Vive la consommation!

Oijoi, pahalta näyttää, kun päivitysväli on jo tässä vaiheessa näin venähtänyt, mutta yritän parantaa tapani. Kuukausi Ranskassa tuli täyteen viime viikon keskiviikkona, ja olin kovasti suunnitellut jotain erityispäivitystä, mutta kuten keskiviikot yleensä, päivä oli kiireinen ja viime viikolla kävin vielä kokeilemassa eri harrastuksi, niin keskiviikkoiltanakin, joten se sitten jäi. Viime viikko oli muutenkin aika kiireinen, vanhemmilla oli joka ilta jotain ylimääräistä ja äiti oli työmatkallakin, joten pävät olivat tavallista pitempiä ja sen lisäksi kävin tosiaan parina iltana vielä harrastamassa jotain.

24.9.

Viime viikon maanantaina oikein innostuin ruuanlaitosta: löysin maustekätkön! Melkein heti paikalla, kun olin siitä valittanut, kävi ilmi, että kyllä täältä sittenkin mausteita löytyy, ne eivät vain ole mitenkään näkyvillä tai helposti saatavilla, sillä siitä havemmin käytetään. Joten päivällä yksin kotona ollessani leivoin mutakakkua illalla tein sitruunakanaa ja riisiä currylla maustettuna. Perheen isä seurasi jännittyneenä vierestä riisin keiton loppuvaiheita: vanhemmat aina laittaa riisit lävikköön, eikä keitä vettä pois, niin kuin oikeasti tehdään ja niin kuin minä tein, joten hermostunut yleisö seurasi, aionko polttaa riisit pohjaan vai mitä.

 Tämä ei nyt ole se varsinainen mutakakku, jonka leivoin, mutta samalla ohjeella tehty

ja samannäköinen tuli.

26.9.

Keskiviikkona sen sijaan, että olisin antanut joogalle toisen mahdollisuuden, kävin kokeilemassa jujutsua, jota Louisin isä oli minulle suositellut, sillä siellä kuulemma käy amerikkalainen vaihtari ja hänen host-siskonsa. Hädin tuskin edes kerkesin paikalle: perheen isä tuli kotiin 19:45 ja jujutsu alkoi 20:00. Tässä välissä täytyy sanoa, että onneksi en tykännyt siitä joogasta, se olisi ollut keskiviikkosin jo klo 19:00 ja tässä on tosiaan ongelmia ehtiä edes klo 20:00 jonnekin. Noh, jujutsu oli ihan jees, mutta kuten aikaisemman kokemuksen perusteella olin miettinyt, itämaalaiset taistelulajit eivät ole ihan omin juttu. Mutta tapasinpahan vaihtarin jenkeistä.

Jujutsussa ja muutenkin viedessäni lapsia harrastuksiin, olen huomannut, että harrastusvaatteisiin ja muihin tarvikkeisiin panostetaan paljon rahaa ja ilmeisesti järjestävät seurat myös odottavat, että jo ensimmäisestä kokeilukerrasta lähtien omistaa kaikki mahdolliset tarvikkeet. Jujutsu tunnin vetäjä ei ollut ollenkaan innoissaan lainaamassa minulle vyötä ja sitä valkoista takkia, mikä se onkaan nimeltään, mutta onhan ihan turhaa hankkia yhden kerran takia kaikki tarvikkeet, jos ei sitten tykkääkään lajista, mutta kaupat kiittävät.

28.9.

Kävin kokeilemassa kuntonyrkkeilyä ja tällä kertaa sitten myöhästyin. Perheen isä oli sanonut, että voisi heittää minut sinne, koska en oikeastaan tiennyt missä se nyrkkeilypaikka oli, mutta kun äitiä ei kuulunut kotiin varttia ennen tunnin alkamista, lähdin itse navigaattorin kanssa ajelemaan, mutta navigaattoripa ohjasi minut väärään paikkaan. Soittelin sitten isältä neuvoja, että mihin oikein pitäisi ajaa ja löysinkin oikean paikan sitten lopulta, mutta kuten sanottu, oli myöhässä. Menin kuitenkin loppuajaksi mukaan ja tykkäsin kovasti, tästä löytyi minulle harrastus täksi vuodeksi.

29.9.

Perhe lähti aamulla taas Corrençoniin ja minä jäin viikonlopuksi kotiin. Tällä kertaa minulla oli vähän enenmmän ohjelmaa. Lauantain vietin Lyonissa shoppailemassa se toisen suomalaisen au pairin kanssa, jonka olin tavannut Lyonin alueen au pairien tapaamisessa muutamia viikkoja sitten. Erityisen rankan viikon jälkeen oli mukavaa tuulettua ilman lapsia shoppailu- ja puheterapian merkeissä. Shoppailusta olin erityisen innoissani, sillä en vielä ollut päässyt kunnolla shoppailemaan täällä Ranskassa. Onhan tuossa Tournonissa noita kauppoja, mutta eihän ne ole mitään verrattuna Lyonin Part-Dieun ostariin, missä vietettiin koko päivä. Söin myös ekaa kertaa saapumisen jälkeen Mäkissä, miten olinkaan kaivannut hampurilaista ja ranskalaisia! Juoma ei miellyttänyt niin paljon: täällä ei laiteta jäitä, joten se oli heti ihan lämmintä.

 Tässä päivän saalista.

Tässä vielä muutama huomio Ranskasta, jotka tein  lauantain aikana: Ranskassa jokainen pummikin kulkee tuore patonki kainalossaan, minkä sain huomata odotellessani junaa kohti Lyonia ja Ranskassa myös Mäkkäristä saa macaron-leivoksia.

Tämä on päivän toiselta Mäkki-reissuta McCafén puolelta.

30.9.

Tänään minut oli kutsuttu AFS-reissulle Palais du Bonbon et du Nougat'han, joten aamulla kahdeksan jälkeen hankkiuduin Klajmaneille (Louisin perheelle), mistä sitten jatkettiin autolla kohti Montelimaria, missä tämä karkkipalatsi oli. Paikassa esiteltiin karkkien historiaa ja esillä olivat myös maailman suurin ja pienin nougat. Montelimar on siis se paikka, mistä nougat on lähtöisin.

 Tässä museon kauppa. "Kuin lapsi karkkikaupassa" on oikein sopiva ilmaisu

kuvaamaan kaikkien reaktiota kauppaan päästyään.

 Esillä oli myös karkkeja maailmalta, niiden joukosta bongasin Sisun!

Perhe oli antanut minulle 20€, että voisin tuoda sitten nougat'ta tuliaisiksi. Sillä sai kyllä yllättävän vähän, karkki oli kallista. Itsellenikin ostin pussin appelsiinisuklaalla kuorrutettuja nougaita, nam!

1.10.

Maanantaina kävin taas kuntonyrkkeilyssä (tai savate formessa, nyrkkeilyllä ja savatella on kuulemma jotain eroakin..) ja sain selville, että voinkin käydä kaksi kertaa viikossa! Olin olettanut, että se on vain kerran viikossa, sillä perjantain ja maanantain tunnit olivat eri paikoissa, maanantain paikka oli lähempänä, joten siinä olin aikonut käydä, mutta jos samalla rahalla voi käydä kaksi kertaa viikossa, niin miksi ei? Hyvin valittu harrastus siis, ainoa, mitä oli kaksi kertaa viikossa, ainakin kokeilemieni joukosta.

Ja harrastuksista puheenollen, olen täällä innostunut uudestaan soittamaan pianoa, ja pyysinkin äitiä skannailemaan muutamia nuotteja kotoa Suomesta, että voisin niitä sitten soitella hyvin täällä.

2.10.

Tiistaina alkoi vihdoin koulu ja olin luonnollisesti myöhässä. Eksyin. Aavistelin pahaa jo silloin, kun oltiin varmaan kuukausi sitten käyty Valencessa katsomassa, että miten menen kouluun, koska perheen isä, joka minulle silloin reittiä näytti, kierrätti minua moneen väärään paikkaan etsiessään bussipysäkkiä, jolta bussini kulkisi, joten ei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että olisin löytänyt sinne. Ilmeisesti tulin ulos juna-asemalta jostain väärästä ovesta ja lähdin kävelemään vasemmalle, niin kuin oli neuvottu, mutta se oli ihan väärä suunta. Asemalta pitikin lähteä oikealle. En vain ymmärrä, mistä muusta ovesta olisin kulkenut, sillä kaikkien kylttien mukaan se oli ainoa uloskäynti. Soittoa sitten vaan perheen isälle, joka neuvoi minut ensin samaan väärään paikkaan, minne olin ensin itsekin mennyt. Sillä hetkellä oli vaikea uskoa, että hän oli Valencesta kotoisin. Muutaman kuvaviestin jälkeen sijaintini selvisi ja sain ohjeet oikeaan suuntaan. Bussien löytymisen jälkeen kaikki kävikin helposti: jäin oikealla pysäkillä ja löysin koulun oikean rakennuksen ja siellä oikeaan luokkaankin vielä.

Ryhmässäni oli jopa yksi tyyppi, joka asuu myös Tain l'Hermitagessa! Ensimmäinen suunnilleen ikäiseni henkilö, joka asuu samassa kaupungissa, jonka olen tavannut. Ryhmässä oli myös toinen suomalainen, mutta melkein koko ikänsä Australiassa asunut tyttö ja monta muuta au pairia. Ryhmä vaikutti kivalta ja seuraavaksi tunniksi saatiin tehtäväksi tehdä jotain kotimaallemme ominaista ruokaa.

Ensimmäinen koulupäivä Valencessa oli aurinkoinen ja tästäkin kuljen sitten päivittäin 

ohi koulumatkallani.

Ja kun nyt Valencessa käyn koulua, niin minulla on junakortti ja bussikortti sinne, molemmat tässä samassa! Miten kätevää ja halpaakin vielä: kuukauden rajattomasta bussilla kulkemisesta maksoin 12€ ja rajattomasta junalla kulkemisesta 36€. Mitättömät hinnat verrattuna siihen, mitä Suomessa maksoin vastaavasta. Yksi epäkäytännöllisyys tässä kyllä on: kortti nollautuu aina kuukauden ensimmäisenä päivänä, vaikka sen lataisi vaikka 20. päivä. Voin vain kuvitella kuukauden ensimmäisen päivän ruuhkaa, kun kaikki joutuvat lataamaan korttinsa samana päivänä, pian pääsen itsekin siihen ruuhkaan.

Tiistaina lähdin kauppareissulle mukaan ja sain vihdoin ostettua itselleni sisätossut. Erityisesti sateella on ollut tosi epäkäytännöllistä olla samoissa kengissä sisällä ja ulkona ja olenkin jo kertaalleen pyykännyt huoneeni maton. Onneksi niitä on kaksi!

Vähän teinithän nämä ovat pääkalloineen, mutta hyvät jalassa, mikä on pääasia.

3.10.

Keskiviikkona sitten leivoin pullia torstaita varten, mutta sitä ennen oli vuorossa raaka-aineiden metsästys, mikä ei ollutkaan mikään helppo homma. Eniten vaikeuksia tuotti kardemumma, mikä oli sellainen mauste, etteivät ranskalaiset oikeastaan edes tiedä, että se on mauste. Tavallistenkin tavaroiden, niin kuin jauhon löytöminen tuotti ongelmia: se ei ollutkaan loogisesti sokerin vieressä, vaan jossain mahdollisimman kaukana. Tätä kutsutaan markkinajärjestykseksi: koska sokeria ja jauhoja tarvitsee usein samaan aikaan, ne on sijoitettu mahdollisimman kauas toisistaan, jotta kuluttajalle kävelymatkan aikana tarttuisi mahdollisimman paljon kaikkea ylimääräistä mukaan. Suomessa kun on tottunut loogisesti järjestettyihin tuotteisiin, jotka ovat lähes joka kaupassa melkein samassa järjestyksessä.

Loppujen lopuksi kaikki kuitenkin löytyi, jopa kardemumma, vaikka se ei ihan samanlaista ollutkaan, kuin mitä Suomesta löytyy. Pullataikina näytti vähän kummalta ilman mustia kardemummapilkkuja, mutta maku oli kuitenkin melkein sama. Lapset tykkäsi kovasti pullien leipomisesta ja on jo kysellyt, että milloin tehdään uudestaan. Seuraavalla kerralla teen kyllä taikinan ihan yksin, lasten kanssa lipsahti vähän liikaa jauhoja. Tietysti ois myös auttanut, jos olisin osannut selkeämmin sanoa, milloin riittää..

 Tässä leipomisen lopputulos.

4.10.

Torstaina oli toinen koulupäivä ja vein sinne tosiaan pullia. Joku edistyneempi ryhmä oli tehnyt esitelmiä kotiamaistaan ja myöskin maalleen tyypillistä ruokaa, josta sitten esitelmien jälkeen päästiin nauttimaan. Esitelmät oli tosi pitkiä ja perusteellisia ja kieli tosi virallista ja meitä kuulemma odottaa kurssin lopussa sama homma. Tällä hetkellä vaikuttaa ihan mahdottomalta, mutta kyllähän tämä kielitaito siihen mennessä paranee.

 Tässä pöydän antimia. Vasen kuva pöydön makeasta ja oikea suolaisesta päästä.

Kotona tarjoilu ei iltaruualla yltänyt ihan samalle tasolle: ruokana oli vähän edellisten päivien jämiä ja kastanjoita! En tajua näitä ranskalaisia kaikkien pähkinöineen, eihän kastanjat ole mitään ruokaa, ehkä välipalana menisi, mutta niitä nyt joka tapauksessa syötiin, kyllä niistä suurin osa oli ihan syötäväksi kelpaavia, mutta osa kuivia ja jauhoisia. Perheen äiti kyllä sanoikin, etteivät kastanjat ole parhaimmillaan tänä vuonna.

 Kastanjoihin tehtiin pienet viillot ristin muotoon, että ne olisi helpompi kuoria ja sitten uuniin.

 Tänään käytiin lasten ja isovanhempien kanssa elokuvissa katsomassa Asterix et Obelix au service de sa majeste, koska äidillä oli aika paljon piakkoin vanhenevia vapaalippuja elokuvateatteriin Valencessa. Ymmärtäminen oli vähän vaikeaa, kun britit puhuivat ranskaa brittiaksentilla. Olin jo viime viikonloppuna muutaman amerikkalaisen vaihtarin kanssa jutellessani tullut siihen tulokseen, että ranskan ja englannin kielet eivät millään sovi yhteen: englantia ranskan aksentilla on ihan mahdoton ymmärtää samoin kuin ranskaa englannin aksentilla.

3D lasit piti ostaa itse, niitä ei ollut edes mahdollista lainata tai edes vuokrata

elokuvateatterista!

Bisous,

Henna