, että ei tehnyt mieli mennä ulos, jos ei ollut ihan pakko.

Isabelille päästessä oli suuri helpotus päästä ulos korkokengistä ja olin niin väsynyt, että nukahdin heti sänkyyn päästyäni.

Sunnuntaina sää jatkui tuulisena ja oli kamalaa mennä ihan lyhyet kävelymatkat Isabelilta rautatieasemalle ja rautatieasemalta kotiin kävellen. Tuuli kasasi sopiviin paikkoihin nilkan korkuisia lehtikasoja. Koska sää oli niin kamala ja olin yksin kotona (perhe oli hakemassa äitiä lentokentältä, minkä jälkeen he söivät äidin vanhempien luona), pidin Gossip Girl-maratonin. Myöhemmin illalla koko perhe sitten kotiutui Amerikan tuliaisten kera, mitä jaksettiin loppuilta ihmetellä.

29.10-4.11. Corrençon

Tällä kertaa oli oikein kunnon haaste päästä Corrençoniin, sillä Vercorsilla oli satanut viikonloppuna paljon lunta ja koska isällä ei ollut lomaa, äiti ajoi ehkä toista kertaa uudella autolla, eikä osannut oikein käyttää sitä. Hän kyseli minulta koko ajan, miten auton saa tekemään sitä ja mistä tätä, ja ajattelin jo, että minun pitäisi varmaan ajaa, sillä osaan käyttää uutta autoa, sillä olen sillä jo enemmän ehtinyt ajella ja sen lisäksi olen tottunut ajamaan talvella lumessa. Äiti muisteli aikoja, jolloin hän opiskeli Yhdysvalloissa ja tottui siellä ajamaan lumessa, mutta siitä on jo varmaan kymmenen vuotta. Toisaalta auto on ihan uusi ja vuoristotiet kapeita, joten en sitten ehdottanutkaan, että ajaisin.

Tiistaiaamuna maisema mökin takapihalta näytti tältä.

Tiistaina pääsin vähän shoppailemaan Villard de Lansiin, joka on vähän "isompi" kylä Vercorsilla. Minulla ei ole ollenkaan toppahousuja eikä talvikenkiä täällä, enkä ollut vielä kovin aktiivisesti niitä etsinytkään, sillä en osannut odottaa tällaista määrää lunta näin aikaisin. Villardissa sitten oli joitain kauppoja, mutta kaikki oli loppujen lopuks liian kalliita ja kengät oli ihan huonoja: niissä ei oikein ollut kunnon vuorta ja suurin osa oli mokkanahkaa tai mokkajäljitelmiä, eli helposti kastuvia. Yhdessä kaupassa yksi myyjä vielä asiakkaalle kehui joitain kenkiä että "Näillä voisi mennä vaikka Suomeen!". Teki mieli sanoa, että ei pidä paikkaansa, teidän kengät on liian kylmiä sinne.

Villardin kaupungintalo ja pääaukio, mihin kaikki tärkeät kadut johtaa.

 Yksi ostoskatu, täällä tunsin kyllä olevani jossain niin paljon pohjoisemmassa, vielä kun joku ulkoilutti kolmea huskya, joita en valitettavasti saanut kuvaan. Tuli mieleen elokuva Lumihauvat, josta tuo yläpuolella oleva kuva on.

Tuohon kaupungintalon eteen aukiolle tuli tällainen pyörä piano perässään. Jäin hetkeksi kuuntelemaan soittoa.

 Perjantaina pääsin luistelemaan! Oli kyllä aika tyyristä: sisäänpääsy halliin maksoi 5,50€, luistimet sitten vaan 1,50€. Mutta kai se oli sen arvoista, oli kivaa käydä luistelemassa ja lapset oli ihan vaikuttuneita taidoistani. 

 Muita luistelijoita oli huvittavaa katsella: oli joitain, jotka selvästi osasivat luistella, mutta myös paljon sellaisia, joilla ei selvästi ollut paljonkaan aavistusta, että miten sitä oikein luistellaan.

Lauantaina kävin katsomassa lätkämatsia miesten (perheen isä, poika ja ukki) kanssa. Villard de Lansilla on oma joukkuekin, joka on tuo sinisissä pelaava "Ours" eli karhut. Taso ei selvästikään ollut ihan yhtä korkealla kuin Suomessa, mutta kun molemmat joukkueet olivat suunnilleen samalla tasolla, niin kyllä siitä ihan jännän ottelun saa. Vastassa oli Pingouins de Morzine, joiden joukkueessa pelaa kaksi suomalaistakin! Jäähallissa jo bongasin pelipaidasta nimen Kluuskeri, ja Wikipedia tiesi kertoa, että Suomestahan sitä tullaan, ja että joukkueessa pelaa toinenkin suomalainen, Takala nimeltään, mutta joka ei luultavasti lauantaina pelannut, sillä kyttäsin kyllä tarkkaan nimiä, sillä tiesin etukäteen, että joitain suomalaisia voisi joukkueessa olla.                Ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty, mutta myöhemmin onneksi niitäkin tuli, sillä hallin tunnelma luonnollisesti muuttui täysin ja ottelua oli kivempi seurata, kun fanit olivat tyytyväisiä.

 Peli päättyi 5-2 Villardille, tässä voittajat vielä nauttimassa suosionosoituksista.

Sunnuntaihin mennessä aika lailla kaikki lumi oli Corrençonista sulanut, sää oli ollut koko viikon niin lämmin, siinä kymmenen asteen paikkeilla ja vuorotellen paistoi aurinko ja satoi vettä, joten jos ei tuolla reseptillä lumi sula, niin ei sitten millään. Sunnuntaina paluumatkalla käytiin vielä hautausmaalla, sillä keskiviikkona oli pyhäinpäivä, mutta ei sitten tuolta Corrençonista sitä varten laskeuduttu. Sää oli mitä kauhein olla hautausmaalla: vettä satoi kuin saavista kaatamalla ja sade tuntui vain pahenevan, kun pääsimme lähemmäs.

Kuvia ei tullut sateen takia otettua, mutta tältä siellä olisi voinut näyttää, jos ei olisi satanut. Hautausmaa on kauneimmillaan pyhäinpäivän jälkeisessä kukkaloistossaan.

Maanantaina pääsin vihdoin käymään Tournonin linnassa. Meinasin mennä vasta myöhemmin tällä viikolla, mutta onneksi kävin jo maanantaina katsomassa aukioloaikoja netistä ja huomasin, että sehän menee kiinni talveksi keskiviikkona. Se sai vähän vauhtia masiinaan ja lähdin linnaa katsomaan. Pääsin vielä halvalla sisään, kun sanoin, että olen opikelija. Olinpas ovela! Tässä muutamia kuvia linnasta:

 Linnan tiloissa oli esillä myös vähän moderninpi näyttely. Tässä muutama kuva, jotka otin ennen kuin huomasin, että kuvaaminen oli kiellettyä.

 Maanantaina oli aikaa panostaa ruokaan, kun ei ollut lapsia. Lapset vietiin vielä sunnuntai-iltana isovanhemmilleen Valenceen loppulomaksi ja minä sitten tein kunnon ruokaa: makaronilaatikkoa. Nam!

Taas olen maistanut Ranskassa jotain kummallista: Feijoa-nimistä hedelmää, mikä ei Ranskassakaan ole mikään ihan tavallinen. Se sisältää kuulemma paljon vitamiineja ja tykkäsin kovasti.

 Eilen olin pitkästä aikaa Lyonissa ja näin pitkästä aikaa Auria (Lyonissa asuvaa suomalaista au pairia, jos joku ei muista). Talvivaatteiden metsästys jatkui, mutta tuloksetta. Tai no, löysin kengät, mutta en sellaisia hyviä ulkoiluun sopivia talvikenkiä, vaan villakangastakkiini täydellisesti sopivat korkokengät.

Kuten kuvasta huomaa, kuosit on täydellisen yhteensopivat, en olisi ikinä voinut löytää takkini kanssa yhteensopivampia kenkiä!

Shoppailun jälkeen mentiin kahville Starbucksiin, missä sitten menikin loppuilta höpötellessä. Teki kyllä taas tosi hyvää päästä puhumaan suomea ja myös vaihtaa kuulumisia, vaikka se ei koko ajan niin helppoa ollutkaan, sillä kahvilaan tuli joku nainen valtavan ja meluisan lapsilauman kanssa. Ei näköjään lomallakaan päästä oikeasti eroon lapsista.

Meillä oli oikein kunnon Suomi-eväät, kun Auri oli tuonut Fazerin sinivalkoista ja minä Jenkkiä.

Bisous,

Henna