J'en ai marre de cette saison!

Taas on viikko vierähtänyt, aika tuntuu nykyään menevän hirmu nopeasti. Lauantaina tuli kuluneeksi viisi kuukautta siitä, kun tulin Ranskaan, eli melkein puolet au pair-ajasta on jo takana. Yhteensä olen täällä vähän reilut kymmenen kuukautta: tulin elokuun lopussa ja lähden heinäkuun alussa. Paljon on tapahtunut viidessä kuukaudessa: ranskan kielen taito on parantunut hurjasti, olen kotiutunut Tain l'Hermitageen ja tähän perheeseen ja saanut molemmat lapset puolelleni. Olen tavannut kamalasti ihmisiä ja saanut todeta nimimuistini olevan tosi huono. Olen ikävöinyt kotia Fazerin sinisen kanssa ja pitänyt hauskaa uusien ystävieni kanssa. Olen kokeillut ja oppinut jotenkuten laskettelemaan, arvostamaan viinejä ja jopa joitakin juustoja. Olen alkanut arvostaa VR:ää, sillä Ranskan vastaava on kyllä totta tosiaan sitäkin enemmän ja useammin myöhässä.

Itselläni on kyllä sellainen fiilis, että paras on vielä edessä. Nyt kun olen jo tutustunut moniin ihmisiin (uusien tapaaminen ei silti koskaan ole pahasta), voin tehdä heidän kanssaan suunnitelmia, ja tehdä vähän isompia juttuja, niin kuin matkustella ja ihan normaaleja asioita, mitä kavereiden kanssa tehdään. Vasta tavattujen ihmisten kanssa se ei tietenkään heti alkuun ollut samanlaista. Edessä on ainakin Pariisin reissu talvilomalla ja matka Cannesin filmifestivaaleille yhtenä pitkänä viikonloppuna. Suunnitelmissa on myös matka Barcelonaan ja luultavasti pääsen perheen mukana Italiaan, Torinon liepeille, sillä heillä on siellä joku asunto, mutta sitä ei voi tähän aikaan vuodesta käyttää, sillä siellä ei ole lämmitystä ollenkaan. Kevättä siis odotellessa!

Muutenkin tuntuu, ettei täällä juuri nyt oikein tapahdu mitään: täällä ei ole turisteja, joten tässä Tainissa ja Tournonissa museot ovat kiinni, baarit sulkee ovensa jo aikaisin iltaisin ja ei voi syödä mitään vihanneksia tai hedelmiä, koska nyt ei ole mikään sesonki. Viime maanantaina kyllä tein salaatin, missä oli kurkkua ja tomaattia ja ostin oikein kunnon salaatinkin, perhe yleensä ostaa valmiiksi leikeltyjä salaatin lehtiä pussissa. Minua oikein huvitti, kun vanhemmat kehuivat salaattiani, sehän oli kaikkein tavallisin mahdollinen salaatti ja tehnty vielä "huonoista" vihanneksista, kun ne eivät näin talvikaudella ole muka ollenkaan hyviä. Mutta olihan se varmasti sitä pussisalaattia parempaa ja kun yleensä jos edes syödään salaattia, syödään pelkkiä salaatin lehtiä, joten olihan tämä kolmen ainesosan salaatti aika erikoinen.

Kävin koulun jälkeen kahvilla siellä nyrkkeilyssä tutustumani tytön, Julian, kanssa. Oli mukavaa, juttelu onnistui hyvin ranskaksi, vaikka kävimme ihan kunnon keskusteluja. Ei siinä ihan loputtomiin ollut aikaa, sillä hänellä oli vain ruokatauko, mutta kun se Ranskassa on niin pitkä, niin siinä ehtii helposti käymään kahvilla rauhassa jonkun kanssa.

Myöhemmin tiistai-iltana yritettiin yhden kaverin kanssa käydä illalla lasillisilla. Kierrettiin koko Tournon, mutta ei löydetty yhtään paikkaa, ainoat auki olevat paikat olivat ravintoloita. Päädyttiin sitten menemää sen kaverin kotiin lasillisille, kun ei muuallekaan päästy. Perhe seuraavana päivänä kommentoi, että sitä ne vähän odottikin, koska nyt ei ole sesonki. Paikallisille ei kannata pitää baareja auki, mutta turisteille totta kai! Toisaalta kun mietin noita baareja, niin ymmärrän kyllä, ettei ne vedä paikallisiakaan tähän aikaan vuodesta: suurin osa on tosi pieniä, joten melkein kaikki pöydät ovat ulkona. Mutta ärsyttää silti.

Keskiviikkona Cham'sissa oli erityisen kivaa ja viivyinki siellä tavallista pitempään, lähdin vasta ennen yhtä, mikä koulupäivää edeltävänä iltana on aika myöhä. Innostuttiin pelaamaan kavereitten kanssa biljardia, mikä oli mulle enimmäkseen noloa, koska olen tosi huono siinä. Pelattiin joukkueissa ja sain meidän palloista peräti kaksi pussitettua.

Keskiviikkona viedessäni lapsia harrastuksiinsa, näin musiikkikoulun

edessä viherpalvelun pensaita leikkaamassa, ja tajusin vasta sitten

kiinnittää huomiota siihen, miten vihreää täällä onkaan, vaikka onkin

talvi. Ei ihan joka paikassa, sillä kyllä täälläkin moni puu pudottaa

lehtensä talveksi, mutta kuitenkin.

Torstaina olin jo toista kertaa saman viikon aikana ajoissa koulussa, mikä on viimeaikoina ollut aika haastavaa, mutta joskus sitä SNCFkin (ranskan VR) onnistuu. Kun kävin hakemassa lapset koulusta, Elisen opettaja sanoi minulle, ettei Elise ole ollut ihan parhaassa kunnossa ja illalla hänelle nousikin korkea kuume, eikä hän tehnyt muuta koko iltana, kuin lepäillyt sohvalla ja sylissäni. Toivottavasti en saa tartuntaa! Kun lapset siirtyivät minun hoivista vanhempien hoiviin, lähdin salsaan. Jouduin tällä kertaa ajamaan itse ja eksyinkin matkalla kerran, vaikka minulla oli navigaattori! Löysin kuitenkin perille, mutta en tarpeeksi aikaisin ehtiäkseni enää salsatunnille, mutta sen jälkeen tanssimaan kavereideni kanssa oikein hyvin! Tanssittiin kunnes musiikki muuttui huonoksi: ensin siellä tulee salsaa, sitten musiikki muuttuu vähän tavallisempaan diskomusiikkiin ja loppuilta tanssitaan kasarihittien tahtiin. Me kun emme ulkomaalaisina edes tunteneet näitä Ranskan kasariklassikoita, joten emme saaneet siitä edes mitään hupia irti, saati että olisimme tanssineet.

Perjantaina Elise jäi ymmärrettävästi kotiin, koska hän oli kipeänä. Isovanhemmat tulivat aamusta tänne, sillä Nathalie ei ollut onnistunut saamaan aikaa samalle, Lyonissa olevalle lastenlääkärille kuin yleensä, vaan sitten yhdelle yleislääkärille täällä Tainissa, joten tällä kertaa ei ollut mitään järkeä mennä isovanhemmille Lyonin liepeille. Sain viettää aika normaalia perjantaita: siivoilin, silitin oikein lakanani ennen niiden vaihtamista (oikeastaan se on pakko, sillä minulla ei ole päiväpeittoa millä peittää ryppyiset lakanat), olin vähän koneella ja pyykkäsin. Plussaa oli, ettei minun tarvinut edes tehdä ruokaa itselleni! Neljän jälkeen kävin hakemassa Thibaud'n koulusta ja vähän tehtiin läksyjä, ennen kuin isovanhemmat palasivat Elisen lääkäristä, mutta siinä oli aikalailla päivän työt. Olisin hyvin voinut viedä Thibaud'n judoon, mutta ukki halusi välttämättä tehdä sen, joten en sitten vienyt. Oikeastaan olisin halunnut viedä, sillä minun tarvitsi käydä kaupassa ja siellä judon vieressä on sellainen isompi marketti, mihin hyvällä säällä pyöräilen, mutta nyt olisi ollut kivempi mennä autolla, mutta tuntuu tyhmältä ajaa se ulos tallista siksi, että haluan käydä itselleni kaupassa. Kävin sitten tuossa pienessä lähikaupassamme, mistä en kyllä löytänyt ihan kaikkea, mitä olisin tarvinut, mutta akuuteimmat, kuten viinipullo illaksi löytyi.

Tein siis saman kuin muutama viikko sitten perjantaina: lähdin nyrkkeilystä ajoissa, että ehtisin vielä käydä suihkussa ennen uloslähtöä kavereiden kanssa. Tällä kertaa jouduin kyllä menemään junalla Valenceen, mutta mitä pienistä. Pidettiin Joannan, Isabelin ja Frankan kanssa tyttöjen  ilta. Aloiteltiin muutamalla viinipullolla ja jatkettiin muutamaan baariin, naurettiin paljon ja ilta oli onnistunut. Pääsin taas Isabelille yöksi, niin kuin useimmiten. Ja katsokaas, mitä yhden baarin listalta löytyikään: Lapin Kulta! En tosin ottanut sitä, sillä en ole oikein kaljan ystävä, mutta tiedänpähän, että sieltä sitä saa.

Seuraavana päivänä, kun vihdoin päästiin kahdentoista jälkeen ylös, alettiin suunnitella lauantain ohjelmaa. Päädyttiin lähtemään tutustumaan Etoile sur Rhône nimiseen pikkukylään ei kovin kauas Valencesta. Ja ihan Suomen hintoihin verratakseni: maksoin bussimatkasta toiseen kaupunkiin (Lahti-Hollola tyylinen matka) ja maksoin siitä yhden euron! Etoilessa ei ollut niin kovin paljon nähtävää, sillä sielläkään ei ole nyt sesonki, mutta se oli tällainen Tainin tyylinen vanha kylä, joten pelkästään rakennusten katselu mukavaa auringon paistaessa. Löydettiin sattumalta myös sellainen pieni taidegalleria, mihin oli ilmainen sisäänpääsy. Se oli ihan pieni kyllä, vain kahden ihan tavallisen kokoisen huoneen kokoinen, mutta kuitenkin.

 Taidegallerian ovi, jossa käytiin

 Notre Dame, kyllä vain. Minulle alkaa tulla sellainen mielikuva että kaikkien Ranskan kirkkojen nimi on Notre Dame! Käytiin siellä syömässä, sillä mikään kahvila ei ollut auki, ainoastaan muutama leipomo, mutta haluttiin päästä istumaan ja sisälle lämpimään.

Etoilessa oli valtavasti kissoja vapaana, en tiedä olivatko ne varsinaisesti kulkukissoja (eivät ainakaan kaikki) vai vain ulkokissoja, mutta ihan kilttejä ja ihmisystävällisiä olivat, tulivat puskemaan jalkoja ja antoivat silittää.

 Kylä taitaa olla oikein kuuluisa tällaisista pienistä suihkilähteistä: niitä oli paljon ja kioskilla myytiin postikortteja, missä ei ollut mistään muusta kuin pikkusuihkulähteistä kuvia.

 Erityisen tyylikkäät ikkunaluukut!

Muutama tunti me siellä kylässä viihdyttiin, se oli kuitenkin pieni ja viiden aikaan alkoi tulla viileää, sillä aurinko meni pilveen ja laskemassa se oli joka tapauksessa, mutta pois pääseminen ei ollutkaan niin helppoa, kuin luulimme. Olin netistä katsonut bussin aikataulun ja menimme odottamaan sitä loogisesti toiselle puolelle katua, kuin missä olimme jääneet pois, mutta bussi ei vaan tullut. Odotimme aikamme, sillä Ranskassa kaikki on yleensä vähän myöhässä, joten miksei bussikin, mutta ei kuulunut. Lopulta menimme kysymään apua läheisestä baarista ja siellä kaikki olivat sitä mieltä, ettei Etoilesta mitään busseja viikonloppuisin kuljekaan, tai ehkä se kulkee toiselta pysäkiltä, eikä keskustan läpi. Aikatalulussa ei tietenkään lukenyt muuta kuin Etoile, joten ehkä se bussi olikin mennyt siltä toiselta pysäkiltä. Sieltä ei mennyt kuin enää yksi bussi sen päivän aikana, ja kun emme tienneet pysäkkiä varmaksi, ei paluu näyttänyt varmalta. Onneksi siellä baarissa yksi mies ehdotti, että hän voisi heittää meidät Portes-les-Valenceen, koska on menossa sinne joka tapauksessa ja sieltä kulkee Valencen sisäisen liikenteen bussit keskustaan kymmenen minuutin välein. Oltiin tosi onnellisia ja kiitollisia kyydistä ja sittenkin takaisin Valenceen. Illemmalla kotiin päästyäni laitoin patterini oikein kuumaksi ja lämmittelin jalkojani siinä Love and Other Drugs-elokuvaa katsellen.



Sunnuntaina Isabel ja Frankan tulivat meille oppimaan ruoanlaittoa suomalaisittain. Erityisesti Isabel tykkäsi tosi paljon karjalanpiirakoista, kun toin niitä kouluun kerran ja pullatkin oli jääneet positiivisesti mieleen ekasta piknikistä, vaikka sillä kerralla olinkin kohottanut niitä vahingossa leivinjauheella. Kulutettiin siihen aika lailla koko päivä, sillä etenkin karjalanpiirakat vie paljon aikaa. Kaikki onnistui hyvin ja löysin jopa kaupasta ihan sattumalta oikeaa hiivaa! Tähän asti olen siis käyttänyt kuivahiivaa, sillä en ole löytänyt tuorehiivaa, mutta kun sunnuntaina jouduin menemään eri kauppaan, sillä sunnuntaina kauppa, jossa normaalisti käyn oli kiinni, mutta hyvä että tuli käytyä! Saksalaiset kaverinikin olivat innoissaan tuorehiivasta, sielläkin sitä ilmeisesti käytetään paljon ja he olivat innoissaan, että pääsisvät leipomaan kaikkea hauskaa nyt, kun paikka ostaa tuorehiivaa vihdoin löytyi, vaikka se onkin Tain l'Hermitagessa. Ehkä saman ketjun kauppa Valencessa myy sitä myös. En kyllä tiedä miksi he eivät olleet käyttäneet kuivahiivaa, sillä kyllä sekin melkein yhtä hyvin toimii, vaikka pullataikina näytti kohoavan enemmän tuorehiivalla.

Tällainen Suomi-kattaus saatiin kahden saksalaisen kanssa aikaiseksi!

Viime viikolla vihdoin nimeni postilaatikkoon! Varasin alkuviikosta kurssin Valrhonan (sen suklaatehtaan siis) koululle, sillä olimme voittaneet lahjakortin sinne koulun lotosta/bingosta ja minä saan sen käyttää, kunhan sitten teen täällä kotona, mitä ikinä opinkaan siellä. Valitsin macaron-kurssin, se kyllä on vasta maaliskuussa, juuri edeltävänä viikonloppuna kun perheeni tulee pääsiäinen, joten ehkä pääsette syömään minun tekemiäni macaroneja! Joka tapauksessa he sanoivat lähettävänsä jonkun kirjeen varmistukseksi, että kurssi on varattu ja puhelimessa tehdessäni varausta unohdin sanoa, että siihen pitäsi kirjoittaa "Chez M & Mme Vigier", joten nimeni oli vähän pakko laittaa, että kirje tulisi perille. Minun mielestäni nimeni olisi kyllä pitänyt laittaa postilaatikkoon jo ajat sitten, kun kerran asun täällä, mutta saatiinhan se nimi siihen nyt kuitenkin.

Tämä päivä on kulunut kotosalla Elisen kanssa. Nathalie antoi minulle kyllä vaihtoehdon kieltäytyä, hän sanoi voivansa pyytää taas äitinsäkin, mutta minusta tuntui, että minun pitäsi sanoa kyllä. Olen kuitenkin au pairina, eli lapsia vahtimassa täällä. Enkä minä nyt siihen kuole, että yhden viikon tuntimäärä ylittyy, tiedän kuitenkin saavani paljon enemmän lomaa kuin vähimmäismäärän kaksi viikkoa tämän vuoden aikana: jouluna meni jo kaksi viikkoa, talvilomalla ja kevätlomalla on tulossa yhteensä kaksi viikkoa ja pääsiäisen ympäriltä saan muutaman arkipäivän pyhien lisäksi, kun perheeni tulee tänne. Ollaan askarreltu joululahjaksi ostamillani värikkäillä papereilla ja Elise nukkui pitkät päiväunet. Piakkoin haetaan Thibaud koulusta ja siitä eteenpäin päivä varmaankin jatkuu niin kuin normaali maanantai.

Olen tainnut aikaisemminkin jo valittaa siitä, miten Ranskassa talot ovat niin kylmiä talvella ja maksimi sisälämpötila on 19 astetta, toisinaan lasten huoneiden lämpömittarit näyttävät 17! Omaa huonettani saan lämmittää enintään 21 asteiseksi, joten siellä on ihan hyvä, mutta muuten en kyllä muista päivää, jolloin minulla viimeksi ei olisi ollut kylmä täällä. Tälläkin hetkellä päälläni on päällekkäin neule ja huppari, villasukat jalassa juon tisanea (teen tapainen kuuma juoma, terveysvaikutuksia). Olen vielä ruvennut juomaan säännöllisesti sellaista tisanea, joka parantaa ääreisverenkiertoa, mutta varpaat ja sormet (kaiken muun ohella) ovat edelleen jäässä. Saisi jo talvi loppua ja kevät tulla! Ollaan vielä kavereiden kanssa puhuttu viikonloppureissuista Välimeren rantakaupunkeihin, kunhan säät sitten sallivat. Kevättä odotellessa..

Bisous,

Henna