Jour du Patrimoine à Lyon

Täällä Ranskassa alkaa arki olla tuttua ja siinä määrin tavallista, että ihan joka päivästä ei enää kirjotettavaa olekaan, kuten jotkut on varmaan hidastuneesta päivitystahdista päätelleet. Lapset alkaa pikkuhiljaa tottua uuteen tyyppiin täällä talossa ja ovat alkaneet vähän testaamaan, pidänkö pääni jos he väittävät vastaan. Tähän mennessä ainakin on loppujen lopuksi tehty niin kuin minä haluan, mikä on hyvä, sillä jos auktoriteetin menettää, sitä on vaikea saada takaisin.

Keskiviikkona nukuin ekan kerran pommiin täällä, mikä johtui siitä, etten osaa käyttää kunnolla uutta kelloradiotani ja olin päättänyt keskiviikkona ensimmäisen kerran luottaa vain siihen, kun muina aamuina oli ollut myös toinen herätytkello varalta. Muina aamuina (kun oli varaherätys) kelloradio toimi loistavasti, mutta sen kerran kun jätin varotoimet pois, niin sitten ei herätystä olekaan ollenkaan. Keskiviikkona lapsilla sitten alkoi osa harrastuksista, ensimmäinen kello 9:00 ja heräsin n. 8:30, mutta jotenkin ehdittiin juuri ja juuri ajoissa paikalle.

Sain tosiaan vähän esimakua keskiviikkoisesta ajelurumbasta, ja tällä viikolla pahenee entisestään, kun loputkin harrastukset alkavat. Autolla ajelu sujuu useimmiten, yksi kerta meni erityisen huonosti: auto nyki jatkuvasti ja sammutinkin sen kerran, mikä on aika saavutus siihen nähden, että kerran lähdin onnistuneesti (ja vahingossa)  liikkeelle kakkosvaihteella. Lapset huuteli takapenkiltä että "Aja tähän väliin, tai me ei ikinä päästä tästä!". Yritin kovasti selittää, että en ole yhtä hullu kun kaikki ranskalaiset kuskit, jotka harrastaa paljon kiihdyttelyä, äkkijarrutuksia ja tööttäilyä ja vähän vilkkuja.

Perjantaina kävin vähän shoppailemassa, oli tarkoitus ostaa mustat perusballerinat, joissa olisi hyvä kävellä lauantain au pair-tapaamisessa, mutta eihän tähän aikaan vuodesta ole enää mitään hyviä perusmustia jäljellä ja uudet kengät ovat jo talvisempia (tai suomalaisesta näkökulmasta enemmän syksyisiä), joten mukaan tarttui sitten beiget kiilakorot.

Toisesta kengästä sainkin sitten maanantaina mojovan rakkulan, vaikka kävelin varmaan
alle kilometrin!

Viikonloppunan oli siis tämän alueen/järjestön au pairien tapaaminen Lyonissa. Sitä varten (ja muitakin tulevia junamatkoja varten) ostettiin mulle 12-25-kortti, joka on nuorille tarkoitettu junien alennuskortti. Ruuhka-aikoina saa 25% alennusta ja muuten jopa 50%! Olihan se aika kallis; 50 euroa, mutta noilla alennuksilla ja mun matkailusuunnitelmilla kortti kyllä maksaa itsensä reilusti takaisin.

 Junalippuni Lyoniin myös siellä.

Lyonissa oli kivaa, muut tytöt oli tosi mukavia ja varmaan puolet oli yllättävää kyllä Meksikosta! Olin odottanut enemmän eurooppalaisia (toki meitäkin oli sitten melkein ne loput puolet). Jotkut olivat tulleet tosi kaukaa: Meksikon lisäksi Etelä-Afrikasta ja Uudesta-Seelannistakin. Ja joukossa oli myös yksi toinen suomalainen! Oli kiva päästä vähän purkamaan tuntemuksia Ranskan kummallisuuksista jonkun kanssa, kenestä samat asiat oli ihan yhtä kummallisia. Mutta oli kyllä outoa alkaa keskustelemaan suomeksi ihan livenä, tuntui kuin olisin tehnyt jotain pahasti väärin, mutta kyllä se suomi noin kasvotustenkin toimii, pitää vaan olla tarkkaan valittu puhekumppani. Suomea puhuin myös Etelä-Afrikkalaiselle tytölle, koska se halusi kovasti tietää, miltä se kuulostaa.

Ranskassa oli lauantaina Jour du Patrimoine, jolloin moniin paikkoihin pääsi poikkeuksellisesti ja ilmaiseksi sisälle. Ainakin hallinnolliset rakennukset kuulu tähän ja Lyonissa käytiinkin kaupungin talossa, mikä voitti ihan 6-0 Lahden kaupungintalon, missä olin käynyt vähän ennen Ranskaan lähtöä. Käytiin myös ihastelemassa kirkkoja ja teatteria, sekä joitain patsaita ulkosalla, minne nyt muutenkin on ihan vapaa pääsy.

Tämä patsas toimi meidän kohtaamispaikkana, itse olin siellä tosi ajoissa, ja sainkin odotella piiitkän aikaa yksikseni, ennen kuin muita vähän eksyneen oloisia tyttöjä saapui paikalle.

Minä kerrankin tyylikkäänä! Oli kiva laittautua kunnolla pitkästä aikaa, kun ei pelkästään noita lapsia varten ole mitään tarvetta meikata, eikä viitsi pitää parhaita vaatteita.

Kaupungintalo oli tosiaan vähän prameampi kuin Lahdessa...

...myös sisäpuolelta, vaikka Lahdenkin kaupungintalo oli laitettu alkuperäiseen loistoonsa, mutta jos sitä loistoa oli alun perinkin vähemmän, niin ei siinä rekonstruoiminen auta.

Kaupungintalon parvekkeella, tai katolla, miten sen nyt ottaa.

Tämä kirkko oli korkealla kukkulan huipulla, minne mentiin sellaisella metron tai ratikan tapaisella, niin ei tarvinnut kiivetä portaita.

Kukkulalla oli myös näköalapaikka, josta näki koko Lyonin, tästä näkyy myös yksi

Lyonin maamerkki Crayon, kynä, joka on muotonsa ansiosta helppo löytää.

Tapaamisen jälkeen käytiin viiden muun tytön kanssa syömässä, itse söin puolet tästä

valtavasta salaatista, ei vaan pystynyt enempää!

Maanantaina ranskalainen puhelinliitymäni alkoi vihdoin toimia, SIMin kävin hakemassa postista jo perjantaina, mutta se piti vielä aktivoida, mitä ei sitten viikonloppuna ehditty tehdä Lyonin reissun takia. Mutta nyt voin siis vihdoin soittaa puhelimellani ilman että se on joka tapauksessa tosi kallista, kolmeen viikkoon en olekaan soittanut kertaakaan!

Viikonloppuna onnisuin myös tulemaan kipeäksi. Minulle flunssa on ollu tulossa Ranskaan saapumisesta lähtien ja lauantaiaamuna se vihdoin tuli: heräsin kurkku kipeänä, mutta särkylääkkeet vaan naamaan ja muita au paireja tapaamaan! Vanhemmat oli illaksi kutsuttu joihinkin 60-luvun teemapippaloihin, jotka pidettiin Lyonin suunnalla, joten mentiin yöksi perheen äidin vanhemmille, jotka asuvat ihan Lyonin kupeessa. Se oli helpompaa illalla, mutta aamu oli ainakin minulle kamala: flunssa iski kunnolla sunnuntaina me olimme paikassa, jossa en ollut ennen käynyt, joten en oikein tuntenut oloani tarpeeksi kotoisaksi maikoillakseni vaan sohvalla, mutta en olisi oikein jaksanut tehdä mitään enempää. Kun perheen äitikin vielä valitteli kipeää kurkkuaan, en voinut käsittää, miksi me ei voitu vaan mennä kotiin sairastamaan. Mutta iltapäivällä piti vielä käydä isomummua katsomassa (itse en kyllä enää sinne lähtenyt aivastelemaan) ja päästiin kotiin vasta kuuden aikaan.

Olen onnistunut tartuttamaan melkein koko muunkin perheen: vain yhdellä ei ole mitään flunssa oireita. Tai ehkä meidät kaikki tartutti perjantainen vieras: meillä oli siis perjantaina syömässä joku ystäväperhe ja perheen isä koko ajan niisteli nenäänsä, joten en ehkä ole syypää tähän. Mutta flunssassa ollaan joka tapauksessa, itse tosin olen ainoana myös kuumeessa. Toinen mummo onneksi lupasi tulla keskiviikkona käymään (kun lapsia pitää siis viedä ja hakea harrastuksista koko päivän), että olisi vähän helpompaa, jos tämä nyt jatkuu tällaisena.

Bisous,

Henna