Kun lapset oli saatu kouluun, lähdettiin perheen isän kanssa Valenceen (lähin isompi kaupunki) hoitamaan asioita ja minä ajoin suurimman osan matkasta. Jännittävää tässä oli se, että auto oli manuaalivaihteinen ja itse olen ajanut autokoulun jälkeen automaattivaihteista autoa. Joten en ajanut ihan alkumatkaa, vaan ajeltiin vähän maalle ennen kuin pääsin rattiin ja tein pikkukierroksen jollain pienemmällä tiellä, jolla ei kulkenut ketään, joka jälkeen suuntasin isolle tielle ja kohti Valencea. Mutta eihän manuaalivaihteet olleetkaan ollenkaan niin vaikeat kuin muistin! Ja auto oli kooltaan samaa luokkaa, kuin auto, jota enimmäkseen ajoin Suomessa, joten kaikki menikin paljon helpommin kuin osasin odottaa. Vähän ennen Valencea kyllä vaihdettiin kuskia, mutta ihan sen takia, etten tunne kaupunkia ollenkaan.
Ajaminen oli siis helppoa, mutta sen jälkeen alkoikin vaikea osuus: virallisten asioiden hoitaminen ranskalaiseen tapaan. Ranskassa ominaista on, että paperia on paljon ja jokaisesta asiakirjasta on oltava useampi kopio. Jouduttiin myös juoksentelemaan paljon toimistosta toiseen, toisinaan tuntui, että ihan turhan takia: haettiin johonkin paperiin leima yhdestä paikasta, jotta se kelpaisi toisessa paikassa. Paperit olisi kuulemma voinut lähettää myös postissa, mutta jotkut paperit tuppaavat "häviämään", joten oli parempi viedä ne henkilökohtaisesti. Oltiin jo loppusuoralla, kun tyssäsi: yhdessä toimistossa ei otettu kopioita, joten meidän piti mennä ottamaan kopiot jonnekkin muualle ja tulla sitten takaisin. Tuntui aika tekopyhältä, kun yksi mies siellä toimistolla kaikkien papereidensa ja paperien, joita me olimme tuoneet, keskellä sanoi, että he säästävät näin paperia.
Suunnitelmiin onneksi kuului mennä syömään perheen isän vanhemmille, missä voisimme sitten ottaa lisää kopioita. Kello oli kuitenkin vielä aika vähän, joten käytiin vähän kiertelemässä Valencen nähtävyyksiä.
Valencen vanha kaupunki ja söpön pastelliväriset talot
La Maison des Têtes eli jonku aikanaan tärkeän henkilön koti.
Puisto ja vuoristoa taustalla
Le Kiosque Paynet
Kiertelyn jälkeen mentiin siis syömään ja ottamaan kopioita. Meidän piti myös käydä pankissa hakemassa tiedot tilistä, joka minulle avattiin. En ollut ollenkaan tajunnut ottaa niitä papereita mukaan, koska ajattelin, etten tarvitsisi niitä, kun ei Suomessakaan ikinä kysellä mitään tilitietoja, ellei ole tarkoitus, että maksan jotain. No, seuraavalla kerralla tiedän, että kaikki viralliset asiakirjat todella tarkoittaa kaikkia, eikä vain niitä, joita pidän tärkeinä. Ja sitten takaisin jonottamaan tyypille, joka voisi ohjata meidät uudestaan sinne viimeiseen toimistoon ja saataisiin paperisota loppuun. Ja uskomatonta, mutta totta, sain kuin sainkin sairasvakuutuksen (sellaisen KELA-tyyppisen), vaikka se olikin tehty uskomattoman vaikeaksi.
Käytiin vielä katsomassa koulua, jossa käyn ranskan kurssini ja ostamassa macaron-leivoksia! Tätä olin odottanut. Suomesta olin niitä etsinyt, että pääsisin maistamaan, mutta eipä löytynyt.
Tästä valikoimasta oli vaikea päättää, mitä ottaisi...
...mutta näihin päädyin. Erikoisin maku oli ehdottomasti mojito, se on tuo
vihreä-keltainen vasemmalla.
Ja oli kyllä ehdottomasti tosi hyviä! Lapset sanoivat, etteivät tykkää, joten aikuisille oli enemmän syötävää.
Eilen lapsilla oli sitten heti vapaapäivä: keskiviikkoisin ei ole koulua. Olin siis taas koko päivän yksin lasten kanssa. Hyvinhän se taaskin meni, pienempi tosin sai kuhmun otsaansa kinassa, jota en ehtiny ajoissa lopettaa ja olin siitä vähän hermostunut: toinen päivä yksin lasten kanssa ja toinen on heti telottu, mutta se onneksi kuitattiin sanomalla, että se on ihan normaalia, joten ei hätää.
Päivä oli kaunis, joten mentiin leikkipuistoon. Matkalla nähtiin joutsenia, sorsia, liskoja ja jopa yksi rotta, joita tietenkin oli pakko jäädä ihmettelemään.
Yritin lapsille selittää, että joutsen on Suomen kansallislintu, pienemmällä ei ainakaan
ollut harmainta aavistusta, mitä se on. Netti tosin kertoo, että kansallislintu onkin laulujoutsen eikä kyhmyjoutsen niin kuin nämä tässä, joten eivätpä paljon menettäneet, vaikka eivät ymmärtäneetkään.
Tänään ei oo oikeen mitään ihmeellistä tapahtunu, olen ollut koko aamun yksin kotona, mulla oli vähän ongelmia tajuta, että mitä mun oli tarkotus syödä tänään, kun mulle jätetyn viestin käsiala on vähän vaikeaselkosta ja sanat kummallisia: yksikin oli lehtitaikina! Tänään pesin ekaa kertaa omaa pyykkiä ja perheestä poiketen käytän mielummin kuivuria, kuin ripustan vaatteeni narulle kuivumaan. Ajatuskin mun pikkuhousuista perheen olohuoneessa kauhistuttaa, mutta onneksi tosiaan on vaihtoehto.
Bisous,
Henna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti