Keskiviikkona olikin tavallista mielenkiintoisempaa viedä lapsia harrastuksiinsa, sillä Emmanuel oli varanut autolle ajan huoltoon juuri keskiviikoksi, ainoaksi päiväksi, kun oikeasti tarvitsen autoa. Auto oli viety hänen vanhemmilleen Valenceen jo tiistai-iltana, huolto kun olisi Valencessa. Minä sain lainaan hänen äitinsä auton, jotta saisin kuljetettua lapsia. Autossa oli vain kaksi ovea, mutta ne olivat liukuovet, joten lasten vyöttäminen takapenkeille sujui, mutta asia, jota pelkäsin enemmän, oli että auto vaihteinen. Viime kerrasta vaihteisella autolla on jo hetki vierähtänyt ja auto sammuikin ensimmäisen kerran jo autotalliin. Se onneksi jäi viimeiseksi kerraksi ja loppujen lopuksi vaihteilla ajaminen onnistui hyvin. Emmanuelin vanhemmat tulivat jo iltapäivällä ennen ennen judoa vaihtamaan autot ja pääsin taas tutun auton rattiin. Illan vietin opiskellen.
Torstaiaamun aloitin myös opiskelemalla, mutta kahdentoista jälkeen sain kuulla, että turhaan: TCF oli peruttu. Eivät yhtään aikaisemmin voineet ilmoittaa; koe olisi alkanut kahdelta ja junalla olisin ollut jo menossa, mutta olin päättänyt mennä autolla, jotta pääsisin vähemmän myöhässä hakemaan lapset. Kaiken lisäksi kukaan koululta ei edes vaivautunut soittamaan minulle, vaan he laittoivat yhden kurssikaverini soittamaan! En ollut ollenkaan tyytyväinen ja minä kun olen vielä kamala koestressaaja, joten minulle kokeen peruuntuminen tiesi koko viikonlopun stressiä, se yritettäisiin kuitenkin järjestää mahdollisimman pian. Vähän myöhemmin sama kurssikaveri soittikin uudesta ajasta, seuraavana tiistaina uusi yritys. Ja kukaan koululta ei tosiaan edelleenkään vaivautunut soittamaan minulle.
Olin loppupäivän ihan ärsyyntynyt, eikä tilannetta auttanut yhtään, että sain raahata itkevän Elisen kotiin koulusta. Hän olisi kovasti halunnut jäädä iltapäiväkerhoon, mutta kun minulla ei ollutkaan koetta, hain lapset koulusta ihan normaaliin aikaan. Illalla pääsin onneksi rentoutumaan salsan merkeissä. Oli kiva käydä salsassa pitkästä aikaa, vaikka en mikään huipputanssija olekaan, mutta pääsi ajattelemaan ihan muuta kuin koetta ja tyhmää koulua, joka ei viitsi edes soittaa minulle.
Perjantaina pidin ensimmäisen esitelmäni Suomesta Thibaud'n koululla. Talvilomallahan minä jo tein suurimman osan esitelmästä, sain sen tehtyä loppuun viikkoa ennen kuin perheeni tuli käymään ja sen takia sen pitäminen vähän lykkääntyi. Perjantai-iltapäivänä kuitenkin suuntasin koululle pitämään esitelmäni Thibaud'n luokalle. Alun tekniikkaongelmien jälkeen esitelmä meni hyvin, luokka oikeasti kuunteli, sain huomata sen viimeistään lopussa, kun oli aika kysyä kysymyksiä ja melkein joka oppilaalla oli joku kysymys. Jäin koululle vielä loppupäiväksi, sillä välitunnilla oli tarjolla kakkua jonkun syntymäpäivän kunniaksi ja sovin pitäväni esitelmäni toiselle luokalle seuraavana perjantaina. Perjantai-iltana pääsin taas harrastamaan vähän liikuntaa pitkästä aikaa, kun en ollut flunssassa koko viikkona tehnyt mitään. Mutta perjantaina tosiaan kävin nyrkkeilemässä.
Lauantaipäivä meni leppoisissa merkeissä. Silitin ja kävin uimassa, sää oli kaunis ja söimme kesäruokaa: tomaatti-mozzarellasalaattia ja mansikoita. Kesä on vihdoin ihan ovella, lämpötila nousi muutamassa päivässä kymmenen asteen tietämiltä kahteenkymmeneen ja ylikin. Lauantai-iltana menin Valenceen, yhdellä kaverilla oli jäähyväisjuhlat ja olimme sen kunniaksi isolla porukalla ulkona. Minä lähdin kotoa kauhealla kiireellä, sillä sunnuntain suunnitelmissa oli piknik ja minun suunnitelmissani ei ollut tulla käymään kotona ennen sitä, joten minun piti valmistella kaikki jo lauantai-iltana. Loppujen lopuksi Emmanuel heitti minut rautatieasemalle ja olin siellä juuri, kun varoituskello lähestyvästä junasta alkoi soida! Kiireinen lähtö kostautui: en ollut ottanut makuupussia, pyjamaa, enkä hiusharjaa mukaan, vain tärkeimpiä mainitakseni, mutta kai sitä yhden yön pärjää..
Ilta meni hyvin kahdessa eri baarissa ja myöhemmin yhden kaverin kämpillä. Siitä suuntasimme Anna-Lenan kanssa hänen asunnolleen, jossa minä nukuin, lattialla, muutaman villapaidan päällä ja huivi peittona, kun olin makuupussini unohtanut. Seuraavalla kerralla en kyllä varmasti unohda, otan tästä opikseni!
Sunnuntaina suuntasimme puistoon nauttimaan siihen mennessä vuoden lämpimimästä päivästä. Piknikeväät olin muistanut ottaa kaiken muun unohtamisen kustannuksella mukaan, olin tehnyt itselleni perunasalaatin lounaaksi, sillä tiesin, että muut toisivat tarjolle kaikkea epäterveellistä ja muillekin jaettavaksi olin pilkkonut porkkanaa, että hekin söisivät jotain terveellistä. Päivä meni mukavasti syödessä, loikoillessa ja aurinkorasvaa välillä lisäillen. Alkuillasta lähdimme pienemmällä porukalla Tainiin pelaamaan futista, kyllä, myös minä, vaikka peli loppuikin minun osaltani vähän kesken, kun sain pallon naamaani ja nenästäni alkoi vuotaa verta. Illallisaikaan oli taas kunnossa ja menin Gregille, joka piti pienet grillijuhlat. Emme olleet kovin myöhään, sillä oli kuitenkin sunnuntai, mutta nyt on syöty grilliruokaakin ensimmäistä kertaa tänä kesänä!
Maanantain oli tyhmä päivä. Olimme sopineet parin kaverin kanssa pitävämme joogatunnin, mutta he molemmat lähettivät aamulla viestiä olevansa liian väsyneitä. Elisen korva oli ollut yöllä kipeä ja kun minulla ei ollutkaan mitään tekemistä, jäinkin aamupäiväksi hänen kanssaan kotiin ja kävimme lääkärissä. Se oli ensimmäinen kerta, kun menin lapsen kanssa lääkäriin, yleensähän Nathalien vanhemmat ovat tulleet tänne, tai lapsille on varattu aika toiselle lääkärille heidän lähelleen, mutta tällä kertaa he eivät olleet käytettävissä, sillä Nathalien isoäiti kuoli sunnuntaina, joten hänen vanhemmillaan oli asioita hoidettavana sen takia. Lääkäri oli ranskalaiseen tapaan tunnin myöhässä, ja kun minun piti tehdä Eliselle ruokaakin, olin vapaa vasta ennen kahta. Wihii, kaksi tuntia vapaa-aikaa, ennen kuin lapset piti hakea koulusta. Käytin rajallisen aikani käymällä apteekissa hakemassa Elisen lääkkeet (se ei tietenkään ollut auki kahdentoista jälkeen, kun lähdimme lääkäristä), tekemällä pienen lenkin ja lukemalla vähän TCF:ää varten.
Lapset haettuani kävimme hakemassa kotoa välipalaa ja kuivaa leipää ja lähdimme syöttämään joutsenia. Aioimme jatkaa matkaa vielä leikkipuistoon asti, mutta matkalla kahdeksanvuotiaani kakkasi huosuun, joten jouduimme kääntymään takaisin, emmekä enää ehtineet vatteiden vaihdon ja suihkun jälkeen puistoon, vaan söimme välipalan kotona. Päivä kruunaantui sillä, että Emmanuel palasi niin myöhään kotiin, etten ehtinyt enää nyrkkeilyyn, Nathalie oli työmatkalla Brysselissä. Tunsin päivän jälkeen oloni kuitenkin loisto au pairiksi, kun olin tehnyt niin vastuullisia asioita kuin käynyt lääkärissä ja apteekissa ja antanut lapselle lääkkeitä ja kun olin niin joustava, että olin suurimman osan päivästä töissä.
Tänään sain nukkua pitkään, alunperin minun piti olla aamulla töissä, sillä Nathalie aikoi jäädä Brysselin-matkan jälkeen vanhemmilleen nukkumaan, sillä hän palasi myöhään, mutta hän halusi tulla käymään kotona erityisesti kertoakseen lapsille, että heidän isoisoäitinsä on kuollut. Hänen isänsäkin tuli tänne, jottei Nathalie nukahtaisi rattiin, joten hänellä oli aamulla apuakin lasten kanssa. Minulle tuli muutenkin tunne, että parempi nukkua ja antaa hänen rauhassa selittää asia lapsille ja olinkin ärsyttävän maanantain jälkeen uupunut.
Heräsin puoli yhdetoista aikaan ja kertasin vielä vähän viimehetkellä ennen TCF:ää. Nathalie kävi isänsä kanssa nopeasti kotona vähän ennen kuin lähdin, hän on menossa Italiaan, sillä kuollut isoäiti oli italialainen, ja hänet haudataan sinne. Menin kokeeseen autolla, jotta en tulisi hakemaan lapsia kamalan myöhään, koe alkoi vasta kahdelta, joten en mitenkään voinut ehtiä viisitoista yli neljäksi hakemaan heitä. Nathalie oli vielä unohtanut, että minulla oli koe tänään, joten hän ei ollut laittanut lapsille välipalaa mukaan.
TCF meni aika odotusten mukaisesti: kaikki meni hirveän nopeasti ja aikaa luetunymmärtämisen lopettamiseen ei oikeastaan ollut, mikä on opettajani mukaan meidän tasoisillemme ranskan opiskelijoille ihan normaalia, sillä kokeessa käydään kaikki kielitasot läpi, joten tällaiselle keskitasoiselle ranskan puhujalle on tavallista, että viimeisiä, vaikeimman tason tehtäviä ei oikein ehdi tehdä kunnolla. Puolihuolimattomasti tehdystä kokeesta jäi kuitenkin huono fiilis, yleensä se, että koe jää kesken tarkoittaa joko sitä, että ei ole osannut ja mietti liikaa, tai on kirjoittanut liikaa. No, saa nähdä, kun tulokset tulevat.
Kokeen jälkeen ajelin hakemaan nälkäiset lapset koulusta ja syötin heille naurettavan pienen välipalan, koska iltaruokaan ei ollut enää pitkä aika. Tänään repäisin ja tein kokonaisen kanan! Olin pyytänyt vanhempia ostamaan kanaa ja odotin saavani kylkiä tai koipia, mutta kaupasta olikin tarttunut mukaan kokonainen kana, joten ajattelin, että kai minun on tehtävä se, kun olin kerran sitä pyytänyt. Kaikesta ällötyksestä rakaa kanaa kohtaan huolimatta maustoin sen, mikä ei ole maailman hauskin homma, siinä nahkaa lihoista irrotellessa.. Mutta näin jälkeen päin täytyy sanoa, että ensimmäiseksi tekemäkseni kokonaiseksi kanaksi se oli hyvää, vaikka se laitettiinkin vielä hetkeksi uudestaan uuniin, kun koivet eivät olleet ihan täysin paistuneet. Rintapalat olivat tosi mehukkaita ja internetin ohjeiden ja kotoa löytyvien tarvikkeiden inspiroima maustesekoitus oli onnistunut.Bisous,
Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti